"Suuri jano"

Kalahari on tswanan kieltä
ja tarkoittaa = "Suuri jano"

10 000-20 000 vuotta sitten Kalaharin alueella oli valtaisa Makgadikgadijärvi. 

Järven alettua virrata laskujokiensa kautta sekä itään, että pohjoiseen Sambesijoen
osat yhdistyivät ja syntyi valtaisat Victorianputoukset, joista postaus täällä.

Nykyään järven sedimentit ovat hiekkaa, suolaa... kerrostumat ovat kivikovia.

Oli vaikuttavaa fillaroida laajaa "suolakentän" reunaa.

Suurin suola-aavikko Makarikari sijaitsee Botswanan puolella. Sadekaudella (maalis-huhtikuu) sen poteroihin kerääntyy vettä ja niitä kutsutaan suolapannuiksi

- nyt oli todella kuivaa.   

Eikä se siitä vehreämmäksi muuttunut, vaikka saavuimme jättimäiseen Namibiaan. 

Maa on pinta-alataan liki 3 kertainen
Suomeen verraten, sen sijaan asukkaita
vajaa puolet, eli 2,7milj.
Puoli miljoonaa pääkaupunki Windhoekissa
ja oikeastaan loput sen pohjoispuolella. 

Ymmärrettävästi asutus on keskisttynyt pohjoisosien vehreämmille ja elinolosuhteet mahdollistaviin Ondangwaan ja Runduun Windhoekin lisäksi.

Paikallinen matkanjärjestäjä osasi todella varautua pitkäääääääään ja kuivaaaaaaan 

8 vuorokauden aavikko-osuuteen,
sillä jätimme sivistyksen konkreettisesti Windhoekiin.

Pyöriin vaihdettiin jo Botswanan puolella leveämmät ja kestävämmät gummit...,
sillä asfalttia tulisimme näkemään seuraavan kerran Etelä-Afrikassa.,

Ruokaa vaatimattomat 7 kärryllistä.

Ei muuta kuin mars matkaan... edelleen auringonnoustessa.
Mitä etelämmäksi poljettiin, sitä viileämmiksi yölämpötilat laskivat,
reilusti alle 10. 

Pitkää hihaa ja lahjetta tarvittiin aamun ensimmäisinä polkaisutunteina.
Puolen päivän jälkeenkään ei lämpötila noussut enää yli 30, 
sen suhteen oli täydellistä pyöräilylle.

Tiet olivat kirjaimellisesti pitkiä ja suoria...
Namibiasta löytyy kuulemma 50km pitkä suora,
sitä ei sentään ollut suunniteltu meidän polkaistavaksi. 

Ukkokulta tutkaili meidän pisimmäksi suoraksi Sporttrackerin mukaan 15-16km.
Kivikkoisia, soraisia ja hiekkaa kaikissa "juoksumuodoissaan" kyllä riitti.

Rengasrikoittakaan ei selvitty  

Ja olihan ne polkijatkin välillä ellei nyt ihan "rikki", niin ainakin
Hepokatin tapaan maantiellä poikittain 

tai muutoin Repo(lainen) rankana selällään

Hermo-synoviaalikinttuni kramppasi kerran oikein kunnolla...
onneksi ei ollut kuin vajaa 3km tuolloin huoltoautolle...
Oli ne kyllä silti elämäni pisimmät kilsat...
kun pakko oli välillä jalkaa liikuttaa toisella kädellä,
se ei vain liikkunut, eikä koukistunut... 

Karkeaa suolaa suoraan suuhun ja komia hieroja...
johan tokeni tämäkin mummo...

Juoksuhiekan upottavuus tuli selväksi huoltoautollekin...
ei lähenyt lapioiden, eikä miesvoimin.

Onneksi apuun saatiin Italialaisrekkarein varustettu kunnon Monsteri.
Jäi mietintämyssyyn, mitä kautta olivat sinne tulleet (isä ja poika).

Pehmeään hiekkaan tottui yllättävän nopeasti
ja alkoi löytää sopivia ja hieman kiinteämpiä ajo-uria. 

Ja niin matka eteni yhdelle etapille, eli 
Kauriin kääntöpiirille - jossa tietenkin stopattiin valokuvaamaan. 

Eipä ollut vastaavaa turistirysää kuten meidän Napapiirillä.... 

Kauriin kääntöpiiri 23°26′S, 14°27′E

Jos taivas olikin pilvetön - niin maa ei...

Panoramamaisemat olivat välillä aivan käsittämättömiä.
Pilvet kulki kaikissa pastellin sävyissä maata pitkin.

Aavikko-osuudet tarjosi kaikki mahdolliset taivaan ja maan värit.
Näissä maisemissa jalat vain rullasi - kuin huomaamatta.
Pyöräily kokea kaikki tämä oli kaikista paras tapa.
Autolla nämä olisivat menneet aivan liian nopeasti ohi
- kaikkea ei olisi ennättänyt havainnoimaan ja kävellen... mahdotonta!!
 
Päiväpolkaisut vaihtelivat sadan kilomettin molemmin puolin.

Aloimme pikkuhiljaa lähestymään Namibian aavikon pääkaupunkia, Sossusvleitä. 
Siellä sijaitsevat maailman korkeimmat ja vanhimmat hiekkadyynit.

Nyt oli noustava satulasta, riisuttava kypärä ja lähdettävä kapuamaan...
mutta siitä Sossusvlei ansaitsee oman postauksensa, joten siitä seuraavalla kerralla. 

Kukkaiskylpyjä

Näistä ihanista kukkaiskylvyistä kiitos kuuluu 
Päivien Ilot bloggaajalle.
siellä oli juhannuksena sen seitsemän kukkasta taiottu jalkojen iloksi...

Meidän jalkaterapeutit pisti pystyyn oikein jalkakylpylän.
Ensin hoitoon pääsi isomummi ja minä,
mutta pian terapeutit helli jo omia ja toistensakin jalkoja...
Serkkupäivinä kylpylässä oli oikein ruuhkaa... 

Eikä ihme, sillä terapeuttien puheetkin oli niin ammattimaisia! 
Ratamonlehtiä piti ehdottomasti laittaa veteen runsaasti,
kun niillä estettiin haavat... neuvoi 5v

Ja kyllä se paikkansa piti, sillä yhtään haavaa ei koko viikon lomalla tullut kelleen...
eli toimii!!

 Pakko vielä mainita, että 9-vuotias nautiskeli omatoimikylvystä yli tunnin...
ei olisi raskinut lainkaan lopettaa.

Tämän mummon ote dokumentoida kännykuvin petti loppua kohden,
sillä terapiaan kuului lopuksi myös hieronta perusvoiteella ja varpaankynsienlakkaus....

Olivat ihan innoissaan vesitäytteisestä "taikalakasta"
- jonka sävyt kuulemma näkee vasta myöhemmin auringossa....

Vesi on ihanan huoleton "lotrattava lakka" pienemmillekin terapeuteille.  

Kiitos ihanasta ideasta - oli yksi lomaviikon suosituin puuha!!

Lievestuoreen Lasse

Lievestuore tunnettu Liisastaan, mutta oli siellä viikonloppuna Lassekin.
Lasse Laiskiainen innostui munimaan...

Monta ihanaa muistoa ja tarinaa syntyi parin vauhtiveikon kanssa
viikonlopussa. 

Ettei pienille faneille matka olisi ollut liian pitkä ja tylsää autossa istumista, 

niin toiseksi yöksi stoppasimme Lievestuoreen upeisiin maisemiin. 

Tekemistä kun vain riittää - niin ilo on ylimmillään! 

Ulkona ruoka maittaa ja varsinkin, kun on saanut itte osallistua valmisteluihin.

Ulpukat kiinnosti illalla ja aamulla.
Poikien mielestä nämä oli kyllä lumpeita ja lehtien päällä olisi pitänyt istua sammakoita. Innokkaana odoteltiin, mutta eipä yhtään sammakkoa nähty.
Ja onneton mummo ei osannut edes sitä laulua... lumpeenlehdistä ja sammakoista
- kuka auttaa seuraavaa kertaa varten?

Kesäkodilla on kyllä niin helppo löytää upeita tontteja...

lapsityövoimaa aamupalalla myös

Aamupesut ja -uinnit...
sit oltiinkin valmiit kotiuttamaan nämä kaks-kaks....

Tahkolla HURJASTELEMASSA

Pikkufanien kanssa päämääränä oli siis Tahko ja MTB fillaroinnit,
jonka Extreme- 120km sarjaan oli ilmoittautunut nuorimmaisemme.  

Fanijoukot ennätti Syvärijärven rannalle ihailemaan auringonlaskua
ja tutkimaan reittikarttoja, 
vaikka Muumien kanssa ilakoitiin jääluolassa nelisen tuntia.

Kuvia ja sanoja alkaa H-tyyliin sinkoilla nyt kyllä enemmänkin kuin kolme
- jotenkin vaan heinäkuuhun mahtuu niin paljon meihin sopivia H-sanoja.
Toivottavasti sopii tällainen lavea kooste Kristiina haasteeseesi?
 

Aamulla päästiin tsemppihalit ja "Onnenpotkut" antamaan tälle HURJAPÄÄLLE!

Hänen "vika" on muuten sekin, että vanhempansa ovat nyt jo neljättä vuotta
täysillä HURAHTANEET maastopyöräilyyn ja pahenee vaan.
Tuon Afrikan 5maan polkaisun jälkeen tuntuu, että voisi lähteä polkemaan minne vaan!!

Tahkolla ollessa alkoi kutkuttaa, että josko mekin ensi vuonna kisaan mukaan?
Eli ehkei ihan HULLUja olla, mutta, 
HULLUja suunnitelmia tulee kyllä ihan huomaamatta mieleen
ja kun niitä alkaa miettiä, niin tekee jo suunnitelmia niiden toteuttamiseksi. 

Isompi pikkufani totesi lähtölaukausta odottaessa,
että hänelläkin olisi ollut uusi 3-vaihteinen pyörä, 
mutta se on kotona!!
Näytti Tahkolla muutoinkin olevan, että sama harrastus on lukuisilla perheillä.
Oli siellä potkupyörä sarjakin... aivan ihanaa!!

Pikkufanien kanssa keksittiin omat Extremet. 

Kylpylän vierestä Tahkolta löytyy huikea leikkipuisto
- jossa todella pääsi pieninkin ponnistamaan kunnolla.

HYPYT

Heinäkuun tekemiset tulevat varmaan konkreettisestikin HYPPIMÄÄN
ja pomppimaan vielä ties minne.

Tulee olemaan samalla tasapainoilua,
että saamme kaiken tähän yhteen kuukauteen mahtumaan!!

HUIPULLA

HUIPULTA näkee enemmän ja kauemmas, kokonaisuuden

Hurjastelu, Hyppiminen ja Huiputtaminen saa HIKOILEMAAN
ainakin HELTEELLÄ. 

Syväri virkisti vikkelästi

HUPPUJEN alle lämmittelemään ja sitten taas kannustamaan

HURJAKSI yltyi sääkin, 3h polkemista helteessä, joka muuttui yhä
hautovammaksi helteeksi,  ennenkuin rajuilma iski totaalisesti päälle.
Virkisti varmasti polkemista, mutta läpi metsän valaisevat salamat olivat kuulemma
olleet todella vaikuttava näky.
Uskon, koska vaikuttavaa oli siinä maalialueellakin. 

Kaksi jo kaatunutta puuta oli poika nähnyt
- onneksi ei kenenkään polkijan tai toimitsijan päälle. 

Niistä nostettiin fillarit vain yli ja jatkettiin! 
HURJAA menoa, mutta silti niin kutkuttavaa...

Hurjapäällä, kuten äiteelläänkin on huono luuton,
lasilla vahvistettu ja monasti operoitu oireileva jalka.
Pojan pala puuttuu pohkeesta (polven alta), äiteellä reidestä (polven yläpuolelta).
 
Toivonut monasti, että sanonta: "Pojasta polvi paranee" pitäisi paikkaansa
- mutta ei ole tähän päivään mennessä pitänyt.
Sinnikkäästi yritetään kyllä vahvistaa niitä ympäröiviä lihaksia
ja pitää ittemme toimintakykyisinä. 

35 km meni hyvin... sen jälkeen muuttui kilometri kilometriltä tuskaisemmaksi.

Sisulla silti ensimmäisen kierroksen polki loppuun, eli 60km
ja sai todellakin ansaitut halit heti maalialueen ylitettyään.
Puolet extremestä on Huikea suoritus niissä maastoissa!!

Kyllä jäi kytemään, että josko meistäkin Ukkokullan kanssa olisi vielä noille rinteille?!
Olihan siellä niitä monenlaisia ikämies/nais-sarjoja!

Motivoisi taas treenaamaan kunnolla!