sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Taj Mahal




Viimeisimmäksi postaukseksi monipuoliselta Intian seikkailulta
säästin uskomattoman upean Taj Mahalin!! 
Vaikka se ei suinkaan ollut viimeisen päivän vierailu, vaan jo Agrassa, 
ennen paluuta Delhiin.

Herätyskello soitti 04.30 ja viideltä Tuk-tukutimme samalla riksataksilla 
Intian ylpeyteen, jolla olimme edellisenä päivänä tulleet pois basaareilta. 
Varhainen lähtö - sillä kaikesta olin lukenut, kuullut ja vinkkejä saanut, 
että siellä kannattaa olla ennen auringonnousua.
Olimmekin ja niin oli moni muukin....
Jono kiemurteli jo useamman sadan metrin mittaisena... 


Hyvin ennätimme auringonnousulle - joskin itse auringon näki vasta, kun se oli jo aika ylhäällä.
Viimeisimmät Intian päivät oli kyllä sellaisen smokyn "varjostamia", että tuntui kuin pilvet olisivat jämähtäneet maan tasolle ja niinhän tässä saimmekin kotiduttua lukea lehdistä, että myrkkysumu on laskeutunut Delhiin, koulut, tehtaat suljettu ja ihmisiä pyydetään pysymään sisätiloissa.
Joka vuotinen ongelma lämpötilojen vaihtuessa.


Kai minä pylly pystyssä otan omituisissa asennoissa valokuvia - kun taas kävi niin,
että Taj Mahalin puutarhuri Ramveer alkoi kiskoa meitä ympäri upeaa pytinkiä ties mihin
 ja otti kännylläni meistä jälleen kerran Studiotason kuvia.
Hänellä puutarhurina 38-vuotinen ura... joten tiesi kyllä jokaisen valon suunnan.  






Näihin upeisiin kuviin päätän vihdoin Intia postaukset
- kotona oltu jo 3päivää...
arki lähti rullaamaan sellaista vauhtia, töihin...
joulukorttiaskarteluihin... sillä tulossa on parit myyjäiset.
En ole koskaan ollut myyjäisissä
- joten kaikki vinkit otetaan vastaan...
Tuotto 100% Kapua hankkeeseen

https://kapua.fi/osallistuja/repolaiset/

15 kommenttia:

  1. Taj Mahal pitäisi kyllä joskus kokea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen mitä blogiystävyytemme aikana olen sinua oppinut tuntemaan, niin SINÄ jos kuka tykkäisit ja osaisit imeä historiaa
      - joten sinne to do listalle!!

      Poista
  2. Upea matka teillä,ja Taj Mahal upea kohde.Tuo pimeä kuva teistä Taj Mahalin edessä tosi hieno❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jael - minäkin pidän näistä kuvista - jotenkin se tunnelma ja sumukin jäi elämään näiden avulla muistoihin vielä paremmin!

      Poista
  3. Teillä on ollut oikea unelmamatka! Hienoja kuvia! Joulumyyjäiset lähestyvät. Joulumyyjäisissä käyn joka vuosi ostoksilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja - pohjois-Intia oli kyllä seikkailun arvoinen!

      Poista
  4. Voi, miten ihania kuvia upeassa aamuauringon valossa! Hienoa, kun saitte tehdä tuollaisen matkan ja pääsitte turvallisesti kotiin. Lämpimät terveiset Gardajärveltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh - ihanaa aikaa ja tunnelmaa Gardalle.... josko minä pääsisin nauttimaan niistä sinisen-sävyn kuvista blogiisi?

      Poista
  5. Matkakuume iskee kun luin teidän matkakertomustanne.
    Monipuolisia ja kiehtovia kokemuksia.
    Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Liplatus matkakertomuksemme matkaamisesta - tuntuu niin hyväkltä, ettei vain itselleen päiväkirjaa kirjoita, vaan voi tarjota vinkkejä, virtuaalimatkaa toisillekin!

      Poista
  6. Upeita kuvia kiitos. Huomasin että en ole kirjautunut lukijaksi vaikka on pitänyt nyt sen teen. 😁🤗

    VastaaPoista
  7. Kiitos ihanasta matkasta, minä olen kulkenut mukana näiden ihanien kuvien myötä.
    Olet sinä kyllä upea reissaaja miehesi kanssa❤️ voin niin kuvitella miten monta muistoa olette nyt rikkaampia.
    Ihanaa olette päässeet turvallisesti kotio.
    Mukavaa arjen pyöritystä ja viikon jatkoa🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanalta tuntuu, että olet kulkenut matkassamme!
      Ollaanhan me kyllä sellaisia seikkailun nälkäisiä molemmat ukkokullan kanssa
      - se tuntuu niin hyvältä ja kiehtovalta - uuden oppimiselta ja maailman ymmärtämiseltä.
      NYt taasen täysillä "Kapua"misen matkaan!!
      Tunnelmallista marraskuun eloa Sinulle - kynttilöineen/viltteineen...
      Täällä pyöritään paperisilpun keskellä, hih... tunnelmaa luo sekin!!

      Poista
  8. Upea ilmestys! Taj Mahal ja Te! todella hienoja kuvaotoksia saitte matkaanne.
    Yritin katsoa, että millaisissa kengissä sinä kävelet, kun jaksat askeltaa aina ja aina vaan, mutta en saa selvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih... kengistäni saisin varmaan ihan oman postauksen....
      Akilleenkantapää on mulla todella akilleen kantapää
      Oikeastaan ilman kipuia/tuntemuksia voin kävellä vain umpikärkisissä pistokkaissa
      - siis kantapäättömissä kengissä. Sri lankassa aikanaan sain verenmyrkytyksen ja mulla on kantaluiden päällä patit, joihin painaa aina... ostan aina kun löydän umpikärkiset pistokkaat; Rieker, Laura Vita jne.
      Kunnon vaelluskengät olisi hommattava - olen sovittanut ties kuinka monet, mutta....
      etsintä jatkuu!!

      Poista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!