lauantai 23. syyskuuta 2023

Torstai toivoa ja tonnikalaa täynnä


Tässä piti olla ahven fileitä, mutta onkin tonnikalatäytteisiä jättisieniä...

Tässä viikossa ja tulevissakin piti olla paljon muuta...
mutta muutosten tuulet tai oikein jytinät maanjäristyksineen
muutti syksyn suunnitelmat "pyllylleen".

No - meidän muutokset ovat pieniä siihen verrattuna mitä ne ovat Marokossa,
kolmisen tuhatta kuollutta ja kuinka monta kotinsa, koko kotikylänsä menettänyttä.

Malawin Kapuamisesta innostuneena varasimme matkan Marokkoon heti kotiuduttuamme.

10.10. oli tarkoitus olla Atlas-vuorilla, pohjoisen Afrikan korkeimman
vuoren Mt. Toubkalin huipulla 4167m. Eipä olla!

Ja ei ole enää kuin muutama niistä berberikylistäkään
ja majapaikoista paikoillaan jonne suunnittelimme.
Tiet ovat poikki - tai hautautuneet kokonaan, joten pelastustyöt vuoristoon viivästyivät pahoin!

Moni sanonut, että onneksi emme olleet siellä - en minä sitä osannut edes ajatella.  
Paremminkin alan ajattelemaan, että aiheutammeko me katastrofeja??? 

Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta, 
kun jotain ikävää sattuu juuri ennen kuin olemme ko paikkaan menossa. 
Mustaa surmaa, tsunamia, hirmumyrskyä, tulvaa, koronaa, syklonia ja nyt maanjäristys. 

Siirsimme lentomme marraskuun lopulle, 
ehkä tuolloin jo johonkin pääsee,
mutta sen tiedämme, ettemme kunnolla vaeltamaan Atlas-vuorille ja sen huipulle!! 

Muutoksen tuulet puhalsi sitten töissäkin... kalenteri tyhjää täynnä
- ei asiakkaan asiakasta, kun meidänhän piti olla lomalla.
No - siihen ei kauaa mennyt, kun työkalenteri oli enemmän kuin ylibuukattu...
Uuden loma-ajankohdan tyhjentäminen se tuleekin olemaan mielenkiintoinen urakka...
mutta ei huolita siitä... syödään ensin.

Hyvä ruoka ja jo ruoan suunnittelu/tekeminen saavat niin hyvälle tuulelle.
Eilen tulin hyvälle tuulelle, kun pikaisesti kipaisin Ässällä hakemassa palaveri-tarjottavat...
siellä oli ahvenfileitä.... oi namskis, koska niitä ollaan viimeksi saatu/syöty?
 
Mulla ei ollut mitään kylmäsäilytys mahdollisuutta,
joten jätin fisut tiskiin ja päätin hakea töistä päästyäni.
Turha reisu, kaikki myyty... ei mene putkeen nyt syyselo lainkaan. 
Eikä mitään muutakaan "järkevää" kalaa...
Tonnikalaa tiesin olevan kotona vaikka ja kuinka... eli ei muuta kuin soveltamaan. 

Tein tonnikalasta, ranskankermasta, kanamunista ja juustoraasteesta taikinan, josta riitti palleroiset sienien sisälle, vaikka sienet oli oikeasti JÄTTImäisiä...
Olivat jotenkin niin kalpean näköisiä, joten piti saada taas väriä.
Värikkäät paprikat yritin leikellä kuin kukkasiksi sienien päälle

ja sit vielä juustoraastetta ja uuniin 180 astetta ja tulivat aikas nopsaan, 20min.

Tonnikala"mössöä" tuli tehtyä niin reilusti, että otin vielä pienen uunikulhon ja levitin pohjalle.
Päälle paprika-, ja sienen kantasilput, purjosipulia ja toinen kerros "mössöä" päälle

Ihan päällimmäiseksi tomaattisiivuja, purjosipulia ja juustoraastetta ja uuniin
180astetta ja tämä saikin olla n. 50min. Ei ollut "tiivistynyt" vielä puolessa tunnissa - ei tietty mitään jauhoja suurusteena, siksi nämä tekeleeni ovat aika mureita/pehmeitä!!

Mut tosi hyvää tämäkin - mietin, että ihan samoin tulisi broiskun- tai naudankin jauhelihasta.


Tämä lienee oikea tonnikala-viikko, kun viikollakin tein siitä kiinankaalin kanssa veneitä.
Mun yrttipata pursuaa persiljaa, basilikaa ja rucolaa.
 Tämä oli jo kolmas kerta kun tein siitä pestoa
parmesanjuuston kanssa ja vielä riittää tehdä ainakin kerran.  

Ukkokullalle samat täytteet Reissumiehen päälle.
Hänkin on oppinut syömään tosi paljon mun viljattomia juttuja
- mutta monasti on helppo tehdä molemmat versiot.
Tonnikalan päälle vielä kotijuustoa ja sit uuniin. 
Nämä tulivat ihan vartissa ja asteet oli 200.


Ulkonäöllisestikään eivät hurjasti poikkea toisistaan. 
Kylmäsavulohisiivuja oli sopivasti 4 - ruusuiksi päälle ja rucolaa - sitä riittää!!

29 kommenttia:

  1. Elämä on aikamoista vuoristorataa, mutta hyvä ruoka auttaa jaksamaan. Niin herkulliset tarjottavat 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se vuoristorata mielenkiintoistakin - mutta kaikki katastrofit...
      Mikä niidenkin merkitys on? Saada ajattelemaan paremmin omia tapojaan, tätä päivää, ei eilistä/huomista!
      Lempi mottonikin onkin ollut jo pitkään: "Ei väliä kuinka paljon elämässä on päiviä, vaan kuinka paljon päivissä elämää!"
      Ja totta - hyvä ruoka, niin kummasti parempi mieli - tänään lohisoppaa!! Mitäs siellä?

      Poista
  2. Maailma on sekaisin ja arvatenkin saasteet on syynä näihin kaikkiin ilmiöihin. Ihan pelottaa katsoa iltauutisia, kun ei tiedä missä ja mitä kamalaa on tapahtunut.
    Ihania nuo herkkunne. Minäkin muuten kokeilin kaalileipää ja tulipa hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanuus kaalileivän kokeilija - varo vaan, siihen jää koukkuun!!
      Maailmankaikkeutemme lienee olevan sekaisin menon kierteessä - milloin jääkausi, milloin mikäkin...
      yrittänee hallita itse itseään, kun "täällä kulloinkin olijat" eivät hallitse koko kokonaisuutta!!

      Poista
  3. Tämä on taas niitä tilanteita, että ei ole oikein sanoja. Hirveää, mitä sitä voikaan sattua, ihan tuosta vaan. Elämä on kyllä niin ennalta-arvaamatonta, että kaikki voi muuttua hetkessä.

    Mutta onneksi hyvä ruoka ilahduttaa aina, niin vatsaa kuin silmiäkin. 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikessa karheudessaan pääsen taas sanomaan, että
      "Ei väliä kuinka paljon elämässä on päiviä, vaan kuinka paljon päivissä elämää!"
      Hyvä ruoka, niin kummasti parempi mieli - kaikilla se ei mene edes niin...

      Poista
  4. En osaa koota sanoja mitä kirjoittaisin, todella surullista ja kaaottista.
    Samoin sanon minäkin hyvä ruoka auttaa jaksamaan.
    Niin herkulliset annokset, että tekisi mieli ruudun takaa haukata, maiskis!
    Kaikkea hyvää viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanattomaksi aina välillä vetäisee... ja kyllä taisit vetäistä ruudun takaa noita leipäsiä...
      ihmettelen miten katosi koko pellillinen nopsemmin, kuin mun kolme??!! Hmm... eikä ole enää tietotekniikkaankaan luottamista, voiko senkin kautta syödä, heh heh... iloa ilmoille, ei kannata jäädä surullisiin uutisiin makaamaan.. niitäkin on tulossa taas (aina silloin tällöin isompia ja pienempiä, että osaa arvostaa parempia päiviä/hetkiä)!
      Tänään voisi nauttia vaikka syysauringosta - sehän on jo korkealla taivaalla.... kivaa päivää sinne ja tänne!!

      Poista
  5. Siistiä ja sievää! Sen tiedän, että minun vastaavat kokkaukseni eivät näytä samanlaisilta, kuin sinun ;D
    Olipa nyt huonoa tuuria, toivottavasti ei huonoa ennettä kuitenkaan. Ehkäpä katastrofi olisi käynyt joka tapauksessa, että relax vaan sen osalta. Uutta tuulta purjeisiinne!
    Meillä oli eilen järkevänä kalana turskaa paistettuna. Mies hoitaa kalakokkaukset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih - turskaa... sitä ei ole ollut aikoihin meidän pöydässä.... kalaa kyllä usein, mutta voisi olla vaihtelevampaa kalaa... kiitos vinkistä! Mies keittiössä kuulostaa myös eksoottiselta.... iloista syyskuun sunnuntaita sinne!

      Poista
  6. No, onpas teillä ollut epäonnea matkasuunnitelmien kanssa! Surullisia tuollaiset luonnonkatastrofit ja syystäkin ne saavat miettimään, mikä osuus meillä ihmisillä on kaikkeen. Toivottavasti pääsette johonkin vaeltamaan, sillä se on kyllä yksi antoisimmista lomapuuhista.
    Nuo sun herkkuruuat näyttävät tosi hyviltä - taidan kutsua itseni teille joskus syömään! Eihän täältä ole viittäkymmentä kilometriäkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - ei huolta meidän vuoksi, aina löydämme uusia polkuja... eilen MINÄ jopa kotikaupungissa eksyen ihan uusille poluille, heh heh... vaan siinäkin jotain hyvää - tuli muuten kunnon treeni... 55kilsaa satulassa, joten ei huono eksyminen!
      Oih - tuohan olisi ollut KAPUAan tosi hyvä idea, maisteluillalliset... jos kerta kymmenien kilometrien päästäkin olisi ajeltu, hih... ja samalla olisi tavannut ihania uusia ihmisiä - lisää kohtaamisia... sitä Kapua kyllä antoi ja niin kiitollinen!!
      Eli pistämpä ideasi korvan taakse - kiitos ja ihanaa syyskuista sunnuntaita sinne 5kymmenen kilsan päähän.

      Poista
  7. Oho, onpa hyvännäköisiä ja kekseliäitä tonnikalaruokia! Todellakin karmea tuo Marokon maanjäristys, kun tietää, miten heikot olot siellä on muutenkin ihmisillä ja pelastuskalustoa hankala saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ukkokultakin naureskeli, että ei ihan ahvenfileiltä näytä - mutta kalaa kuitenkin!
      Räpeltäminen/säveltäminen keittiössä on hauskaa!
      Vuoristotiet "kadonneet" maan alle, muulein yritetty viedä apua - järkyttävää.
      Elänyt niin hengessä mukana, kun viestitellyt vaellusmatkan järjestäjän kanssa.
      Humanitääriseen apuunkin olisin ollut valmis, mutta taidot ei riitä ja lomaa liian vähän
      - keräys ainoa, jolla voi hivenen auttaa ja matkaamalla heti kun pääsee...
      rahaa ja elinkeinon palaamista tarvitaan kipeästi.

      Poista
  8. Ihan hirveitä tapahtuu maailmalla...surullista
    Olet jälleen loihtinut niin herkullisen näköiset ruuat ja varmasti myös herkkullisen makuiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonvoimien edessä sitä on pieni... tonnikalasta saa kyllä monenmoista hyvää!!

      Poista
  9. On taas herkullisen näköisiä tarjottavia. Minä tykkään tonnikalasta, enkä jaksa sen syömisestä kantaa huonoa omaatuntoa. Jotkut sitä boikotoivat, mutta ei kaikkia maailman murheita voi kantaa mukanaan.
    Toista on tietenkin katastrofit, joita pystyy auttamaan vaikka osallistumalla keräyksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - en boikotoi minäkään... aina kun fileenäkin näen kaupassa, niin heti ostan!! Parhaat pihvit!
      Totta - keräykset! Annoinkin jo vinkin, että Kapua voisi ottaa yhdeksi seuraavaksi kohteeksi Marokon...
      Ja itse, kun ei omaa taitoa ja töiden vuoksi tarpeeksi pitkää lomaakaan lähteä humanitääriseen apuun - niin "rahaa" lähdemme viemään sinne matkan muodossa niin pian kuin suinkin vain se on mahdollista. Vaellusmatkan järjestäjän kanssa viestitelty ja pelkona heillä myös, että turistit peruvat matkansa piiiiiiiiiiiiiiiiiitkäsi aikaa. Silloin yksi tärkeä elinkeino monien muiden lisäksi aiheuttaa lisäkärsimystä. Me lähdemme heti kun vain on mahdollista. Ehkä siellä pystyy jotenkin välillisesti auttamaan.

      Poista
  10. Herkullisen näköisiä kattauksia! Katastrofit, on ne sitten ihmisen tai luonnon aiheuttamia, on järkyttäviä. Teidän matkasuunnitelmat meni uusiksi, mutta se lienee pieni murhe verrattuna marokkolaisten kokemaan kauheuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja totta - matkasuunnitelmien muutos ei ole edes mikään murhe. Tuli vain entistä palavampi halu päästä auttamaan/tukemaan jotenkin. Ollappa taitoa humanitääriseen apuun - olisin ollut valmis, mutta kun en muuta osannut, niin ehdotin heti Marokkoa Kapuan kohteeksi ja se otettiin vakavasti. Malawihan tulee päätökseen meidän osalta ihan pian... Vaellusmatkan järjestäjän edustaja puolestaan oli kiitollinen, että me vain siirsimme matkaa... lähes kaikki muut peruneet. Kauheuksien lisäksi pelkäävät siellä työttömyyttä pitkäksikin aikaa - siirrännäisvaikutuksia laajalti. Omalta osaltaan uskoo auttavansa lähtemällä paikanpäälle niin pian kuin mahdollista - ehkä siellä jotenkin pystyy auttamaan.

      Poista
  11. Hienoja tonnikala-annoksia,itsekin käytän paljon tonnikalaa, mutta enimmäkseen
    salaateissa.Marokon järistys todella suuri tragedia,mutta onneksi ette olleet siellä kun se tapahtui.Harmi että matkanne peruuntui,mutta toivottavasti pääsette sinne jatkossa., ja vaikka matkan peruuntumiben tietysti harmittaa,pienenee se harmitus kun ajattelee miten valtavaa tuhoa maanjäristys aiheutti
    Täältä lähetettiin apua sinne,ja samalla toivon että täällä myös muistettiin,että olemme myös
    alueella jossa mannerlaatat liikkuvat.Kaunista uutta viikkoa teille💐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonnikala on kyllä niin-niin hyvää... varsinkin "tuoreena" - no, pakasteenahan se Suomeen tulee, mutta viikonloppuna juuri valtavat pihvit paistoin... aina kun fileenä näkee - niin sorrun, ihan pakko saada!
      Avun mukana niin mieluusti olisimme lähteneet - emme kaipaa siis loma-lomia, vaan aktiivista tekemistä "palkkatyölomillemme" - humanitäärinen apu olisi ollut mahtavaa, mutta katsotaan jos jotain sen kaltaista pääsemme vielä tekemään marraskuun lopulla, sinne saakka lennot siirtyi. Joko sielläkin on viilennyt? Ihanaa syyskuun loppua Sinulle!

      Poista
  12. On tullut seurattua näitä kaikista luonnonmullistuksista. Hirveää vahinkoa!
    Ihanat ruokakuvat. Onneksi söin just, ei tullut nälkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih - välillä innostun kuvaamaan ruokia ja välillä sitten taas en... tajusin, etten kuvannut valtavia tonnikalapihvejä... ne on jo ei kuvattavassa muodossa vatsassa!

      Poista
  13. Meinasin tulla kysymään aamuksi reseptejä, kun on mm. pieniä rapeita kaaleja (ne huutaa jo apua), purkillinen tonnikalaa, pippurituorejuustoa, paprikaa, pikkutomaatteja, juustoraastetta ja sitä juustosoosia (<- luettuna tuon listan, niin saatankin osata säveltää tai ainakin kokeilla..), mutta kokkausinto laantui. Hetkeksi. :'(
    Kuten blogissani kerroin, niin samaisena tuhoisena yönä maanjäristyksen kanssa, se joku marokkolainen koitti saada puhelinumeroani tölkkikierroksella. Eipä voinut hänkään tietää...
    Voimia ja alkanutta syyskuun viimeistä viikkoa teille molemmille! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenet työreisun päältä anonyyminä Repolaiselta! Tietämättä kummoiset kaalit, niin leikkaa siivuiksi, jos pienet, niin vain puoliksi (kuin veneeksi) uunipellille. Pilko paprika, vähän tomaatteja pieneksi ja sekoita tonnikalan, pippurijuustoon ja texmex-juustosoosiin! ”Mössö” kaaliveneiden päälle ja muutamia minitomaatin siivuja väriksi ennen juustoraastetta ja sit uuniin (180 mun uunissa hyvä lämpö, mut uunit niin yksilöllisiä)riippuen kaalin koosta 15-20min. Tämä nyt näin äkkiseltään… Jos ”kovaa” kaalia, niin voi käyttää hetken mikrossa halutessaan ennen täytteiden laittoa! Ei muuta kuin kokeileen… jännää nähdä, jos kuvaat kummoisia tulee… olen niin huono antamaan ohjeita, kun en ittekään osaa ohjeesta tehdä-kaikkea hyvää vaan päällekkäin… juustokuorrutteella-heh heh…

      Poista
    2. KII-TOS! Kunhan käyn kauppareissulla, niin teen veneitä. Ja tottakai kuvaan... ;)

      Poista
  14. Marokon maanjäristykset ovat kyllä surkea asia ☹️ Harmillista on sekin, kun matkasuunnitelmat menevät uusiksi. Mutta turvallisuus ennen kaikkea.

    Mielenkiintoisia kokkauksia 👍 Minä tykkään tosi paljon tonnikalasta, muusta perheestä vain yksi syö lisäkseni sitä. Muut paheksuva jo pelkkää hajuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ihmettä - koskeeko paheksunta "tuoretta"kin tonnikalaa?
      Mietin, että eihän se juuri edes tuoksu.... meillä on siihen magneettimainen "himo" - pakko ostaa oikeastaan aina kun sattuu lähikaupassa olemaan. Kala-autostakin niitä yksittäispakattuja.

      Poista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Kolme kuvaa kuukaudessa Toukokuu

Kristiina K haastaa 3 kuvaa kuukaudessa , kuluvan kuukauden kirjaimella! Jos huhtikuussa huhkittiin, hurjasteltiin ja hikoiltiin... niin tou...