sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Madeira


Aakkosmatkailussa jämähdetään hetkeksi paikoilleen,
sillä M-maita onkin yllättävän paljon kertynyt reittiemme varsille.


2013 tammikuussa jalkani oli leikattu toistamiseen ja kesäinen
levada ja muukin vaellusreissu Madeiralle oli totaalista kuntoutusta.
Jo Funchalin kaupungissa tiet olivat niin jyrkkiä, että monasti oli alas tullessa peruutettava
- kuvissa jyrkkyys ei näy, mutta muistoissamme se on yhä.


Saarta kiersimme huikean Jeeppi-kuskin kera,
hän tuli näyttämään kuvia autostaan ja reiltiltä,
jonka meille haluaisi näyttää kun olimme rantaravintolassa syömässä.
Päätös oli helppo tehdä... treffit seuraavaksi aamuksi
ja kyllä olikin huikea pari päiväinen.

Myös makumuistoja Santanasta,
laakeripuun oksiin pujotetut jättimäiset naudanlihavartaat, Espetadot
ja kyytipoikana grillattuja sammakoita.  


Syntymäpäiväni osui matkamme ajankohtaan ja en vielä tänäkään päivänä tiedä/usko,
että hotelli muisti minua niin avosydämmisesti. 
(vaikka mieheni niin väittää)
Päivävaelluksella ollessamme oli huoneen pöydälle ilmestynyt
lempikukkaseni Anthurium
joita varsinkin vuoren huipuilla olevien kirkkojen polut ja eteiskäytävät olivat täynnä!

Kukan vieressä kortti, jossa kutsu saapua seuraavana iltana (syntymäpäiväni)
illalliselle ja mikä illallinen se olikaan:
seitsemän ruokalajia välillä parfait palauttamaan makunystyrät
seuraaville uusille makuelämyksille
kera shampanjan...
Ja mikä näkymä:
 upein ikkunapöytä, josta avautui maisema yli Funchalin. 

Hmmm... mutta vieläkään en tiedä totuutta, mieheni väittää,
ettei se hän ollut...

7 kommenttia:

  1. Tänään matkustin Madeiralle kanssasi. Ihanaa.

    VastaaPoista
  2. Upeita sivuja. Olet kyllä nähnyt maailmaa todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli... maailmanjanoa on sammumaton...
      elämme rakkaan harrastuksemme kamalinta aikaa...
      pakko vain muistella jo koettuja kohteita!

      Poista
  3. I must admit, I had to look up Madeira. Not an island I'd heard of, though I guessed the Azores. Not quite. It looks like a beautiful place to relax and walk. I am enjoying this alphabetical tour of the world.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It's nice you found it - the both belong to Portugal.
      We haven't been in Azors, but it's on our list - too.
      Many have said that Azores is even more impressive than Madeira - I think we will love both!

      Poista
  4. Tuttuja maisemia ja rakennuksia.
    Madeira Funchal on paikka jossa useammin tullut käytyä ja ehkäpä vielä uudelleen...:)
    Mieleni tekisi mutten ollenkaan rohkene jalkaisin kiipeillä vuoristossa sikäli huono on tasapainoni.

    Metka syntymäpäivä muisto, ihana.

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!