maanantai 24. heinäkuuta 2023

Jämäruokia

Toinen ruokapostaus perään.
Ruokaa/leivonnaisia, milloin mitäkin jää yli - eikö vain?

Olen sitä sukupolvea, jolle opetettiin, että lautaselle otetaan vain se mikä syödään
ja ruokaa ei heitetä koskaan roskiin...
Saman opin olen toivottavasti onnistunut siirtämään jälkipolville.
Sillä varsinkin työpaikkaruokaloissa, ravintoloissa, hotellien aamupaloilla
ja missä nyt yleensä näen "muiden ihmisten" ruokailua,
niin ärsyttää se lautaselle ahmiminen ja syömättä jättäminen!!! Murrrr....

Ruokien raju hinnannousu on kyllä ilahduttavasti vaikuttanut ainakin työkavereiden 
ruoka-ajatteluun... puhutaan ainakin enemmän hinnoista ja valinnoista.
Aivan ihanaa on myös, että työpaikaltani (koulu) on saanut noutaa jämäruoan omiin kippoihin
ja hakijajonot ovat lisääntyneet, eli nyt ei sieltäkään mene ruokaa hukkaan. 

Kun lautaselle otetaan vain syötävä määrä - niin jämät jäävät tarjoiluastoihin ja ovat siten varsin käyttökelpoista "jatkojalostettavaksi"

Jännittävyyttä ja vaihtelua jämäruokiin olen yrittänyt kehitellä erilaisin "VEMPAIMIN".
Vohvelirauta on suosikki ja sillä tulee paistettua vaikka mitä. 
Ittelleni ne jauhottomat "leivätkin juustoista ja kanamunista"


Tässä vohveliraudalla paistetut röstiperunat.
Jos on jo valmista jämämuusia, niin lisäksi vain kanamunaa ja minä tietty heitän joukkoon vähän  juustoraastettakin. Mut nämä röstit tein lopuista uusista potuista. Ovat vähän rouheampia, kun  haarukalla muusasin ja lisäsin kanamunan+emmendaalia.

Kaikki juurekset/vihannekset sopii vallan mainiosti "röstättäväksi"
tai ehkä ovat enemmänkin kasvispihvejä?
Raudalla on helppo paistaa vain yksikin "pihvi" - eli pienetkin jämät riittää!! 

Onnistuin Lidl'in alekorista ostamaan 9,99 toisenkin vohveliraudan, (pallokuvio)
joten jatkossa saan vähän vaihtelua "leipiini ja pihveihini".
Tarttis ottaa se laatikostaan ja puhdistaa käyttökuntoon.... 


Köyhät ritarit on varmaan kaikille tuttu jämä ruoka ilman sen kummempia reseptejä.
Munkeista tulee hauskat reiälliset...
En ehtinyt ottaa jädepallon ja mansikoiden kera (nätimpää) kuvaa
- oli jo ukkokulta iskenyt haarukkansa kiinni


Jätettyäni kaiken viljan pois omasta ruokavaliosta Hobby Hallista tilattu spagettileikkuri
on ollut kyllä tosi ahkerassa käytössä.
En yritäkään enää pesun jälkeen tunkea alalaatikkoon - olkoot pöydällä. 
 "Spagettia" tehdään milloin mistäkin
ja ehkä voisin jatkossa nimittää niitä juuresnuudeleiksi - sillä ohuena nauhana kypsyy niin nopsaan pannulla, uunissa ja varmaan vaikka keittäen kattilassa - sitä ei ole tullut kokeiltua. 
Ja jälleen helppoa ja nopeaa tehdä vaikka parista porkkanasta! 

Tässä taasen yksi ruoka johtaa toiseen... 
Kesäkurpitsan koversin ja täytin Koskenlaskijalla,
vahvalla Shiraza-ketsupilla ja vihanneksilla.
"Jätöksenä" koverretua kurpitsan keskustaa ja avonainen paprika,
joita olin laittamassa jääkaappiin. Kurpitsan tungin paprikan sisälle
- niin sehän näytti ihan ruusulta... eli otinkin takaisin, laitoin samat soosit, 
erli Koskenlaskijan ja Shirazan paprikan sisälle ja "ruusut" renkaina.

Kurpitsat oli jo uunissa jo lähes valmiit, kun paprika pääsi käveriksi. 
Jäi valmiina (=lautasella) kuvat ottamatta,
kun kurpitsat olivat matkustaneet jo masuun
ja paprikaruusu vasta kypseni uunin jälkilämmöllä seuraavan päivän lounaaksi.


 
Erilaisilla jämä vihannes-juustosoosi täytteillä tykkään kuorruttaa myös kalaa, joskus kanaakin.
Nämä ei tartte lisukkeiksi enää muuta kuin salaatin.

Kaikenlaista jämää on helppo kietoa myös pienten tortilla kolmioiden sisälle.
Näissä valkosipulisalaattikastiketta, broiskua pieneksi pilkottuna
paprikaa, sipulia ja juustoa raasteena tai siivuina. 

Helppoja kääriä valmiiksi jo aiemmin jääkaappiin.

Valmiiksi rullatut paistui nopsaan 4kerrallaan voilepipägrillissä.
Kesäteatteri päättyi vasta ilta kymmeneltä - ei sen jälkeen innostanut enää "tehdä mitään ruokaa"
Helppo ja ruokaisa iltapala jatkaa iltaa ystävien kanssa
ja kuitenkin sai lämmintäkin ruokaa.
Itselle tein muutaman jäävuorisalaatista
- varhaiskaali olisi ollut kauniimpi ja pysynyt kasassa...
Salaattiversiot hajosi - joten ei kuvaa... onneksi maku "ei hajonnut"


Pellillinen lihapullia ei kuulosta jämäruoalta, varsinkin kun naudan jauhelihaa on 900g.
Laitan "ohjeen" kuitenkin tähän - kun parikin on kysellyt, että miten voi tehdä
lihapullia ilman jauhoa/suurustetta?
Ja tarkemmin kun ajattelen - niin maku tulee jämistä.

Varsinaisia reseptejä en osaa ja pysty antamaan,
kun en kahta kertaa tee samaa ittekkään. 
"Ohjeen" keksii jää- ja kuiva-ainekaapit"
- eli survon niihin mitä kaapista löytyy.

Nyt sattui löytymään lähes täysi hot salsa purkki, pari kanamunaa,
ja "suurusteeksi", mitäs muuta kuin Repolaisen lempparia - eli ohueksi raastettua juustoraastetta.  

Valmiina tämän näköisiä. Yleensä saan osan pakkaseen,
mutta nyt oli väkeä sen verran enemmän, että hyvä kun riitti.

Arjen paljastuksissa menin juuri kirjoittamaan,
ettei me käydä muuten ravintoloissa syömässä kuin sushilla.

Heti tajusin mokanneeni... kun oltiin ystävien kanssa Kakolan Ruusun terassilla yksillä
ja kuulin itseni ehdottavan heille syksymmällä Isoja Pitoja, 
eli useamman ruokalajin maisteluillallisia.

Innostuivat HETI ja sellaisista minäkin tykkään!
Yllätyksellisiä pieniä makuannoksia...
joskus jopa yllätyksellisempiä kuin omat yhdistelmäni...
Joten syssymmältä sinne!!

Viikon kuluttua sitä ollaan yllätyksellisten aterioiden äärellä
- Malawilaista ruokaa!

11 kommenttia:

  1. Tuli vaan mieleen, että sinun ukkokultasi on kyllä onnekas. Saa syödä joka päivä herkkujasi! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja MINÄ ONNEKAS, kun hän tekee kotitöistä ne kaikki mun inhokit!!

      Poista
  2. Komppaan Satua! ♥ Loistavia jalostuksia!
    Viikko lähtöön? Jännitän mukana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jalostaja" KIITTÄÄ!! 3 yötä enää... eikä mitään pakattu.... perjantai-iltana ennättää

      Poista
  3. Samaa mieltä. Täällä näkyy niin houkuttelevia kuvia, että melkein tuoksu tulee ruudusta läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos... näyttö kaikilla aisteilla olisikin mieletön keksintö....
      Eikös joku joskus keksinyt pullantuoksu suihkeen....???

      Poista
  4. Ruuan suhteen oon sun kanssa samaa mieltä, vaikka ikäni melkoinen ronkeli sen suhteen oon ollutkin. Mutta oppi meni perille pienestä pitäen ja suututtaa ne seisovien pöytien hamstraajat, joiden jäljiltä ruokaa sitten mätetään roskiin.
    Mursu on niin koulussa, armeijassa kuin työpaikallaankin ihan kädestä pitäen opettaen noita ahnehtijoita syömään lautasensa tyhjäksi - ja oppineet ovat, kun iso mies opetta 😉😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 10pistettä ja papukaijan merkki Mursulle!! Itsekin yritän...

      Poista
  5. Herkullisen näköisiä jämäruokia.

    Minun ei ole tullut käytettyä vohvelirautaa muuhun kuin vohveleihin ja olen sillä tehnyt myös blinejä. Röstejä voisinkin joskus kokeilla. Meillä jää aina välillä perunoita tai perunamuussia ylitse. Röstit olisivat nopeampia tehdä kuin perunarieskat tai paistetut perunat. Tosin rakastan paistettuja perunoitakin :)

    Minä tapaan ystäviäni usein ravintolassa tai sitten kahvilassa. Jonkun verran käydään koko perheellä ravintoloissa syömässä. Käytäisiin enemmänkin, mutta kun ruokaan menee muutenkin niin kauheasti rahaa, niin ei enää oikein raaskisi käydä ravintoloissa. Nyt kesälomalla olemme suosineet hyvien paikkojen lounaita. Salaattipöydän antimilla ja päärualla saa nälkäisen teininkin ruokittua ja kulut pysyy kohtuullisempana kuin jos menisi illalla syömään.

    VastaaPoista
  6. Kiitos, juu - mulla tuli viehätys vohveltrautoihin kun tuon viljan jätin omasta ruokavaliosta... sillä paistuu niin helposti jauhottomia "leipiä", että meillä on nyt jo 3 vohvelirautaa, heh heh... vaihtelu virkistää, kun saa erimuotoisia. Himoitsen vielä sydämenmallista... katsotaas koska raskin sen tilata. Olemme varin pihejä ruoan suhteen, kun tuntuu, että juuri se on oikeastaan ainoa missä voi oikeasti säästää... muistan kyllä nuorimmaisemme teiniajan... tai koko ajan ollut valtavat ruokahalut.... ja teillä kolme poikaa.. meidän kaksi vanhempaa kun tyttöjä - niin varsin maltillisia ruokailuissaan... mutta nuorinta on yhä vaikea täyttää. Hän se aina nauraakin, että äiti tekee ruokaa kuin armeijalle... "sotilaskeittäjä" - joten ilmankos mulla yhä jää aina ruokaa yli ja sitten on kehiteltävä näitä jämäruokia!!

    VastaaPoista
  7. No siis nuo kouluista ja päiväkodeista ja toki muualtakin vaikka ihan kauppojen hyllyiltä roskiin menevät ruuat kyllä surettaa aina. Joskus kysyin päiväkodilta, saisiko sieltä edes ylijääneitä pihvejä, lihapullia ja muita vastaavia ottaa koirille nameiksi pilkottavaksi, mutta se on kiellettyä luovuttaa mitään ulos, kaikki pitää laittaa roskiin. :(

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Kolme kuvaa kuukaudessa Toukokuu

Kristiina K haastaa 3 kuvaa kuukaudessa , kuluvan kuukauden kirjaimella! Jos huhtikuussa huhkittiin, hurjasteltiin ja hikoiltiin... niin tou...