Vuoden 2026 kesäkuu
jää muistoihin Mummo&Ukkokuuna.Ensimmäinen viikko teinien kanssa
vesiliukumäkiä laskien.
vesiliukumäkiä laskien.
4yötä välissä lepoa ja sitten
pari viimeistä viikkoa nuorimmaisten kanssa.
Hengissä edelleen,
Hengissä edelleen,
niin me - kuin jälkikasvu!!
Myös Suurkiitos, että
Suomen Turku lähiympäristöineen
tarjoaa todella paljon lapsille.
Myös Suurkiitos, että
Suomen Turku lähiympäristöineen
tarjoaa todella paljon lapsille.
Merta ja pallomerta
Saaristoa ja sisävesistöjä


Lomapäiväkirjan äärelle rauhoituttiin illalla
muistelemaan piirtäen
mitä kaikkea päivän aikaan oli tapahtunut.


Sulkapalloa ja krokettia pelattiin monta kertaa kotipihalla,
mut poikien sanoja lainaten, piti se kerran ennättää
"Oikeestikin pelaamaan sulista!"
Ja onhan se erilaista ilman
silmiin paistavaa aurinkoa
ja tuulen hönkäyksiä!


Minä en ole laivatyyppi
- yritän keplotella aina jotenkin pois
työporukan kehittämispäiviltäkin,
jos ja kun ne järjestetään laivalla
(se on kyllä suosittua)
Nyt annan täydet dropsit Viking Linelle,
sillä ne niin usein tylsistyneesti istutut
11. kerroksen konferenssihuoneet
11. kerroksen konferenssihuoneet
olivat tällä kertaa kaikkea muuta kuin tylsät!
Lego-ja pomppulinnahuone,
kertakaikkisen upea hohtominigolf,
laser-labyrintti, futis- ja kiipeilyhuone stunt-ratoineen.
Aurinko-, ulkokannella oli oma kiipeilyteline
ja polkuautot, joiden ajoajat missasimme.
Mutta ei haitannut - tekemistä riitti,
hyvä että Villeä ehtivät käydä moikkaamassa!
Olenkin siis selvästi ollut vain
tylsemmässä seurassa laivalla!!
Sama taitaa päteä Keskiaikamarkkinoihin
kertakaikkisen upea hohtominigolf,
laser-labyrintti, futis- ja kiipeilyhuone stunt-ratoineen.
Aurinko-, ulkokannella oli oma kiipeilyteline
ja polkuautot, joiden ajoajat missasimme.
Mutta ei haitannut - tekemistä riitti,
hyvä että Villeä ehtivät käydä moikkaamassa!
Olenkin siis selvästi ollut vain
tylsemmässä seurassa laivalla!!
Sama taitaa päteä Keskiaikamarkkinoihin
Tämä miekkailutuokio jää mieleen varmaan lopuksi ikää

Vuoden 2026 keskiaikamarkkinat sijoittuvat vuoteen 1466
Poikien kommentti:
"Ai, lapset on leikkineet ja pelanneet silloinkin!"


kouluun lähtevä shoppailemaan
ja nyt se on sitten tehty
- viidennen kerran!
Tekeekö kokemus mestarin,
vai johtuiko vaan siitä,
että nuori herran todella tietää
mistä tykkää ja mistä ei!
Aiemmin muistelen saaneeni vastauksia:
"En tiiä" - "Vois olla" - "Katotaan vielä" - "Ihan kiva"
mutta nyt nähtiin jo
10metrin päästä mm. haitapaita;
"Mä haluan ton!"
Tai "E-Ei!"
Helppoa kuin mikä ja kasassa on vaatetus kouluun,
reppu ja penaali.... valmista siis!!
Sushille vielä kauppojen päälle, namskis!


Satmarkissa matematiikka sujui jo mainiosti!

Näiden apinoiden kanssa ei aika käynyt pitkäksi!!
Kiipeilivät joka paikkaan,
olivat kiinnostuneita kaikesta
Keittiössäkin oltiin ahkerina.
Syntyi jälleen uusi
innovatiivinen ruoka
kärsämakkaroiden ja popparikanan jatkoksi...
jota on myös tehtävä joka loma!

Tässä jo kuvallinen "resepti"
Näiden apinoiden kanssa ei aika käynyt pitkäksi!!
Kiipeilivät joka paikkaan,
olivat kiinnostuneita kaikesta
Keittiössäkin oltiin ahkerina.
Syntyi jälleen uusi
innovatiivinen ruoka
kärsämakkaroiden ja popparikanan jatkoksi...
jota on myös tehtävä joka loma!

- selkiskö,
- vai tarvitaanko sanallisempi resepti?
Ansaitsee kyllä mummonkin mielestä
ihan oman postauksensa!!
Tervetuloa heinäkuu!

























Nyt kyllä ansaitsette mummo&ukko-kunniamerkin !!
VastaaPoistaSen verran paljon olette puuhanneet lastenlasten kanssa. Ja ei niin, että se olisi ollut varsinaisesti työtä kun siitä iloitsee ja hyötyy kumpikin osapuoli, mutta kyllähän lapsista on aina myös oma vastuunsa ja hommansakin. Paljon ehditte kaikenlaista kuukauden aikana ja ihanasti kaikissa kuvissa paistaa aurinko ja on jotenkin niin kesäistä ja ihanaa. Lapsille ennenkaikkea kivoja ja mieleenpainuvia elämyksiä kaikki.
Äkkiäkös se oma maku kehittyy kun kauppaan ostoksille pääsee :-))).
Ihana kesäkuu :-)
VastaaPoistaHih, ai lapset on leikkineet myös 1400-luvulla :-D Ihanat lapset. Vaikka kuinka yritän, ei resepti kyllä nyt avaudu... sinun täytyy tehdä se oma postaus siitä :-)
Yhtä hauskaa heinäkuuta!
Oho! Nyt minäkin vasta heräsin heinäkuuhun. Ei ollut päivät ihan järjestyksessä.
VastaaPoistaKivaa puuhaa, vaikka mukavalla tavalla voimia vievää 🤭 Linnan läheisyys tekee keskiaikapäivistä tuntuvammat. Täälläkin on Wiipurintien markkinat elokuussa. Ilman linnaa.
Vau! Kylläpä teillä on ollut ihana kesäkuu lasten kanssa. Hienoa, että laivamatkustus oli reilusti innostavampi kuin työpaikan reissut. Keskiaikamarkkinat näyttää tosi kivoilta. Vähän harmittelin, että ehdittiin just lähteä Turusta pois, ennenkuin ko. markkinat alkoi.
VastaaPoistaAivan mahtava idea tuo lomapäiväkirja illalla piirtäen. Sitä voisin tehdä itsekin :D Jos joskus tulee tuollaisia pienokaisia, niin ehdottomasti nappaan tämän idean sinulta käyttöön <3