Kesätyöhistoriani - Blogihaaste

Kylläpä olikin hauskaa lukea Kepposen kesätöistä,

innostuksesta, sinnikkyydestä ja yritteliäisyydestä työelämään.

Ajatukset omiin varhaisiin töihin lähti heti laukalle,

mutta itseni tuntien halusin kaivella kuvia arkistojen syövereistä.
Niimpä se ei ihan nopsaan onnistunut tähän haasteeseen vastaaminen,
kun on tässä taasen kaikkea muutakin säätämistä...
Heh heh... varsinainen säätäjä olen tainnut olla koko "pitkän ikäni!"

Itseasiassa en löytänyt edes sitä etsimääni lehtikuvaa 
Kotiliedestä ehkä vuosilta 1968-1969
Kuva on minusta hörppimässä tassilta maitokahvia
palovartijan talon kesäkahvilassamme Punkaharjun yhdellä korkeimmalla mäellä,
(lapsuuskotini) jossa mummini piti kesäisin kahvilaa.

Enhän minä siellä nyt tietenkään töissä ollut (4-5 -vuotiaana), 
mutta hoidin kuulemma markkinointia aivan loistavasti...
höpöttämässä turistien ja näemmä lehtitoimittajienkin kanssa ja kuvattavana.
Punkaharjun viimeisestä palovartijasta, papastani sentään löytyi komeita kuvia
  

Lapsuudessani, ehkä johtuen siitäkin, että olin ainoa lapsi olin kaikessa aikuisten hommissa mukana.

Tunsin itseni niin kypsäksi ja "aikuiseksi" jo varsin varhain
- laitettiinhan mut kouluunkin jo juuri täytettyäni 6-vuotta, osasin lukea ja olin pitkä!!
Kaipa näistä seikoista juontaa kova "aikuistumisen" ja pärjäämisen halu.

Eikä kukaan edes kyseenalaistanut sitä, että minä, juuri 11-vuotta täyttänyt pitkä 174cm tyttö
pääsin suhteilla äitini hyvän ystävän Anjan pitämään terveyskeskuksen kanttiiniin töihin.

Rinta nousee yhä jotenkin rottingille, kun muistelen tuota luottamusta minua kohtaan.
Sain omat avaimet tuohon pieneen kopperoon terveyskeskuksen aulassa. 

Ensitöikseni laitoin aina sähkölevyn päälle ja keitin 8 kanamunaa
(mahtuivat juuri sopivasti kattilaan) muna-anjovisleipiä varten!
Ensimmäiset asiakkaat olivat aina labrasta tulevia suolaisen nälkäisiä.
Tein myös kinkkuleipiä ja Anja opetti minut koristelemaan leivät kauniisti... 
työaikani oli 3tuntia ja kuinka hienoa olikaan saada 15markkaa joka työpäivä lähtiessään.

Kanttiinissa työskentelin lukioikään saakka - isompana muistaakseni 5h.
Olin siellä joka kesä ainakin kuukauden ja usein myös joulun välipäivinä. 

Tämä kuva on rippikesältä ja samaiselta kesältä, kun sain tiedon,
että minut oli valittu Savonlinnan taidelukioon - se tiesi muuttoa pois kotoa.

Vanhemmat varmaan kustansivat ihan hyvin asumiseni ja opintoni,
mutta kun itseansaittuun rahanmakuun oli tottunut, niin 
sitä haki töitä heti myös uudella paikkakunnalla.
Paikalliseen Itä-Savo lehteen ilmoitus ja näin ihanat hoitomuksut sain kainalooni.

samaan perheeseen syntyi lukiovuosina vielä neljäskin ihanuus.
Kyseessä oli yrittäjäperhe ja vanhempien työpäivät jatkuivat pitkälle iltaan.
Itseasiassa minusta tuli kuin tuon perheen "isosisko"
- minut otettiin kaikkialle mukaan, talvella laskettelureisuille, kesällä lomamatkoille
- se oli upeaa aikaa!!
Nämä ihanuudet oli häissämmekin!

Lukiovuosilta löytyi hauska vanhojentanssi kuva
ja vapaaaikaa siivitti aktiivinen Sapkon naisjaostoon kuuluminen
- työtä sekin oli... joskin vapaaehtoistyötä lörtsyjä ja makkaroita myyden peleissä
ja kaikissa muissakin joukkueen kissanristiäisissä. Miten sitä ennättikin joka paikkaan???
 

Lukion jälkeen jatko-opinto paikka ei auennutkaan mieluisimpaan, eli lääkintäjumppariksi.
Edessä näytti olevan välivuosi ja onneksi Sapkon suhteiden avulla pääsin
ensin kesätöihin Savonlinnan satamassa sijaitsevalle kuuluisalle Lippakioskille
ja sittemmin samaisen omistajan avaamaan ihan ensimmäiseen kebab-ravintolaan töihin.

 
Yrittäjän tytär oli päässyt opiskelemaan ravintola-alaa ja houkutteli minutkin sinne kuukauden jälkikäteen,
sillä pari opiskelijaa lopetti opintonsa ja niinhän siinä kävi, että pääsinkin.  

Tässä kuva kesältä 2021, kun piti käydä pehmiksellä vanhalla kesätyöpaikalla.

Ravintolakoulu muuttikin ammatillisia suunnitelmia useammaksi vuodeksi
- töitä riitti, niin kesätöinä kuin viikonloppu keikkoinakin

Rahakkaimmat (mutta myös rankimmat) kesätyöt tein opiskeluvuosina Oopperajuhlilla.
Aamupäivä linnan kahviossa, sen jälkeen kattamaan siiman kera saleja juhlakuntoon.
Olen muuten tarjoillut painavalta hopeavadilta Tellervo Koivistolle paistettuja muikkuja.
Jos olisin ollut muutaman sentin pidempi, niin olisin saanut tarjoilla itselleen Maunolle.
Meidät tarjoilijat nimittäin laitettiin pituusjärjetykseen...
henkilökunnasta sai näkyä mahdollisimman vähän... eli pitkät eteen, heh heh!!
Ja jos kaiken paljastan, niin olen istunut myös Kalevi Sorsan polvelle, heh heh!!

Opin myös ulkoa aariat "Kuningas lähtee Ranskaan" oopperasta
- sillä kuuntelinhan sen 11 kertaa. 
Työpäivät olivat vähintään 16 tuntisia, joskus jopa 19h.
Ihailin paria kokkia ja heidän vaimojaan, jotka asuivat muun vuoden Espanjassa
ja kävivät töissä vain Oopperajuhlat kesäisin.
Minäkin aloin haaveilla vastaavasta... mutta ensin pitäisi valmistua.

Tyylikäs hovimestariharjoittelija menikin sitten rakastumaan toisena opintovuotenaan asiakkaaseen...
Meistä kumpikin seurusteli tahoillaan, minä olin kihloissakin,
mutta niin siinä sitten vaan kävi, että tämä Ukkokultani vei jalat alta.

Siinä muuttui suunnitelmat Espanjaan muutosta ja
toinen Olavinlinnan kesäkin jäi vajaaseen kuukauteen.
Sillä minähän muutin heidän maatilalle - tosin en purkanut edes tavaroitani ennenkuin
tuleva ukkokultani löysi vihdoin meille alivuokralaiskämpän kyliltä
- tämä "kaupunkilaistunut diiva" ei enää suostunut asumaan useamman sukupolven kommuunissa.
Loppukesän kävin tekemässä keikkaa Imatran Valtionhotellissa ja Vuoksenvahdissa. 

Lie ollut kuumaa aikaa, kun oli pakko välillä viilentyä pakastimessakin.

Kai olisi ollut mahdollista jatkaa töitä talvikin jommassa kummassa,
mutta olimme myös molemmat hakeutuneet opiskelemaan.
Minä taasen sitä kuntoutusalaa, ukkokulta hissialaa.
Minä pääsin Joensuuhun ja ukkokulta Hyvinkäälle. 

Hyvinkää voitti - mun oli helppo löytää ravintolatöitä,
tein keikkaa useammassakin ravintolassa ja seuraavana keväänä hain itsekin opiskelemaan...
Yllätys-yllätys, en enää kuntoutusalaa, vaan hotelli- ja ravintola-alan esimieheksi.

Kesä- ja keikkatyöt monipuolistui, olin kokkina, olin viihde-emäntänä,
salivastaavana, ravintolapäällikkönä
 ja lopputyönä pääsin mukaan suunnittelemaan kokonaisen konseptin CasaMia ketjulle,
ruokalista ja miljöö...
Sen myötä muutimmekin sitten työni perässä tänne Turkuun.
Elettiin kuuluisaa 90-luvun alun lamaa
ja eipä kokematon vastavalmistunut hotelli-ja ravintolapäällikkö voinut edes käsittää mikä vaikutus oli,

 kun Turkuun oli rakennettu uusi jäähalli
ja kaikki Tepsin pelit siirtyivät aivan toiselle puolelle kaupunkia.
Hikihatussa painoi päällikkö itse kaikki sunnuntait 16h, 
mutta työ oli silti vain lomautuksia ja irtisanomisia.
Aloittaessani innokkaana päällikkönä vakinaista henkilökuntaa oli 23
ja jäädessäni (Luojan kiitos) äitiyslomalle 2-vuotta myöhemmin vakituisia oli 8.

Vaikka tuon aikaisissa kuvissa hymyilen itsevarmana ja määrätietoisena,
 niin oikeasti hoidin jääpaloilla pois itkusta turvonneita silmiäni,
jotta edes näyttäisin itsevarmemmalta kokemusta omaavan luottamusmiehen kanssa neuvotellessani.
Paloin totaalisen loppuun koko ravintola-alaan, joten arvatenkaan en koskaan palannut
sinne töihin... vaikka yhä edelleen rakastan suunnitella ruokia ja kokeilla kaikkea.

Lasten myötä jäin ensin perhepäivähoitajaksi
5-vuotta kotona ja sitten alkoi taasen opiskeluputki
ja kesätyöt, heh heh!!

Opiskeluni liittyivät vihdoin edes vähän lähemmäksi nuoruusvuosien suunnitelmia. 
Sosiaali-ja perhetyön kautta loppujen lopuksi ihan sinne nuoruuden unelmaan = kuntoutukseen. 
Viimeisimmät korkeakouluopinnot sain päätökseen vasta (2013)
ollessani jo kahden lapsen mummo (nyt olen viiden)
joten kesä- ja keikkatöitä kertyi vielä päiväkodeista, jumpanvetäjänä,
ja liikuntakerhojen ohjaamisista ja pariin kirjaprokkikseenkin innostuneena mukaan. 
Eikä musta hullusta vieläkään tiedä - vaikka lähtisin taas opiskelemaan....
sit pääsisi taas kesätöihin, heh heh!
   

Vaikkei pyöräily liitykkään muutoin kesätöihini, kuin työmatkapyöräilynä
- niin laitan tän ihanan kuvan meistä vuodelta 1983.
Minä hullu saatoin ajaa tän ihanuuden luo vapaapäivänä yhteen suuntaa 60km ja vielä illalla takaisin... mikäli 
seuraava päivä oli jo töitä!
Paluumatkalla muistan korvamatona olleen aina: "Mul on levottiomat jalat, levottomat jalat..."

Napatkaas haaste vastaan ja viekää aikamatkalle "urakehitykseenne"