Poluilla muistojen

”Mistä kaikki alkoi, se on salaisuus… ”

Eipäs olekaan enää tämän postauksen jälkeen… 

sillä kesäloman ensimmäisenä päivänä polkaisimme
synnyinkotini maisemiin Punkaharjulle!

Ihan samalla menopelillä ei muistoista löytynyt valokuvia kotitalon edessä…
Hih, mutta lienee uusi automme tuolloin ollut ihan yhtä tärkeä,

kuin mulle on tällähetkellä pyöräni…

 sitäkin kuvataan mitä ihmeellisimmissä paikoissa!

Mutta siis-samalla harjulla saman talon edessä vuosina1968 ja 2022! 

Ja ollaankohan oltu aikaa edellä?
Meillä oli jo tuolloin ”kuntoportaat” ihan omassa pihassa. 

Raput johtaa vanhalle tielle 

ja rantaan jossa opin uimaan 

Kuvassa kyllä poseeraan rannalla mummini ompelemassa kauniissa pitsimekossa!

Kotiharjulta polkaistiin koulumatkalle Punkasalmelle (nykyisin sekin on Punkaharju)

Uskomatonta, että samassa ovessa oli lappu 1.luokka

Jotkut asiat sentään ovat pysyneet paikoillaan!

Ihme tietysti, että olen hengissä, kun olen tuota vanhaa siltaa
ja muutenkin harjun rinteitä pikku pyörälläni (ja vielä ilman kypärää)
rekkojen (taisivat olla tosin vain nykyisten kuorma-autojen kokoisia tuolloin)
kanssa liikenteen seassa sompaillut!
6-vuotiaasta saakka se oli tyttö, joka haki ItäSavo - lehden rautatieaseman yhteislootasta. 
Viikonloppuisin niitä ei jaettu tienvarsilaatikoihin...

No-ehkä vileä ihmeämpää on,
että olen yhä hengissä tuon huimapäisen ukko-kultani kanssa!

Keksi nimittäin, et mennään ”muistojen polkua” rautatiesillan yli,
eikä kierretä uuden tien/sillan kautta - eihän niitä silloin edes ollut. 

 
Löysi huoltokäytävän raiteiden vierestä… 

sellainen ristikkopohjainen, josta näki jalkojensa alla Puruveden liplatuksen:
jossain 20-30m alapuolellamme! 

Minä tarkastamaan aikatauluja, ettei junaa tulisi…

mutta arvatkaa vaan… JUNA TULI, 

kun olimme hieman yli puolen välin…  

Että harmittaa, kun en kaivanut kännyä ja kuvannut junan ohi menoa…
olin näet ihan paniikissa:

”Nyt se joutuu pysähtymään, me saadaan sakot
ja mitähän kaikkia skenaarioita ennätinkään hokea?”
 

Konduktööri hymyillen vilkutti ohimennessään-kuulemma… 

minä en ilennyt nolona katsoa ohjaamoon päinkään! 

Onneksi matka jatkui seuraavaksi harjuille 

- samoja polkuja on polkaistu lukemattomat kerrat ja kuinka ihanaa se taas olikaan! 

Punkaharjua voi todella suositella maastopyöräilyyn 

maasto on vaihtelevaa ja saa todella polkaista vetten äärellä…
maisemat suuntaan jos toiseenkin on kansallismaisemaa:
sinisiä/valkoisia/vihreitä!

Jos yhdellä korkeimmalla harjulla komeilee meidän vanha kotitalo,
niin toisella komeilee

Vaaleanpunainen unelma Valtionhotelli -suosittelen!

Saimi Hoyerin käsissä siitä on tullut monipuolinen
ja tasokas majoitus vaihtoehto eri harrastusmuotoineen

 ja varmaan ne ruoatkin olisi aivan taivaallisia, MUTTA

kun minä niin tykkään kokata&kattaa reisuillamme aina itte! 

Nyt oli kyllä liinavalinta liian pieni Mustanniemen vanhan leirintäalueen, 

nykyisen kahvilan pöytiin!

Mustanniemen hiekkarannat on yhä edelleen ihanat pulahtaakin

- teki hyvää pyörälenkin jälkeen! 

Hauskaa miten pyöräillessä ei ole yhtään kuuma,
vaikka kännyn mukaan asteita oli 29… 

ilmavirta viilentää polkijaa

- hiki pukkaa vasta kun pysähtyy! 

Paras pysyä siis liikkeellä! 

Minäkin olen nyt sitten heittänyt sen talviturkin!

Illalla jatkoimme pakun kera matkaa kohden Savonlinnaa-sinnehän ne mun muistot vei… 

sillä Savonlinnaan muutin tämän pytingin vuoksi 

- se oli silloin taidelukio, nykyään osa kaupungintaloa!

Savonlinnassa ennätin asua neljässä osoitteessa
ennenkuin tuo ukko-kulta minut osaksi omia seikkailujaan nappasi
Hyvinkään kautta tänne Turkuun! 

Kaikki talotkin löytyi… 

Hauska bongauskohde tämäkin ja niin monta muistoa tulvi mieliin!
Lukioikäisenä elettiin kyllä aikas kivaa aikaa… hmmm no, kivaahan tämä elo on nytkin!

Yhdessä päivässä elämäni 20. ensimmäisen vuoden "matka"!

Se oli kyllä kuoharin korkkauksen arvoista näissä maisemissa,
johon samalla jäimme nukkumaan Kyrönsalmen sillan kupeeseen! 

Aamulla kun pakun sivuovi avattiin,
niin värit olivat Kyrönsalmessa vaihtuneet…

Bongailimme vielä pari työpaikkaani.

 Ihan ensimmäinen, terveyskeskuksen kanttiini-se jäi…,
mutta Lippakioski Savonlinnan satamassa-oih.

 kahtena kesänä pehmistä väännettiin niin että!

Ja sitten yksi kesä tarjoilijana Savonlinnan Oopperajuhlilla. 

Olen muuten tarjoillut Tellervo Koivistolle. 

Jos olisin ollut pisin, olisin saanut tarjoilla Manulle itselleen,
mutta parista sentistä se jäi kiinni! 

Muistojen matkassa kasvoin näemmä jo aikuisuuteen ,
joten matka jatkukoon! 

Pakun nokkakin on kohti uusia seikkailuja!