niin Repolaista viedään... tai niin luulin.
JO 8.tammikuuta tämän ihanan haasteen iloksemme ilmoille heitti
Silmukka Soikoon bloggailija.
Hän reippaana heti alkuvuodesta inventeerasi edellistä vuotta
ja alkaneelle listasi reippaita suunnitelmia!!
Repolaiselta on mennyt kuukausi pelkkään ajatustyöhön
ja jos ihan rehellinen olen, niin ei ole mitenkään viriiliä ollut ajatuksen"juoksukaan"
- kaikki solut, aivosolut mukaan lukien käy hitaalla - yhä!!
Mykoplasma = Miesflunssa... joka iski siis naiseenkin!
- En todellakaan pidä miesflunssaa enää vitsinä!
- Yritän vain jotenkin keplotella ja hätistellä sen pois itsestäni!
Mutta kun pirulainen viihtyy niin hyvin... tässä otollisessa maaperässä.
Uskon yhä edelleen, että = "Liike on lääke!"
joten tässä liikettä lisäävä motivaattori = Resepti loppu vuodelle 2025!
1. Etsin maapallolta 29 paikkaa, jotka alkavat kaikki eri kirjaimella
(osaan suomalaisten aakkosten lukumäärän jo vaikka unissani)
joissa en ole vielä käynyt
a) saavutan ne ainakin viimeisten kilometrien osalta
joko pyöräillen, kävellen tai meloen
b) kurotan/kapuan ainakin kerran vuoden aikana korkeuksiin
- tavoite yli 4 tonnin, mutta tyytyväinen juuri sinne saakka kuin kintut kantaa
2. Vingutan vis... eikun Salikorttia monipuolisemmin.
Kuluneena vuonna Tanssipainotteisuus vei voiton ja lihaskuntotunnit väheni...
a) en vähennä tanssitunteja
b) vaan lisään niiden oheen viikkoon myös lihaskuntotreenin
kuten kuvasta näkyy, se onnistuu reisun päälläkin - "sali" löytyy luonnostakin
c) sisäpyöräilykin on paremman (=oikean fillaroinnin) puutteessa kivaa
3. Eniten tietty odotan ja toivon pystyväni fillaroimaan ennen ajamattomissa maisemissa
- ei edes kilometritavoitteita, vaan uusia polkuja!
- elämyksiä
Napatkaahan muutkin haaste - ellette ole sitä jo tehneetkin!
Minähän se tässä laiskanläksyjä kokosin
ja niitäkin pylly tiukasti Intercityn penkissä...
en itse liikkuen, vaan liikkeessä kuitenkin!
Mutta onnellisena, että ennätin tähän aikaisempaan junaan
ja ennätän asemalta suoraan tanssitunnille... eli ajatukset jo liikkuu....
Itselle mieluisaa liikettä viikonloppuunne!
Täältä tulee laiska vastaus: nautin siitä, ettei tänä viikonloppuna ole pakko mitään. 😁 Vaikka en varsinaisesti tehnyt eilen juuri mitään, niin päivä seuraneitinä oli pitkä ja puuduttava. Ainoa mahdollinen aktiviteetti olisi kävellä lähiostarille parin tarjouksen perässä, enkä ole vielä päättänyt... Kivaa viikonloppua!
VastaaPoistaSinä kuule annoit perjantaina jo kaikkesi niin henkisesti, kuin fyysisesti... silloin täytyykin palautua, että jaksaa taas...
PoistaIhanaa Repolainen 💖 olet kyllä sellainen tekopakkaus 👍 minä tykkään kävellä ja joogaan ihan itsekseni kotona tai luonnossa ja sekoitan siihen aina välillä myös pilatesta, ihan miltä tuntuu. Välillä on ihan ihanaa olla ja medioida, sitä yleensä luonnossa. Jotenkin pääsen siellä tiettyyn tilaan 🌞 hyvää viikonloppua myös sinulle 💖
VastaaPoistaIhana Silkku - ihailen todella, että joogaat ja teet pilatesta kotona. Minä en kertakaikkiaan kotona saa aikaan mitään liikettä - räpeltämisen lisäksi... sormet vain saan liikkeelle. On aina lähdettävä ulos ja tai toisten "komennettavaksi" että saan aikaan liikettä sisätiloissa... itteäni en osaa komentaa. Vaikka näyttää kuvien perusteella liikkuvalta ulkoilumme, niin oikeasti se on nautintoa, siksi kuviakin ehtii ottamaan ja nauttimaan näkemästään.... ei poljeta ja kavuta koskaan "verenmakusuussa" - vaan kaikki aistit avoinna ympäröivälle maailmankaikkeudelle.
PoistaOsasinkin jo odottaa jotain tämän mittaluokan haastetta ;D Sinulla on maailmanlaajuinen liikunta-areena! Toki tiedät mihin pystyt jo edellisten liikuntaryppäiden myötä, joten haastetta täytyy vähän ollakin. Pyöräily ja kapuaminen oli ihan odotettuja liikkumismuotoja, kuten tanssikin. Vaeltava ihminen löytää, vaikka kepit kangaspusseilla varustettuna ja pistää pystyyn kuntosalin vaikka metsään. Toivottavasti saat itsesi täysin paranneltua, että kroppa kestää tuon kaiken liikunnan. Kiitos, kun osallistut liikuntahaasteeseen!
VastaaPoistaMinäkin olen jo aloittanut kuntosalikäynnit omaan tahtiini. Olen myös kävellyt jonkin verran. Hiihto tyssäsi jo pelkkään ajatukseen, kun lumet sulivat niin vähiin. Pyörän mittarin pyysin mieheni nollaamaan. Totesi että se on jo nollassa, kun vuosi sitten tuli sen nollanneeksi ;D
Maailmanlaajuinen liikunta-areena kuulostaa kyllä hyvältä - tuo jää käyttöön...
PoistaOikeasti meidän vauhti ei päätä huimaa - ollaan enemmänkin nautiskelijoita, pitää ennättää näkemään, haistamaan ja tuntemaan joka solulla ympäristöt joissa poljetaan ja käppäillään.... Nyt on tosiaan pitänyt antaa tälle keholle aikaa... ihmetauti... vei voimat niin totaalisesti... mutta pikkuhiljaa...
Ihan mahtavaa, että puntti nousee jo sielläkin... hyvin olet jo käynnistynyt!! Minäkin kokeilin eilen puntteja, mutta enemmän kuin puolet vähemmänkin, kuin mitä ennen tautia tuntuu tosi raskaalta. Kumpa saisin itsenikin kävelemään... hatunnosto sulle siitä!!
Oijoi, kunnioitettavat tavoitteet! Oletkos Repolainen muuten huomannut, että Sinusta on tullut melkoisen keskeinen hahmo blogimaailmassa. Jatkuvasti teksteissä vilahtelee "Repolainen sitä .., Repolainen tätä .! Olet niin hyviä ideoita pursuava, että niistä riittää meille kaikille!
VastaaPoistaHeh heh... ei kyllä ole alkuvuosi tuntunut siltä, että Repolainen sitä & tätä... oikeasti ei ole ITSE saanut mitään aikaan,
Poistaehkäpä siksi haastetta jos toista onkin tullut näpyteltyä - kun sormet on sentään toimineet... muu keho ei...
Enemmän kuin ihanaa kun olette haasteisiin tarttuneet, se on piristänyt mieltä todella.
Josko nyt tartuttaisitte puolestaan minuunkin liikettä... näin sitä yhdessä, toinen toisiamme tukien porskutellaan välillä jaksavammin ja välillä vähän vähemmän jaksavammin.... Pysykää terveenä ja kiitos kun olette antaneet niin paljon luettavaa - se on kyllä piristänyt ja tervehdyttänyt! Iloa viikkoosi!
Mahtava saldo liikuntaa. Tuntuu, että sinun päivissäsi on enemmän tunteja, mitä minun. Ihka samaa mieltä olen - liikunta on lääke moneen vaivaan. Ei tietenkään kaikkeen. Liikuntasi on myös haastavan monipuolista, jollaista toivoisin itsellenikin ja ihaillen luen kaikesta liikunnasta, mihin osallistut
VastaaPoistaSinä etsit fillarisi kanssa uusia polkuja, minä etsin hanakasti käveltäviä polkuja, joita ei olisi soritettu.
Vuosien saatossa liikuntani on yksipuolistunut - joten siksi tuo Sartsan haaste teki hyvää pohdintaa...
PoistaJa osui kyllä sopivaan aikaan, kun tuntuu, että tauti vei kaikki voimat... pikkuhiljaa... ja meidän liikunta on aina ollut enemmän sellaista nautiskelua - kiireetöntä luonnossa liikkumista... ei pelkän liikkumisen takia vaan... ilmankos sitä ennättää ottaa paljon kuviakin.
Aina ajattelen sitä aikaa, kun liike vähenee - kuvissakin voi matkustaa "uusille poluille". Olenkin joutunut sen kouriin monasti, kun jalkoja leikelty 5 kertaa ja aina pitänyt opetella uudelleen kävelemään... niissä kohdin kuvamatkat on auttaneet ja motivoineet.
Ihanaa uusien polkujen etsintää sinullekin ja vanhojenkin (uusin silmin)
Liike on lääke, todellakin! Itse saanut sen myös huomata ja myöntää reumaatikkona ja fibromyalgiaa potevana. Oma liikunta on ulkoilua koiran kanssa, sauvakävelyä, töissä saa liikuntaa kun kävelee sen satatuhatta metriä päivittäin ym " pehmeämpää" :) Huikeet tavoitteet sinulla ja ihanan pirtsakkaa, blogiasi on ilo seurata ja saa hyvälle tuulelle :)
VastaaPoistaKaunis kiitos - juuri terveys ja liikuntakyvyn ylläpitäminen tekee niin motivoivaa liikkumisesta... sitä arvostaa juuri erilaisten rajoitteiden/haasteiden myötä aivan erilailla. Arvostan todella, kun reuman ja fibron kanssa teet noin monipuolisesti töitä, lemmikki onkin ihana motivaattori. Huikeat askelmäärät sulla - omassa työssäni liikutan enemmän muita kuin itseäni, joten on vapaa-ajalle pitänyt kehitellä mielekkäitä juttuja, sellaisia joihin rämien kinttujen kanssa pystyy. Minäkin olen oppinut arvostamaan liikettä varsinkin jaloillani, kun niitä on 5 kertaa operoitu... kuudeskin taas jossain kohdin, mutta sitä ennen poljetaan.... että siirtyisi mahdollisimman pitkälle. Kiva kun löysit blogiini.... ja minä sinun!!
PoistaHyvät liikuntatavoitteet Sinulla ja en hetkeäkään epäile, ettet tulisi niitä saavuttamaan. Sen verran pitkään olen jo seurannut menoasi :-).
VastaaPoistaMinä vastasinkin jo Satsan liikuntahaasteeseen , että tänä vuonna pyrin pitämään sen liikkeessä minkä olen viime vuonna "paketoinut" eli jos pysyn samalla tasolla niin olen tyytyväinen , mutta aina voi tietysti vähän vielä pinnistellä lisää :-)).
Liike on lääke on mantra jota hoettiin ortopedian poliklinikalla kun olin siellä töissä ja tiedän miten paljon se saattoi ärsyttää sellaisia joille liikunta on vastenmielistä tai toisille jopa aika mahdotonta. Jos ei ole koskaan oikein liikkunnasta välittänyt niin voi olla aika työlästä oppia siitä pitämään ja ymmärtämään sen suuren vaikutuksen hyvinvoinnissa.
Pysytään siis liikkeessä....tavalla jos toisellakin ! "Liikuttava" haaste :-)).
Sinä kiteytit asian todella hyvin - kolleegasi on ollut mullekin "hokemassa mantraa"... ja kiltisti olen joka keikan jälkeen kyllä yrittänyt parhaani... ja siirtää taas seuraavaa vierailua. Arvokasta työtä olet tehnyt - sinä olet ehtinyt muuten vaikka ja mihin urasi aikana - waude!!
PoistaMantrailija minäkin olen, pyrin ainakin vaikuttamaan niin moneen kuin mahdollista - esimerkillä, ja välillä vähän ärsyttävästikin ja aina meissä on kuitenkin jotain liikuteltavia osia, vaikkei kaikki enää olisikaan... hih... sen sanoin tuossa viikonloppuna yhdelle ystävälle ja hän nauroi - kun arvasi, että Repolainen komentelee taas... tänään kuulemma menossa uimahallille, hih...
Ollaan toinen toistemme kannustamia - vuoroon kukin tarvitsee tsemppiä On kyllä onni, kun on osunut ympärille niin kannustavia ystäviä ja ammattilaisia myös - maasta se pienikin ponnistaa. Tykkäsin Sartsan haasteesta, se sai miettimään liikunnanmerkitystä monipuolisesti.
Iloa ja omanoloista liikettä talveesi!
Ihana energia , vauhti ja kunto sinulla !! 🥕🥑🍋🟩
VastaaPoistaTällähetkellä ei mitään noista - mutta jos haasteen myötä taas pikkuhiljaa kohden "omaa huippua!"
PoistaOhhon, mikä itsensä haastaminen. Tämä haaste on minullakin muhimassa, mutta hieman vaatimattomammin tavoittein :)
VastaaPoistaOlen kyllä tullut nyt jotenkin ihan väärinymmärretyksi.... ei ole minkäänmoisia kilometri- tai kertatavoitteita, vain monipuolista ja nautinnollista liikettä sellaiseen tahtiin (kuin aina ennenkin), että ehtii kuvailla ja nauttia näkemästään/kokemastaan. Kun aloin miettimään - niin nämä taitaa ollakin enemmän uusien paikkojen bongaushaasteita - eikä niinkään liikuntaa lisääviä, heh heh... rivienväliin oli upotettu jekku!! Kaiken takana onkin vain "uteliaisuus"!
PoistaWau, mikä haaste! Tuo aakkosjuttu kuulostaa kyllä kivalta, voisin kokeilla samaa. Korkeuksiin kurottaminen myös, mutta neljään tonniin en lähde :) Kunhan tuo nilkkani antaa luvan pidemmille lenkeille, liikkuminen ulkona on paras tapa vastaanottaa kevään valo.
VastaaPoistaIloa ja valoa alkavaan viikkoosi!
Aakkoset on kyllä niin jännä motivaattori - pitää aivot ja mielenkin "tarkkailevana" kun seikkailee. Neljä tonnia tulee meilläkin olemaan vain muutaman lopun kilometrin osalta huiputettavaa... taidetaan puksuttaa junalla ensin aikas ylös...
PoistaNilkalle parempia aikoja - ymmärrän niin... jalat on kyllä tärkeä kehonosa, itselläni temppuilleet aina!
Olipa kiva postaus ja olen hengessä mukana! Liike on lääkettä, ilman sitä olisin jo kai pyörätuolissa! Ihan kaikkeen en pysty, mutta periksi ei anneta! Paras jumppa mulle on umpihanki ja se kutsuu, paitsi nyt ei paljoa ole lunta. Pian alkaa kottikärrykävely ja se on painojen kanssa, vesijuoksu, pyöräily, sauvakävely ym. Tykkäisin myös kiipeillä kuin sinä! Tekopolvet hiukan hidastaa mutta ei paljoa rajoita 😂
VastaaPoistaKiitos - periksi ei anneta, polvet ja luuton reisi on se minkin akilleenkantapää, mutta periksi ei anneta... pyörätuolia vältellään viimeiseen saakka. Lääkärit on olleet jo pariin kertaan luovuttamassa, mutta sainpas kokeneen ortopedinkin kyyneliin.... hih... kortillani ja ehkä sinnikkyydellä: https://repolainenreissaa.blogspot.com/2015/06/kirurgille-iso-kiitos.html
PoistaSun treenit kuulostaa ihan Mietaalta.. umpihankea, painavia kottikärryjä - uuts... Upeaa ja varsinkin, kun mielekästä - se se motivoi!!
Jatketaan samaan tahtiin...