Synnyinkoti, se auttaa ymmärtämään
- selittää mielelleni hiljaa:
"Miksi olen tänään se joka olen!"
"Miksi kiinnostaa juuri nämä asiat."
- selittää mielelleni hiljaa:
"Miksi olen tänään se joka olen!"
"Miksi kiinnostaa juuri nämä asiat."
elämäni ensimmäisten "kuntoportaiden" äärelle,
niin ymmärrän jälleen itseäni enemmän.
Miksi elo on nyt sellaista kuin on...
luonnon, mieluiten koskemattoman luonnon
äärellä oloa, kapuamista, pyöräilyä.
Niillä eväin olen pienestä pitäen alkanut varttua.
luonnon, mieluiten koskemattoman luonnon
äärellä oloa, kapuamista, pyöräilyä.
Niillä eväin olen pienestä pitäen alkanut varttua.
Ja miten etuoikeutettu olen,
että elämääni löytyi ihminen,
jonka veri vetää aivan yhtä vahvasti ulos
sateeseen tai paisteeseen - ei sen väliä.
että elämääni löytyi ihminen,
jonka veri vetää aivan yhtä vahvasti ulos
sateeseen tai paisteeseen - ei sen väliä.
jopa vaikuttavammat kuin auringonpaisteessa!
70kilsaa tutummaksi
poljettiin sadekuurojen saattelemana
poljettiin sadekuurojen saattelemana
Kesälahdentien, Putikon ja Vaahersalon polkuja/teitä
Puruveden täl-, ja toispuol sekä varsinkin välissä.
Puruveden täl-, ja toispuol sekä varsinkin välissä.
Eikä se jäänyt yhteen ainoaan kertaan
edes tässä (pidennetyssä) viikonlopussa.
Toinen kerta tultiinkin pakulla ja äiteen kera!
Siitä tulikin oikea TÄHTI-hetki!
Lienen tullut paljolti ulkoilma isääni,
koska äitee on tunnetusti enemmän sokerista...
Oli ehtinyt harmitella,
miten KURJAT säät meille osui pakuilla,
hänen viettäessään aikaa
ystäviensä ja entisten naapureiden luona.
edes tässä (pidennetyssä) viikonlopussa.
Toinen kerta tultiinkin pakulla ja äiteen kera!
Siitä tulikin oikea TÄHTI-hetki!
Lienen tullut paljolti ulkoilma isääni,
koska äitee on tunnetusti enemmän sokerista...
Oli ehtinyt harmitella,
miten KURJAT säät meille osui pakuilla,
hänen viettäessään aikaa
ystäviensä ja entisten naapureiden luona.
Iloinen kyllä, että viimeinen päivä oli paistetta
- niin monella tapaa!
- niin monella tapaa!
Halailla puita ja tallustella rakkailla mailla,
Seuraavalla kerralla on kyllä varattava
kotitalo lammenrantasaunoineen viikonlopuksi
- että saadaan oikeasti kylpeä vielä tässä samassa saunassa,
johon liittyy niin paljon rakkaita muistoja
Risukeitin pääsi hommiin...
Pitihän ne sumpit juoda kotitalon kuistilla
Oi että! Ihana ja muistorikas reissu teillä on ollut! ❤️ Uteliaana pitää kysyä, että oliko entinen lapsuudenkotisi tyhjillään, vai asuiko siinä joku? Kun kahvittelittekin terassilla. 🤭
VastaaPoistaTäytyy tunnustaa, että minäkin pyöräilyvideoitasi katsellessani harmittelin ensimmäiseksi sitä, että teille sattui niin vetiset kelit. Mutta onneksi muistutit siitä, että luonto on joskus itse asiassa parhaimmillaan ns. kurjalla säällä. Muistin taannoisenkin patikan Riisitunturilla vesisateessa, kun tunturilla ei todellakaan ollut ruuhkaa. 😅 Sade ja pieni sumu tekivät paikasta jotenkin taianomaisen.
Lapsuudenkotimme on vuokrattavissa Eräluvat.fi sivuston kautta. Palovartijan talo, vuokratupa.
PoistaMikäli kesäaikaan onnistumme sinne seuraavan kerran pääsemään - niin vuokraamme. Äiti oli kyllä sitä mieltä, että hän saisi sen ilmaiseksikin, mutta onko vapaa, se on sitten eri asia. Talo on siis Metsähallituksen omaisuutta yhä, kuten silloin asuessakin, pappani virka-asunto. Pappa muutti siihen 5-vuotiaana, eli vuonna 1921 - isänsä toimitti silloin samaa palovartijan virkaa. Ei sesonki aikaan ollaan vierailtui pihapiirissä ihan vain varovasti kurkaten, että onko vuokralaisia ja kerran kun näin teimme, niin ei meinattu päästä lainkaa pois, kun vuokralaiset innostui nähdessään "Alkuasukkaita!"
Tuota terassia ei ollut minun lapsuudessa. Siihen kohtaan rakennettiin lisähuone vuonna 1965... vuosi myöhemmin, kun minä synnyin.
Talo tuppasi käymään pieneksi... hih... niin ja se maalattiin siniseksi - sinisessä talossa minä olen asunut!!
Mutta papan eläköidyttyä talo restauroitiin alkuperäiseen ulkoisasuun, ensin johtajasväen kesänviettopaikaksi ja sittemmin sopivaksi juuri vuokrakäyttöön. Sisältä ei siis lainkaan enää entisensä.
Sade, sumu - ne molemmat tekevät muuten juuri tuota taianomaisuutta! Sitä koimme St Helenalla varsinkin korkeuksissa, kun olimme ihan pilvien sisällä... toinen paikka, jonka olen kokenut sateessa tosi mystiseksi ja upeaksi on Matera... eihän se olisi aurinkoisella näyttänyt lainkaan historiaansa. Minä hassu kyllä tykkään sateesta ja tuulesta varsinkin... ja kuten sanoit, mikä parasta, 😅🤣 niin silloin ei ole ruuhkaa ja häiriötä muista turisteista! Saa ainutlaatuiset paikat ihan omakseen!!
Kotiseutumatkailu on ihan parasta! Mullahan on rautatieläisen lapsena vähän juureton olo, mutta kyllä se pieni rautatieasema kylän laidalla on se rakkain paikka lapsuusmuistoissa. Ja ootte kyllä onnekkaita, kun olette löytäneet toisenne. Iloitsen puolestanne / kanssanne!
VastaaPoistaKaunis kiitos ihanista sanoistasi - matkaseura kyllä vaikuttaa kokemuksiin.
PoistaPienet "hylätyt" rautatieasemat - ne nostattavat nähtynä muistoja, vaikkei niihin liity itselläni mitään muuta muistoa, kuin että Punkaharjun aseman seinässä oli iso postilaatikko johon Itä-Savo viikonloppuna jaettiin ja se oli sieltä haettava. 5-vuotiaasta lähtien se oli "tytön hommaa" (=minun) kun opin ajamaan ilman apupyöriä... Nyt sitä tietä ajaessa äidin kanssa oli puhetta, että päästäisikö lapsenlapsenlapsensa nyt ajamaan tuota tietä, hih... EI - mutta minuun oli aina suuri luotto ja onhan se totta, autot olivat hitaampia ja niitä oli paljon vähemmän, mutta silloin harjuntietä ajoi kyllä rekat ja kuorma-autotkin... välillä ihmettelen itsekin, että olen hengissä. Papallakin oli tapana vain kysyä, että oliko autoja pudonnut tieltä kun palasin kotiin... Oi niitä aikoja!!
Oi että miten ihana ja muistorikas matka kotitaloon. Kauniit maisemat kotipuolessa. 🥰🥰🥰
VastaaPoistaTotta, tuntui itsestäkin aika nostalgiselta, kun edellisestä kerrasta ehti kulua 4-vuotta. Ennen äidin muuttoa siellä käytiin joka vuosi, välillä useammankin kerran jälkikasvun kera.
PoistaÄitisi ilme on niin onnellinen kun saa juoda kaffetta vanhan kotitalon terassilla . Ihana paikka ja kauniit maisemat !
VastaaPoistaMinä kun menen katsomaan lapsuuden maisemia niin jotenkin kutistun samalla. Pieneksi tytöksi jälleen. Ja se on sikäli hassua ja nurinkurista kun kaikki näyttää vastaavasti pienemmältä kuin niissä lapsuuden muistikuvissa.
Hienot oli polkumaisemat sateesta huolimatta tai ehkä juuri siksi :-).
Tuo "mittasuhde-teoria" on muuten niin totta... siinä kutistuu itse ja madaltuu mäet.... rappuja oli sentään samanverran - se 67 joka lienee ikuisesti painunut mieleen. Äiditä tosiaan näki, miten hän nautti - mutta naapureista ja ystävistä eroaminen oli kyllä niin herkistyttävää, että menin odottamaan pakuun. Ikäihmisiä, joten ikävä kyllä joidenkin kanssa kenties viimeinen livehalaus.
PoistaOi, ihanuus miten kaunis ja ihana kirjoitus upeiden maisemien kera.
VastaaPoistaTeillä ollut ihana reissu ja juurikin niin voin kertoa lapsuudenkodissa ne muistot tulevat niin
esille.
Ihania syyshetkiä viikkoosi!
Sinä elät lapsuudenmuistojen keskellä - niitä tulvii varmaan joka nurkasta, uusiakin, unohduksissa olleita.
PoistaSyyshetkien hekumointia sinnekin!