tiistai 17. maaliskuuta 2026

Paita ja peppu

Ennen reisua ahkeroin useampiakin kortteja
 - joten aloitetaas niiden "purku"
elämän alkupuolelta!

Pikkuiset paidat peppuineen kuvastaa niin hyvin 
Ugandan Baby Box 
hanketta. 
Hanke jatkuu koko tämän vuoden
ja sinne kortteilenkin vielä toistaiseksi, 
mutten koko vuotta!

Sillä, 
Baby Box hanke on saanut siivet alleen.
Pienellä työllä,
pienellä perille viedyllä nyytillä

voi olla ISO MERKITYS!

Hanke on saanut kantavampaa tukea;
Rotaryjärjestöjen mukaan tulo
niin Suomessa, (Samppalinna Turku)
Intiassa kuin Yhdysvalloissa!!

Kiitollinen teille kaikille tukijoille

- isommat rattaat pyörittää
pikku paitojen ja peppujen hanketta jatkossa!


Pikkuneidin mekon liitän mukaan lempihaasteeseeni


Ja niin kauan kuin omat peput jaksaa vielä polkea,
niin jatketaan(han) yhdessä hyvän tekemistä?

Pienestä kasvaa yhdessä ISO-juttu,
se tuli taas todistetuksi. 

Suuntaamme mitä todennäköisimmin
loppu- tai alkuvuodesta
Burkina Fasoon.
ACT (The African Child Trust) järjestö
tukee orpojen ja heikommassa asemassa
olevien lasten ja leskien koulutusta
ja voimaantumishankkeita hygieniasta lähtien
lukuisissa Afrikan maissa.
Yksi tarvitsevimmista on Burkina Faso.

Sinne pienikin apu - eli
 YKSI(kin)
kortti 
antaa mittavasti toivoa, 

Olethan tarakalla matkassa mukana tänäkin vuonna!

Ketä haluat keväällä/kesällä ilahduttaa?
Vauvasta valmistuneiden ja äitien kautta vaariin
synnytän mielelläni pahvista uniikkeja tervehdyksiä!

Enkä ole vieläkään saanut tehdä sitä
"Kissanristiäiskorttia"
- eli aihe kuin aihe, lupaan yrittää!! 

13 kommenttia:

  1. Kauniit kortit ja hienoa, kuinka jaksatte tehdä auttamistyötä <3

    VastaaPoista
  2. Suloisia kortteja ❤️
    Ei ole kissanristiäisiä, mutta tilauksen laitoin tulemaan 😊

    VastaaPoista
  3. Kivoja vauvakortteja hyvään tarkoitukseen. Pidetään mielessä, kunhan seuraava korttitarve ilmenee.

    VastaaPoista
  4. On ne upeita ja uniikkeja. 😍. Ja niin olette tekin. ❤️

    VastaaPoista
  5. Harmi kun ei ole nyt yhtään kissanristiäisiä 😹 Vauvakortit on kuitenkin niin söpöjä. Sellaista voisi toivoa, mutta ensin pitää toivoa sitä vauvaa 😜

    VastaaPoista
  6. These are adorable baby cards. I love how they are shaped, and those little feet are the perfect addition. Thanks for joining us at Try It on Tuesday. hugs-Erika

    VastaaPoista
  7. Ihania kortteja. Ja ihana tuo teidän auttamishalu ja upea projektinne.

    VastaaPoista
  8. Mahtavan hieno hanke ja niin suloisia baby-kortteja 💛💗💕

    VastaaPoista
  9. On kyllä upeita kortteja ja hieno tapa kerätä apua tarvitseville.

    VastaaPoista
  10. Upeita kortteja ja upeaa hyväntekeväisyyttä.

    VastaaPoista
  11. Oi! Kerrassaan kauniita ja taidokkaasti toteutettuja kortteja. <3

    VastaaPoista
  12. Mitäs olis tällänen aihe kun lapsenlapsi (poika) kotiutuu armeijasta kesällä (heinä-elokuussa?) onhan senyt aika komia homma mutta silloista arvonimeään en vielä tiedä...tulevaisuus näyttää..-DD

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!