tiistai 2. helmikuuta 2021

Kullanhohtoisella siirtolohkareella

Helsingin Koivusaaren kärjessä komeilee muhkea kivijättiläinen
- sitä ajelimme ihailemaan ja halailemaan samalla kun
poikamme tupareita juhlisttiin Lauttasaaressa, kivenheiton päässä möhkäreestä.

Tästä on tullut jo tapa, että pidän tätä "Siirtolohkare-albumia" kuin suttupaperina vieressä,
tehdessäni toista albumia

Aiemmin pidin sabluunoita, maaleja ja teloja varten aina "oikeaa suttupaperia" ja pyyhkeitä vieressä, mutta tällainen luontoaiheinen albumi imee itseensä niin ihanasti kaiken:
värien ja pastojen jäänteet.
Syntyy kuin huomaamatta kerroksellisuutta ja rouheista pintaa,
jota on helppo jatkaa. 
Tällä kertaa tein sen yhtä huolettomaan tyyliin
sutien isolla pensselillä kuivuneilta Inka Goldeja vesivärien tapaan.

Tekstit sentään tuputtelin ihan tietoisesti Stamperian sabluunan läpi
ja niiden epäonnistuneet kohdat peitin pöydällä lojuvilla metsäisillä elementeillä:
tammenlehtiä sekä akryylimassasta, että leimalla servetin valkoiseen kerrokseen painettuna. 

Nämäkin keksin, kun laitoin kerran painetun leimasimen talouspaperin päälle ja siihen jäi hauskasti kuvio... sittempä laminoin sen, kuten muutoinkin tapaan servettikuvat tehdä... ihana karhea pinta ja kestää värittääkin, kun muovi taustalla vahvistaa sen...
Ohennetulla erikeepperilläkin olen joskus kiinnittänyt - se sopii silloin, jos haluaa ryppyisen pinnan. 

Viimeistelin aukeaman sivut runsaalla kimalteella
- tuli jotenkin yhteneväinen kullanhohtoisen kiven kanssa!
Pastan jäänteet sabluuna-aukoissa saivat oikein reilun kerroksen glitteriliimaa.



Mukaan seuraaviin haasteisiin:

6 kommenttia:

  1. :) kaikki on kultaa ,mikä kiiltää 🥇
    sivutuotteena..upeaa taidetta,sanon minä;)😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Ihana Liisa, et tiedäkkään miten hyvälle mielelle kommetit saa!!

      Poista
  2. Alakuvissa näyttää, kuin jännittävä yksityiskohta autiolta saarelta (Perjantaiko siellä vilkuttelee..). Kohta tulee varmaan merirosvoja.

    VastaaPoista
  3. Fabulous....love the colour tones and the design is gorgeous... Thank you for sharing your wonderful project at Fab'n'Funky challenge. Good luck . Neva

    VastaaPoista
  4. Such fabulous journal pages. I love the colors. Thank you for joining the challenge at Love To Craft Challenge Blog. Dorlene DT LTCCB

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!