lauantai 27. helmikuuta 2021

Turkin seikkailuja useammalta vuosikymmeneltä

Inspiroiduin todella facen: Taiteillen luovasti Matkalla maasta kaupunkiin kevät 2021 haasteesta
Kaipa se tuo "Matkalla"-sana jo teki tällaiselle kroonista maailmanjanoa potevalle
ainakin yhden sydämensykkeen enemmän - ellei sydän tehnyt sitten ihan volttia.

Edes jossain muodossa pääsee seikkailemaan maasta toiseen...
ja tämä muistojen matka (vanhojen valokuvien kaivaminen ja järjestelykin samalla)
on ollut kyllä huikea jo tähän saakka, vaikka varsinaisesti olen menossa vasta K-kirjaimessa.

Skräppivaihto samoista materiaaleista pisti kyllä mun aakkoset sekaisin.
Päivin lähettämän kuoren avattuani minä suorastaan lensin sielun silmin uudelleen häämatkalle.
Se mitä tein oikeasti, niin kävelin yläkertaan ja kaivoin esille sekä hää-, että häämatka-albumit,
eikä siinä vielä kaikki... vaan vielä perheen- ja ystäväperheenkin kanssa on koluttu Turkkia...
tutkittu se maa ihan sairaaloita myöten, joten nekin kuvat piti etsiä. 
Nuorimmaisen kera vietetty tiputuksessa yökin turkkilaisessa sairaalassa ja aiheutettu ystäväperheen lapsille kateutta, kun palattiin sairaalasta ambulanssilla, jonka fiksu kuski laittoi lähellä hotellia pillit päälle.... ystäväperheen lapsen kommentti oli äidilleen: "Äiti, minakin haluan sairaalaan!" hih..
Siis suuria tunteita on mahdutettu näiden pienten kameranmuotoisten sivujen sisään useiden vuosikymmenten ajalta. 
 

Pitkä alkupuhe ja selitys sille, miksen raskinut itse leiskaan käyttää kuin ihan vähän karttaa,
sen piti riittää tähän työhön... ja itse asiassa ylempi osa Bulgarian rannikkoakin osui
niin koluttuun kohtaan, että lisään sen vielä B-kirjaimeen.


Istanbulia voidaan kyllä sanoa myös yhdeksi elämämme risteysasemaksi...
Sen lentokenttäkin osataan varmaan kulkea vaikka silmät sidottuna...
Sitä kautta on lennetty laskemattomat kerrat eripuolille maapalloa
ja useimmiten lennonvaihto on ainakin paluulennolla aina sen yli 5h.

Joten kiitos Päivi, et olisi voinut parempaa kartan sivua minun kuoreen laittaa...  

https://repolainenreissaa.blogspot.com/2021/02/samat-materiaalit-skrappihaaste-25.html



Kesällä tulee 35-vuotta, kun "tämä matka" alkoi...

Pamukkale on yksi ihmeellisimmistä paikoista, joissa olemme käyneet.
Turkkilaiset nimittävät sitä itse "Puuvilla LINNAKSI", ja kyllä se linnan lailla kohoaakin pengermaastossa pienen ihmisen silmissä kuin pilviin saakka. Valkoiset kalkkikivikerrostumat kuumine lähteineen olivat tuolloin 1986 vielä aivan vapaasti tutkittavissa ja "uitavissa".Onneksi Unesco otti sen suojelukseensa yhdeksi maailmanperintökohteeksi yhdessä läheisen Hierapolisin kanssa - huikea sekin.
Vahvat oli tropit paikallisessa sairaalassa, kun edellisenä päivänä kalpeana hiljaa makasi letkuissa kaikkensa tyhjentäneenä, niin seuraavana päivänä jo pää nousi hymyilemään äidin kuvatessa.



Mukaan myös seuraavaan haasteeseen:
MixItUp-46-Fancy-fold
LoveToScrap-142-Love-is
Avenue613-AG+Heart&soul

7 kommenttia:

  1. Nämä on vaan niin hienoja. Kaikki. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos-kiitos ihaNAISET, Leena ja Enkuli... näitä on kyllä niin kiva tehdäkin...
    Tuntuu kuin olisi yhdistannyt miniatyyrimäisen ATC-kortteilun albumin tekoon...
    Hyvä kompo juuri mulle!

    VastaaPoista
  3. OH WOW this is awesome! Thanks so much for playing in our challenge at Mix It Up!
    Darlene
    Mix It Up
    DAR’S CRAFTY CREATIONS
    Please stop by for a visit.

    VastaaPoista
  4. I LOVE this! Thanks so much for sharing with us over at Love To Scrap Challenge Blog this month! We appreciate you joining us!
    Hugs,
    Leslie, LTSCB DT
    Love To Scrap 2

    VastaaPoista
  5. Oh, this is awesome! Nicely crafted and a beautiful way to preserve memories! Thanks so much for sharing with us at 613 Avenue Create1
    Hugz,
    Chana Malkah, Owner

    VastaaPoista
  6. beautiful project! Thanks for joining us at 613 Avenue Create!
    xx
    Vivi

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!