torstai 29. helmikuuta 2024

Kuusi kuvaa kesästä

Puutarhaterapiaa
blogiin polkuni kulki toisen blogin kautta...
kaipa sinne houkutteli kurkkimaan HAASTE....
minähän olen heikkona niihin.

Haasteen aiheena on KUUSI KUVAA KESÄSTÄ
Voih - kuvia olisi ollut vaikka kuinka paljon.
Yritin tiivistää ne tärkeimpiin
 - itseäni ilmaiseviin. 
Niimpä ensimmäisenä on tietenkin kuva fillareista.
Ne kuuluvat niin-niin kesäämme, toki muihinkin vuodenaikoihin,
mutta kesällä on enemmän aikaa (päivät ovat pidempiä, enemmän loma jne.)
polkaista niillä pisin metsiä, kallioita, rantoja!
Maastopyöräily on ihan intohimo!! 🚴‍♀️🚴🏼‍♂️

Nokipannukaffet ja ruokailu ulkona, kivilla, kallioilla, kannonnokassa.
Voiko olla ihanampaa kun pieni risukeitin - jonka avulla jo kolmena kesänä
on kokattu aamupalat, lounaat ja gourmet-illallisetkin.... 

Ulkona luonnonhelmassa syöminen - siinä on vain sitä jotain!
Illallisjuomat auringonlaskua odotellen!
Näihin maisemiin kun silmänsä ummistaa...
niin ei voi kuin herätä reippaana.... hyppäämään taas satulaan. 

Fillarin satulassa on löydetty monta upeaa paikkaa
- joihin ei autolla olisi päässyt ja kävellen jaksanut!

Koti-kesäoloissa nukutaan "hippipakussamme".
Sen kuvan nyt karsin pois... kun oli vain 6.
Reisun päällä kauempana majoitumme telttoihin, retkeilymajoihin, vaelluskämppiin.
Tämä kuva on Malawilta Mount Mulanjeen ylimmältä basecampilta.
Yö pilvien yläpuolella piirtyi viime elokuussa piirtokalvolle varmasti lopuksi ikää.

Viime kesäinen Hangonniemen yösijamme oli myös uskomaton
- eikä siellä tarvinnut olla yksin.
Olisipa tähän saanut mukaan tuon yksinäisen joutsenen laulun!
Mistähän se kertoi.... ikävästä, surusta... vaiko vain huolenpidosta.
Puolisoa ei tullut näkyviin koko yönä, eikä vielä aamullakaan. 

Kesää kohden kohisten mennään - kevätkin on loistavaa aikaa seikkailla
ja eipä ole hassumpia lumisetkaan metsäpolut polkaista. 

Kiitos mukavasta haasteesta - napatkaa ihmeessä kaikki
ketkä haluatte palata muistoissanne kesään!!

27 kommenttia:

  1. Kauniit kesäiset kuvat! (Piirtokalvoille? Anteeksi..) Nappaan haasteen, kunhan on enemmän aikaa etsiä kuvat.
    Karkauspäivää ja vaihtuvaa kuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih Stansta - kiitos... olet kuin paras likkakaverini (äidinkielenope), nauraa aina mun omintakaisia tulkintoja.
      Kiva kun nappaat haasteen - tosiaan sitä elellään helmikuun ylimääräistä päivää!!

      Poista
  2. Voi ihanuus💚 mitkä kuvat täälläkin.
    Nuo kesän hetket ja retket...AAH! Ihanaa!
    Onneksi kesä askeleen lähenpänä taas🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olit niin fiksu - olit tehnyt kuusi kollaasia... minä karsin-tiivistin-rajasin ja tein monta muutosta ennenkuin oli VAIN 6 kuvaa...
      Niitä kun olisi ollut vaikka ja kuinka!

      Poista
    2. ❤️ ystäväni näistä tuli myös niin se kesä fiilis🥰...kiitos!
      Otetaan kuule kaikki irti ,kun kesä tunnelmiin päästää ...🎉

      Poista
  3. Sain näin jakaa kanssanne ihania tunnelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit tunnelmat kanssamme.... tartuhan sinäkin haasteeseen!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos - onneksi sitä saa kuviin vangittua ihania muistoja!

      Poista
  5. Ihania kesäkuvia! Vaikka tykkäänkin talvesta, niin iskihän noita katsellessa ihan hirvittävä ikävä kesää. Nythän nämä talvisäätkin ovat muuttuneet pelkäksi jääksi, sateeksi ja sumuksi, joka ei todellakaan inspiroi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään talvesta, syksystä varsinkin, kun se jotenkin joka vuosi palauttaa ruotuun... rytmiin. Kevätkin on ihanaa, kunhan etenee tästä hieman pidemmälle, kun luonto alkaa kunnolla herätä ja päivät pitenee kyllä ihan silmissä jo nyt!!

      Poista
  6. Kauniita asetelmia ja kesätunnelmia olit saanut vangittua. Uudemman lukemisen jälkeen huomasin, että teillä ei ollutkaan omaa hiippakuntaa.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 🤣😂 ei huono! Kyllä täällä ainakin aika-ajoin on myös melkoinen "Hiippakuntakin"...

      Poista
  7. Jestas mitä kuvia sinä hallitset hyvin myös kuvauksen...et sinä enempää kuvia tarvinnutkaan kesän tunnelmiin päästiin näilläkin hyvin " piirtokalvoille " nämä jäivät minullekkin. 😀 .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hallinta on vielä hakusassa, mutta niin mieluisaa, että kun räpsii paljon, niin karsien sieltä löytyy. Ihanaa kun miellytti sinunkin silmää!!
      Kuvat ovat vain niin ihania muistoja ohikiitävistä hetkistä - niiden avulla niihin on mahdollista palata...

      Poista
  8. Harrastamista, viihtymistä, tunnelmointia ja kesäfiiliksiä, näistä kesäkuvasi kertovat. Olet valinnut hyvin, sillä kuvia sinulla varmasti on tuhottomasti. Mietin osallistua tähän haasteeseen, vaikka talvella kuvaan eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kaunis kiitos ja oikeassa olet; paljon tulee räpsittyä!!
      Olisi tosi ihanaa jos nappaat haasteen!
      Vaikka olen olen ihan samaa mieltä, että talvella se vasta onkin ihana kuvata, no, on kyllä syksylläkin...
      ja heh heh... keväälläkin!! Ihanaa kevään ensimmäistä kuukautta sinulle!!

      Poista
  9. Upeat kuvat. Laineet liplattavat ja kahvi tuoksuu, kenties joutsenenkin kutsun kuulin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! Niin kauniin ja hyvää mieltä tuovan kommentit jätit... taidan hymyillä koko päivän!
      Ihanaa kevään ensimmäistä kuukautta myös sinulle ja teille!

      Poista
  10. Aivan mahtavat kesäkuvat. Tässä jo kovasti odottelenkin sen tuloa ja mietin mitä kaikkea silloin voisikaan tehdä :D
    Iloista viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Birgitta.... on kyllä hienoa neljä vuodenaikaa... voi suunnitelle kuhunkin niin erilaisia mieluisia tekemisiä.
      Iloa kevääseesi... sehän tässä starttasi miaaauuuliskuineen..... hih

      Poista
  11. Upea toteutus. Paljon luontoa, ihmisen läsnäolon voi aistia.
    Nokipannukaffe paras 🤎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Rita!! Nappaahan sinäkin haaste.... ihanaa käydä katsomassa!

      Poista
  12. Oi, fillariretket ja nokipannukahvit. <3

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!