sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

Etuajassa Cityyn


Kapkaupunkiin oli tarkoitus polkaista vasta pari päivää myöhemmin
Hyväntoivonniemen kautta.

Mutta cityssä oltiinkin jo 
8½ h myöhemmin, 
 kun vartin äkkilähtö Cederbergin erämaasta oli aamutuimaan tapahtunut.

Puuduttavaa istumista täysipäiväisesti
 - tunnelmaa kevennettiin pelaamalla 
"paskahousua" vale- ja tavallista!
Onko tuttu peli? Milloin viimeksi olet pelannut korttia ja mitä?

 Sade ja tuuli ovat meille mieluisa elementtejä 
- niiden perässä matkailtiin useampi vuosi nuorimmaisen 
leijasurffauksen myötä.

Ymmärsimme myös, matkajärjestäjällä oli tietoa juuri näistä alueista 
ja vastuu meidän turvallisuudesta - joten olihan tämä oikea ratkaisu. 
Sillä autollakaan ei ollut helppo keli ajella kohden etelää. 

Jos oli matalapainetta ilmassa, niin tunki kyllä pään sisällekin, ei sään vuoksi...
vaan syystä, että olimme varanneet pari lisäyötä cityyn toisten jo lähdettyä,
kun ennakolta pari yötä Kapkaupungissa tuntui ihan liian lyhyeltä.

hmm. nyt muutama lisäyö ennakkoonkin - voi klups...
Miten saisi aikansa kulumaan - emme ole lainkaan kaupunkilomailijoita.
Autostakin olisi varmaan ollut enemmän kuvattavaa 
- mutta ei jaksanut ulos katsella, torkkui mieluumin...


Puhtaissa valkoisissa lakanoissa nukkuminenkin tuntui jotenkin ihan omituiselta. 
Oli oikeasti lähellä, etten vaihtanut peittoa makuupussiin...
no - se olisi ollut ihan liian kuuma sisätiloihin.
Tyyny sentään oli oma ja tuttu (= on aina!)

Jälkeenpäin tajusi, että kolme lepopäivää satulasta
teki itseasiassa ihan hyvää.


Nettiyhteyskin pelasi - joten äkkiä sitä alkoi googgeloimaan tekemistä.

Ensimmäiseksi 
Simon's Townin Boulders Beachin.
Matkaa 
Kapkaupungista oli vain 40 km.

Siellä nimittäin asustaa nämä suloisuudet,
Afrikan pingviinien yhdyskunta.
Ensimmäiset bongatttiin rannalta 1980-luvun alussa ja siitä saakka suojelutyötä
on tehty mm. rakentaen pieniä igluja suojaamaan pesintää.
Mikä parasta, niin ihmiset on rajattu rannalta pois 
rakentaen kavelysillat n. 2-3metrin korkeuteen suojaamaan
tuon samaisen 5m lähestymiskiellon, joka etelämantereellakin oli. 
 

Turisti saa pääsylippua vastaan kuvansa, mutta häiritsee
mahdollisimman vähän. Lipputulot käytetään suojeluun
ja meille kerrottiin kannan olleen vuonna 
2020 noin pari tuhatta,
nyt pari sataa siihen lisää. 

Vaikka täällä kanta on saatu suojelutyöllä kasvuun,
niin laji on erittäin uhanalainen. 
Parhaimmillaan lajia on ollut nelisen miljoonaa ja nyt enää vajaa 60tuhatta. 
Pääasiallisimmin niitä tavataan Etelä-Afrikan saarilla ja Namibian lounaisrannikolla.


Sateisena päivänä oli aivan täydellistä käydä ihailemassa näitä mustavalkoisia ihanuuksia. 
Ensinnäkään, lisäksemme ei ollut kymmentäkään turistia
ja vekkulit olivat varsin uteliaalla tuulella. 

 Pingviinit tunnetaan myös silmälasipingviineinä,
sekä 
vähemmän mairittelevasta lempinimestä "Jackass".

Viimeksimainittu juontaa niiden aasimaiseen
 hirnunta-ääneen.
Se ei oikein kuulu videolla meren kohinasta johtuen...
mutta oikeasti, jos sinut olisi viety paikkaan sokkona ja pyydetty äänen perusteella arvaamaan mikä eläin ääntelee 
- niin pingviiniksi olisi ollut mahdoton arvata!

 Suloisuuksia kaikesta huolimatta; sanon minä!!





Kännyn zoomi ei riittänyt kuvaamaan suloista mustaa karvakasaa
- poikaset olivat mustia ja pörröisiä untuvikkoja.
Ne odottivat kiltisti rannalla emoaan ruokkimaan
- sillä siiden "höyhenpeite" ei vielä kestänyt vettä.
Siitä puuttuu rasvakerros, mikä estää kastumisen ja paleltumisen. 


Jos maalla meno oli kömpelön näköistä lyhyiden jalkojen vuoksi 
ja kun polvinivelkään ei taivu - niin vedessä kilpauimarikaan ei pärjäisi. 
Niiden meno vedessä voi olla 50km/h
ja ne pystyvät ponnistamaan vedestä parinkin metrin korkeuteen. 

Uintinopeutta tarvitaan tietty ravinnon pyydystämiseen, pakenemiseen ja
hyppytaitoa varsinkin palatessa vedestä takaisin kiville, kallioille ja jäälle. 

Nämä uimarit Myssypingviinit eivät ole Etelä-Afrikasta,
vaan Etelämantereen seikkailultamme helmikuussa 2022
- teki vain mieli liittää tämä tuon knoppitietouden oheen.

Jos haluat tutustua muihin tämän seikkailun postauksiin, niin klikkaa

37 kommenttia:

  1. Ulrika50v.blogspot.com14. heinäkuuta 2024 klo 9.26

    Ihania ja söpöjä pingviinejä!!!
    Kivaa kesää 💛

    VastaaPoista
  2. Kiitos taas kuvista. En ole ennen nähnyt pingviinien uimista videolla - nyt näin, vaikka ei tältä reissulta ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hauskan näköistä - ovat kuin lentokaloja!!

      Poista
  3. Tosiaan suloisia ja värityskin on erityisen hieno.
    Toivottavasti saavat elellä rauhassa ja kanta kasvaa.
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  4. Voi ihanuus nuo pingviinit on niin söpöjä!
    Kyllä olette nähneet reissulla vaikka mitä. Muistojen reppu sen kun pullistuu ja pullistuu!
    Mukavia puuhia sunnuntai päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykätään tällaisista "tutkimusmatkoista" - muistojen repussa on PALJON TILAA!
      Muistorikasta heinäkuun jatkoa!

      Poista
  5. Voi mitä ihania pingviinejä, en kestä miten suloisia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkillisiä elämiä - niitä ei väsy ihastelemaan!

      Poista
  6. Ihania pingviinejä! Ne olisi kai jääneet näkemättä ilman lisäyöpymisiä? Kaupunki lomailu olikin siten hyvä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - Boulders Beachin ohi oli tarkoitus pyöräillä ja tuskin olisi ollut aikaa pysähtyä katsomaan pingviinejä - joten kaikella on aina tarkoituksensa!! Ja kunhan nämä tarinat etenee - niin kaupunkilomailusta alkoi löytyä vaikka ja mitä... pitää vain ottaa kaikki avoimin mielin vastaan...

      Poista
  7. Kiitos vierailusta blogissani:)
    Sullahan näyttää olevan täällä paljon mielenkiintoista luettavaa, pitääpä tutustua paremmin:)
    "Maissiheinästä" syötäväksi sopivaksi en tiedä enkä ole kuullut mutta siitäkin pitää ottaa selvää;) Löysin vaan tuon idean kasvatukseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun tulit vastavierailulle - minä tulen myös, liityin lukijaksesi - mielenkiintoista luettavaa ja nähtävää!!

      Poista
  8. Pingviini on kuin herrasmies hännystakissaan. Niin hieno!

    VastaaPoista
  9. Pingviinejä 💖🧡🧡🧡🧡🧡
    Parasta pöllöjen kanssa on pingviinit, ihan kaikki pingviinit! Kiitos tästä tietopläjäyksestä - ääntäkin kävin youtubesta etsimässä ja jotain löysinkin; saatiin Mursun kanssa pieni hepulikohtaus. "Toi muistutti kyllä enemmän suomaista työpaikan saunailtaa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih - lisää lempinimiä Afrikan pingviinille... saunaillan sikailijat!

      Poista
  10. Aivan ihastuttavat pingviinikuvat! On teillä ollut kaikenlaisia ihania kohtaamisia reissussanne. Hienoa, että käytätte sadesäätkin hyödyksi ja iloksi luonnon keskellä, kun moni muu turisti suuntaa silloin ostareille tai kaupunkien muuhun tarjontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kyllä niin huonoja menemään minnekään sisälle... Outdoorihmisiä henkeen ja vereen... reisuilla vielä enemmän...

      Poista
  11. Paskahousu oli mummon mieluisin korttipeli ja sitä pelattiin paljon yhdessä. Ja laulettiin serkkupoikien iloksi samalla virsiä. Lätkittiin kortteja pöytään sen enempää taktikoiden ja välittäen kuka voittaa, kunhan mahdollisimman monta peliä ennätettiin pelata. Korttia ei ole tullu pelattua pitkään aikaan, en varmaan muistais enää miten mitäkin pelataan :)
    Ihanat pigviinit <3
    On varmaan ollut outoa oleilla kaupungin valojen ja äänien keskellä parin viikon pyöräilyn jälkeen. Onneksi oli oma tyyny turvana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih - kortinpeluu ja virret! Hyvä yhdistelmä.... meillä on aina reisuilla kortit mukana.... kivaa ajanvietettä, jollei mitään muuta ja taas toimi!!
      Oltiin muuten oltu jo 3viikkoa luonnossa, kun jouduttiin "ennenaikaisesti" puhtaisiin valkoisiin lakanoihin...
      Sisätilat meille muutenkin vieraita... mutta pääsihän sitä onneksi kaupungissakin ulos...

      Poista
  12. LähiBaarissa äijät pelaa lähes päivittäin korttia. Huutopussia? Minä en osaa. Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huutopussista en ole kuullutkaan - vaikka aika paljon eri korttipelejä on kyllä hallussa....

      Poista
    2. Piti kuukkeloida, kun en siis osaa pelata:
      https://pokeri.io/huutopussi/

      Poista
  13. Huikeat kuvat ja mitkä söpöläiset nuo pingviinit 🥰 Korteilla pelataan aina tyttärenpojan kanssa. Mustaamaijaa tai kasinoa, koska niiden säännöt on muistissa. Pitäisi kyllä opetella jo uusi korttipeli, ihan vaihteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustanmaijan säännöt ei nyt tulleetkaan "Apteekin hyllyltä" - Casino on yksi lempipeleistä varsinkin kahdestaan pelaten... säästäen tai syöttäen....

      Poista
  14. Ihanat retkikuvat senkun jatkuvat. Kiitos kun jaat nämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaksat lukea postauksia seikkailuista, näitä nimittäin riittää, riittää ja riittää... neljään viikkon mahtui monenmoista!

      Poista
  15. Pienempiä veijareita, kuin ne teidän aiemmin näkemät. Hassua, että eri pingviinilajit voivat elää niin erilaisissa paikoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan googgeloida, että kuinkahan monta pingviinilajia onkaan - netin mukaan 17-20 . Uhanalaisia vain kaikki 😢😢

      Poista
  16. Onhan noit ingviinejä kiva nähdä ihan oileesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - ovat kyllä merkillisen kiehtovia eläimiä!

      Poista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!