maanantai 18. toukokuuta 2026

Hämähäkin verkoissa

Mielikuvat Portugalin länsi- ja etelärannikosta olivat
korkealla jo matkaa pohtiessa.
Spinning kaverin suosituksista siitä tuli lopulta totta.
Hän oli jokunen vuosi sitten polkaissut sen gravel-pyörällä.
Reitim runsas asfalttiosuus siirsi suunnitelmia useamman vuoden. 
Asfaltit kun käy niin ahteriin!
Ukkokullan omat googgeloinnut alkoivat kuitenkin näyttää siltä,
että "hämähäkin verkostoa" kulkisi paljon rannemmassa
- lähinnä trekkaajien reitistöä, 
mutta sateliittikartat osoitti, että sopisivat myös polkaisuun.

Siinä kohtaa minäkin innostuin jo googgeloimaan, 
että mistä löytyisi sopivat fillarit alle. 
räätälöi mieleisen seikkailun (etenemis kilometrein )
niin trekkaajille kuin fillaristeille.
Majapaikkoja vaatimattomasta tasokkaaseen
 mielen ja lompsan mukaan
- meillä kaikista halvimmat.
Sillä me mielimme polkemaan, ei majailemaan.
Vaikka paljastuu teille myöhemmin,
että yksi majapaikka oli niin ihana,
ettei vaan voinut lähteä edes illalliselle
 - piti kokata itte, että sai olla kämpässä koko illan.

Saimme siis Lissabonin alapuolelta Setubalista
fillarit sivulaukuin (jossa pari sisäkumia, huolto- ja ensiaputarvikkeet +lukko)
käyttöömme 8 vuorokaudeksi.
Firma oli täpännyt kivan erilaiset majapaikat
 40-75kilsan välimatkoin.
Klo 9 mennessä rinkat respaan ja itse saimme polkaista
pelkkien sivulaukkujen kera seuraavaan majapaikkaan, 
josta rinkat löytyi viimeistään klo 15.30

Varmaan monasti jo aiemminnkin,
mutta me emme koskaan löytäneet
itseämme seuraaviin majapaikkoihin niin aikaisin.

Sillä nautimme omaan tahtiin polkemisesta,
stoppaamisesta kuvaamaan, nauttimaan eväistä ja maisemista
 tai pikkusen vaikka kaatumaan just sinne minne haluttiin...

Fiilikset oli korkealla jo ennakkoon,
mutta miten korkealle ne nousikaan livenä.
Sitä on vaikea kuvata, samoin kuin 
ihan mielettömiä ko
rkeuseroja!
Bongaappa näistä kuvista Repolainen
Välillä oli pakko taluttaa jo alamäkeenkin







Monipuolisuus lumosi
- Altannin aaltoja, jokivarsia ja niiden ylityspaikkoja etsien.
 

Tulvivia dyynejä ja teitä 

Vaihtoehtoisia reittejä etsien

Puolet sillasta jäljellä - kestääkö, riittääkö tasapaino
- kesti ja riitti!!


Suhisevista kaislikoista kapeille kujille ihaniin pieniin kalastajkyliin. 





Ja keskeltä ei mitään saattoi putkahtaa valkoisia kangastuksia
- pikkukyliä, joissa jokaisessa oli linna!


Makasiinejä. paatteja
ja punaisia"pulloharja"puita

7päivää satulassa ja 520,9 polkaistua kilometriä.

Eksyttiin siis omille poluille yli 120kilsaa 
- niistä vielä lisää....
jos jaksatte lukea ja vaikka ette jaksaisikaan
- niin omaksi iloksi ja päiväkirjaksi ne postailen,
kunhan saadaan taas arki rullaamaan. 

1 kommentti:

  1. Onneksi maltoit taluttaa jyrkässä alamäessä. Olisit voinut mennä mukkelismakkelis ja reissu olisi jäänyt kesken.

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!