maanantai 28. tammikuuta 2019

Mixed median keinoin talvileikkejä


Mielessäni oli vuodenajoista heti TALVI
ja Noksun Hyödynnä aikakausilehteä iski silmiini
eräästä sisutuslehdestä, joten sen tukevasta sivusta
gessoten ja talvisia materiaaleja etsien alkoi työ 
Kaksi "kokkia", kaksi reseptiä,
kaksi valmista "soppaa"

Leikittelyä Mixed medialla ihanan askarteluystävän Noksun kanssa
niin, että kumpikin antoi työlle NELJÄ elementtiä - jotka on molempien töistä  löydyttävä + yksi elementti, jonka lähetimme toisillemme postipojan matkassa.











Pirjon resepti:
1. Vuodenaika
2. Tekstuuria/jotain koholle
3. Kiiltävää
4. Kirjaimia/numeroita

Noksun resepti:
1. Hyödynnä aikakausilehteä
2. Mustesuihketta
3. Nappi/nappeja
4. Chipboard
Talven tekeminen ei ollutkaan ihan yhtä helppoa kuin lumitykeillä
Sillä ihana Distress crackleni oli kuivunut, että harmitti,
mutta pihinä en raaskinut poiskaan heittää, vaan siitäpä tulikin
sivun alareunaan melkoinen jääkerros 3Dpalleroisten kera

Hyödynsin vielä vanhaa Tieteen Kuvalehteä
repien/liimaten, talven sävyiseltä aukeamalta.
Jotain koholle yritin loihtia pitsisabluunan
avulla lumihiutaleita.  

Nelostoiveemme kirjaimia/numeroita ja Chipboardin yhdistin stanssaamalla ohuesta vanerista kirjaimia ja numeroita.
Gessosin ja suihkin vielä hieman kosteutta ennen stanssausta - kylläpä paksu sizzix leikkasi hyvin,
ei halkeillut, kuten ensimmäisellä kerralla..
Misteillä tuli leikiteltyä: kirkasta, valkoista ja metallinhohtoisia sinisen sävyjä.
Nappilaatikostani varmaan kaikki arvaa mitkä napit valikoin....

Viimeistelynä toisillemme lähetetyt koristeet ja jotain kiiltävää
Minun kiiltävä oli lumisade, joka saapui niin aidon näköisenä Val Gardenan ylle.
Oi kuinka kaunis se olikaan puhtaan valkoisena höttönä, mutta kun ylimääräiset liimaan kiinnittymättömät
karistelin takaisin pussiin, niin kävi kuin luonnossakin.... lumi tuli, lumi suli...
Pieni kiiltävä kerros sitä kuitenkin jäi...
Tässä se nyt on, talviloma-albumimme kannet.
Itse albumi on hauska; siinä on muovikansi varsinaisen kannen päällä,
joten eiköhän kuprutkin suoristu vielä painon alla.....
Tämän tekeminen oli niin hauskaa, kiitos Noksu kun innostuit mukaan ja muistakaas mennä katsomaan hänen työ Elämänmakuista arkea blogista


Osallistun työlläni haasteisiin:
LemonCraft-1-Winter-wonderland
Creatalicious-155-Winter-fun
AInkyMess-27-Anything-mixedmedia-goes
MoreMixedMedia-Anything-blues-goes
Scrapvrn-2-Anything-mixed-media-goes
Kreativtanten-25-Alles-geht
RheddsCreativeSpirit-Anything-mixed-media-goes
TheArtisticStamper-Anything-goes

11 kommenttia:

  1. Hieno kansi. Ihanaa tekstuuria. Niin hienosti yhteen sopivat värit.

    VastaaPoista
  2. Loving the textures :) Thank you for joining in The Artistic Stamper Creative Challenge

    VastaaPoista
  3. Какая интересная, словно живая работа! Спасибо, что вдохновились заданием ВСК ))
    P.S. По условиям блога, в вашем посте должна быть не только ссылка, но и баннер задания. Добавьте его, пожалуйста. С уважением, Елена и команда ВСК.

    VastaaPoista
  4. This is a beautiful creation with great details. Love the colours and embellishments. All the elements work so well together. Thank you for sharing your wonderful project with us at Creatalicious Challenges . Hugs Neva

    VastaaPoista
  5. Mikä ihana idea tehdä "yhteistyötä" tälläkin tavalla. Aivan upea kansi tuli albimiin, selvästi tässä on samaa tunnelmaa kuin sinun ihanissa matkakuvissa facen puolella! Nämä sinun albumit ovat kyllä upeita... Varmaan ihana niitä vielä vuosienkin päästä selailla ja muistella mukavia reissuja!

    VastaaPoista
  6. Wow... a stunning project! I like the cold colours you used - they fits perfectly to your theme!
    Thanks for playing along with us at our present challenge at Kreativ-Tanten and good luck! Hope you will join us next month again.

    Hugs
    Alex

    *DT + Admin* Do-Al(l) Kreatives {#25 – Think twice + BlogHop}
    *DT* Kreativ-Tanten Challenge {#25 – ATG}
    *DT* Craft Rocket Challenges {#55 – Winter}
    Alex' Kreative Seite

    VastaaPoista
  7. Wauu miten upea kansi! Tykkään niin tuosta mixed mediasta ja kaikesta mitä se pitää sisällään :)

    VastaaPoista
  8. What a lovely mixed media piece! Thank you for entering your project at Rhedd’s Creative Spirit. Sammy-x

    VastaaPoista
  9. Beautiful canvas, I love all the textures!! Thank you for joining us at the Lemoncraft Challenge!

    VastaaPoista
  10. Lovely work. Thank you for joining the More Mixed Media challenge. Hope to see you again next time.

    VastaaPoista
  11. A great project!
    Thank you soo much for taking part in our "anything goes with optional winter fun” challenge over at Creatalicious & good luck in the draw.
    Hope to see you again in our new challenge as well…

    Hugs,
    Melanie
    (DT-Coordinator Creatalicious Challenges)

    (DT Crafty Friends)

    (DT The Sketchy Challenges)

    (DT Simply Create Too)

    (DT Aud Sentiments Challenge)

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!