keskiviikko 1. heinäkuuta 2026

Mummo&Ukkokuu

Vuoden 2026 kesäkuu
jää muistoihin Mummo&Ukkokuuna.
Ensimmäinen viikko teinien kanssa
vesiliukumäkiä laskien.
 
4yötä välissä lepoa ja sitten  
pari viimeistä viikkoa nuorimmaisten kanssa.
Hengissä edelleen, 
niin me - kuin jälkikasvu!!

 Myös Suurkiitos, että 
Suomen Turku lähiympäristöineen
tarjoaa todella paljon lapsille. 

Ihan eri silmin saimme
kokea ja nähdä lähiympäristöä
- fillarin satulasta kyllä tuttu, mutta...

Merta ja pallomerta
Saaristoa ja sisävesistöjä



Lomapäiväkirjan äärelle rauhoituttiin illalla
muistelemaan piirtäen
mitä kaikkea päivän aikaan oli tapahtunut.

Sulkapalloa ja krokettia pelattiin monta kertaa kotipihalla, 
mut poikien sanoja lainaten, piti se kerran ennättää
"Oikeestikin pelaamaan sulista!"

Ja onhan se erilaista ilman
silmiin paistavaa aurinkoa 
ja tuulen hönkäyksiä! 

Minä en ole laivatyyppi
- yritän keplotella aina jotenkin pois
työporukan kehittämispäiviltäkin, 
jos ja kun ne järjestetään laivalla
(se on kyllä suosittua)

Nyt annan täydet dropsit Viking Linelle, 
sillä ne niin usein tylsistyneesti istutut
11. kerroksen konferenssihuoneet
olivat tällä kertaa kaikkea muuta kuin tylsät!
Lego-ja pomppulinnahuone,
kertakaikkisen upea hohtominigolf,
laser-labyrintti, futis- ja kiipeilyhuone stunt-ratoineen. 

Aurinko-, ulkokannella oli oma kiipeilyteline
ja polkuautot, joiden ajoajat missasimme.
Mutta ei haitannut - tekemistä riitti, 
hyvä että Villeä ehtivät käydä moikkaamassa!

Olenkin siis selvästi ollut vain
tylsemmässä seurassa laivalla!! 

Sama taitaa päteä Keskiaikamarkkinoihin

Näytti ihan erilaiselta, 
kun markkinoilla kierteli ritarin silmin



Tämä miekkailutuokio jää mieleen varmaan lopuksi ikää


Vuoden 2026 keskiaikamarkkinat sijoittuvat vuoteen 1466
Poikien kommentti:
"Ai, lapset on leikkineet ja pelanneet silloinkin!" 



Mehiläisvaha piirrustus/kirjoitustaulu 
versus vuosi 2026
- molempia kokeiltiin!


Mummolla on ollut tapana viedä
kouluun lähtevä shoppailemaan 
ja nyt se on sitten tehty
- viidennen kerran!

Tekeekö kokemus mestarin,
vai johtuiko vaan siitä,
että nuori herran todella tietää
mistä tykkää ja mistä ei!

Aiemmin muistelen saaneeni vastauksia:
"En tiiä" - "Vois olla" - "Katotaan vielä" - "Ihan kiva"
mutta nyt nähtiin jo
10metrin päästä mm. haitapaita;
"Mä haluan ton!"
Tai "E-Ei!"

Helppoa kuin mikä ja kasassa on vaatetus kouluun, 
reppu ja penaali.... valmista siis!!
Sushille vielä kauppojen päälle, namskis!

Satmarkissa matematiikka sujui jo mainiosti!


Näiden apinoiden kanssa ei aika käynyt pitkäksi!!
Kiipeilivät joka paikkaan,
olivat kiinnostuneita kaikesta 

Keittiössäkin oltiin ahkerina.
Syntyi jälleen uusi
 innovatiivinen ruoka
kärsämakkaroiden ja popparikanan jatkoksi...
jota on myös tehtävä joka loma!

Tässä jo kuvallinen "resepti"
- selkiskö, 
- vai tarvitaanko sanallisempi resepti?
Ansaitsee kyllä mummonkin mielestä
ihan oman postauksensa!!

Tervetuloa heinäkuu!

2 kommenttia:

  1. Nyt kyllä ansaitsette mummo&ukko-kunniamerkin !!
    Sen verran paljon olette puuhanneet lastenlasten kanssa. Ja ei niin, että se olisi ollut varsinaisesti työtä kun siitä iloitsee ja hyötyy kumpikin osapuoli, mutta kyllähän lapsista on aina myös oma vastuunsa ja hommansakin. Paljon ehditte kaikenlaista kuukauden aikana ja ihanasti kaikissa kuvissa paistaa aurinko ja on jotenkin niin kesäistä ja ihanaa. Lapsille ennenkaikkea kivoja ja mieleenpainuvia elämyksiä kaikki.
    Äkkiäkös se oma maku kehittyy kun kauppaan ostoksille pääsee :-))).

    VastaaPoista
  2. Ihana kesäkuu :-)
    Hih, ai lapset on leikkineet myös 1400-luvulla :-D Ihanat lapset. Vaikka kuinka yritän, ei resepti kyllä nyt avaudu... sinun täytyy tehdä se oma postaus siitä :-)
    Yhtä hauskaa heinäkuuta!

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Mummo&Ukkokuu

Vuoden 2026 kesäkuu jää muistoihin Mummo&Ukkokuuna. Ensimmäinen viikko teinien kanssa vesiliukumäkiä  laskien.   4yötä välissä lepoa ja ...