keskiviikko 10. elokuuta 2022

Polkaistiin Porvoossa

 Elokuun ensimmäinen viikonloppu vierähti tosiaan Porvoossa, 
ensin popsien ja sitten polkaisten..
eli tämä on kuin jatko-osa edelliseen postaukseen.
Pyöräthän meillä oli tietty taas matkassa 
- kesälomareisulla kun ei ennätetty polkaista kuin Porvoon saaristossa
upeaa oli sekin, joten ei ihme... että Porvoossa on kuulemma yli 3500mökkiä.

No meidän "mökki" on paku - sen saa parkkiin milloin minnekkin...
nyt jopa mukulakivikaduille kirkon taa...

Porvoossa riiti kyllä nähtävää satulastakin käsin. 
Sikosaaren ympäriajo (vaikka onkin iso luonnonsuojelualue sen itäpuolella
ja merkitty oikein maastoreitiksi) ei onnistunut!
Sillä luonnontilassa olevia puita on poikittain poluilla sen verran tiuhaan,
että tehtiin u-käännös tai parikin.
Sikosaaren puodille kyllä polkaistiin
- sillä useammalta ystävältä olen kuullut, että sieltä saa niin hyvää/tuoretta, ja valmistettuakin kalaa ja riistaa - että kannattaa ehdottomasti poiketa
- vaikka maistelemaan, sillä palvelu on yhtä hyvää kuin tuotteet.

Mutta voi kuinka suloinen kyltti olikaan ovella...

Ei ollut maistiaisia, eikä kalaa/riistaa tällä kertaa.
Nähdessään kypäräpäiset haahuilijat pihallaan isäntä tuli ihanan pikkukalastajan kanssa juttusillemme. Nelivuotias kalastajan alku on ongella vetäissyt 5 "mutakalaa"
ja supin loukkuun olivat niitä viemässä.
Kyllä esitteli poika innoissaan niin kalasaalista,
kuin nappasi kädestäni ja halusi näyttää loukun ja vielä riistakamerankin...
Sinne siis mekin ja tosiaan videolla näkyi öisiä läheltä-piti tapauksia.

Kylläpä oli mielenkiintoista kuulla saaren elosta.
Ja niin pahoillaan isäntä oli, kun pari viimeistä kuhaa oli mennyt jo aamusta.
Nyt ei oikein kala syö, eikä jää pyydykseen
ja riistaakaan ei vielä ole, kun metsästyskausi ei ole alkanut.

Meidän kokemuksiin tuo kaikki muu esittely oli jo enemmän kuin upeaa...
ja Facebookista kehoitti seuraamaan koska on muutakin myytävää puodilla kuin "Ei joota"

Mielenkiintoisia kuvia olisi voinut napsia vaikka kuinka
- mutta pidin kännyni taskussa ja keskityin täysillä tuon innokkaan nelivuotiaan esitelmöintiin
- oi sitä intoa!! 

Luontopolkua riitti poljettavaksi jokivarsia pisin ja pakaroista paukkuja
kulutti korkeuserot niin Linnamäelle kuin hautausmaanrinteelle oikeaa serpentiinitietä.

Linnamäki on yksi Uudenmaan suurimmista muinaisjäänöksistä - vaikkei keskiaikaiseta linnasta ole jäljellä kuin vallihaudat - joita kiertää linnan ympäri kaksi.
Alueen eroosio on voimakas, joten maaperää ja kalliota vahvistetaan ja suojellaan
nyt rajoittamalla sen käyttöä - kävelykään ei kuulemma hyvää tee - mutta sallittakoon.
Pyöräily on ehdottomasti kielletty 
- joten kiltisti talutimme upean reitin kuvaillen tuplavalleja
ja "Albert Edelfeltin" männyksi nimettyä puuvanhusta.
Edelfelt ikuisti männyn jo 1892 tauluunsa - jonka moniste komeilee hautausmaanpuoleisella nököalapaikalla.  

Vanha Porvoo on vanha Porvoo
- jos oli kaunis iltavalaistuksessaan, niin sitä oli päivälläkin.
Mutta kuvaaminen ei ollutkaan yhtä helppoa - väkeä oli-oli-oli!!


23,5km polkaistiin ja todettiin kumpikin, että Porvoo on nyt nähty ja käyty!
paku jokivarteen vielä parkkiin ja risukeitin hommiin
- popsittiin perinteisempi pakulounas nokipannukaffein puupölkyille kattaen.
Suupielet pyyhkäistiin taiteilija Niko Laurilan upeisiin Porvoo-servetteihin!
Kiitos Porvoo - tarjosit mielenkiintoisen viikonlopun

ja kotimatkalla poikettiin yllättämään ystävät entisille kotikonnuille Hyvinkäälle!
Saatiimpa sinnekin kutsu pyöräilemään
- kivaa olisikin lähteä polkaisemaan Sveitsin rinteet - siellä kaksi lapsistamme on syntynyt
ja vaunuja tuli lykittyä kyllä ahkerasti Sveitsin rinteillä - mutta ompa siitä aikaa.


Kotimatkalla Forssan kohdassa taivas teki temppujaan siihen malliin,
että oli pakko pysähtyä ja napata kuva!

9 kommenttia:

  1. Mahtava sateenkaari X 2! ♥
    Oletko joskus kertonut tuosta risukeittimestä tarkemmin? Jos, niin milloin? Kiinnostaa, vaikka itsellä ei tällä hetkellä tarvetta olekaan.
    Mukavaa loppuviikkoa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stansta - risukeitin o kyllä vilahdellut ties kuinka monessa postauksessani, kun aina sillä pakuillessa ruoan valmistamme - mutta kunnolla sen "kokoamista" ja käyttöä esittelee ehkä heidän oma video parhaiten.
      https://www.youtube.com/watch?v=fqTknCJf0cI
      Onk yl niin näppärä - pieneen tilaa ja vie vähän puita/risuja ja safka&kaffet valmistuu nopeasti!
      Mukavaa viikonloppua sinulle myös ja viikonloppuhan se jo nurkilla kolkuttelee

      Poista
    2. Kiitos! Kävin katsomassa videon. Olen siis nähnyt mainintoja keittimestä, mutta en ihan ymmärtänyt miten se toimii. Nyt ymmärsin. Kivaa alkavaa viikonloppua! :D

      Poista
  2. Ihania reissuja teette. Melkein tässä voisi ruveta kadehtimaan noin liikkuvaista elmää, mutta josko vain tyydyn ihastelemaan kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä todellakaan kannata kadehtia - meillä kun on jokaisella omat mielenkiinnon kohteemme; toisilla ne sattuu olemaan liikkuvammat ja toisilla taasen toisenlaiset. Meitä on vaan osunut yhteen kaksi elohiirtä. En vaan pysty olemaan paikoillani - jos pakosti joudun, niin koko ajan on oltava jotain mielekästä puuhaa siinä paikoillaankin. Moninaiset levottomuus oireyhtymät sopii muhun todellakin. Omannäköistäsi iloista viikkoa sinulle!!

      Poista
  3. Kiva Porvoon pyöräretki :) Porvoo on minusta kaikkiaan todella viehättävä paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoo oli todella tarkemman tutkimisen arvoinen!!

      Poista
  4. Ompa upean voimakas sateenkaari!
    Pyörällä ja kävellen pääsee paikkoihin, joihin ei autolla pääse. Pyörällä vielä laajemmalti, kuin apostolilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateenkaari tosiaan pakotti pysähtymään tien viereen...
      ja juu... fillarit on kyllä tehneet seikkailuistamme täydellisiä... ei me Apostolilla jaksettais tommottisia matkoja ja autolla taasen ei päästäisi niihin!

      Poista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Ihan KELTAINEN

Ette arvaakkaan miten iloinen tästä keväästä muodostui...  koska nappasitte  V Ä R I H A A S T E en sellaisella energialla, että jokaisesta ...