Repolainen reissaa ja räpeltää

Bloginimensä mukaan Repolainen rakastaa reissaamista ja räpeltämistä omin pikkukätösin itselleenkin arvaamattomin lopputulemin keittiössään ja piskuisessa ateljeessaan. Viimeksi mainitun tuotoksilla on pyrkimys auttaa maailman tyttöjen asemaa paremmaksi.

▼
▼

tiistai 16. maaliskuuta 2021

Quilling-tekniikka muistona Etelä-Kiinasta


Eteläistä Kiinaa Quilling-tekniikalla. Matkamuistona tuo Quilling-setti
- pakkohan se oli ostaa... taisi maksaakin melkein euron!!
On muuten haastavaa kierrettävää...
ainakin näin pieniin muistoalbumeihin ja näillä sormilla. Kiva kun sain edes tämän verran aikaan...
Loput lahjoituksena lapsenlapsille!!

Longjin uskomattomat riisiterassit on rakennettu jo Yuan-dynastian aikaan 1300-luvulla.
Vesi ohjataan pelloille alkukesästä ja lohikäärmeen selkärantaa muistuttavat terassit hohtavat kuin peilinsirpaleet ennenkuin riisi alkaa kunnolla kasvaa ja muuttaa ne kirkkaan vihreiksi.
Me olimme liikkeellä heinäkuussa, juuri vihreimpänä ja vehreimpänä aikana.
Lonjiin korkeimmilla kukkuloilla elävät kyllä yhdet maailman hyväkuntoisimmat ihmiset... Käsittämättömät taakat selässään he nousevat vuorille niin ketterästi
- kun me Eurooppalaiset puuskutimme pikku reppuinemme.
Emme edes raahanneet sinne koko rinkkoja, vaan päivärepussa vain yhden yön tarpeet....
rinkat jäi Quilliniin hotelliin. 



 



Quilling upea siltojen kaupunki oli lähtöpiste myös Li-joen risteilylle. 
Vaikka laiva oli suuri, niin se kallistui huomattavasti vasemmalle samaan aikaan kun kiinankieliset kuulutukset kertoivat meidän lipuneen  yhdelle Kiinan ikonisimmista maisemista. Kaikki ryntäsivät selfie-tikkuineen kuvaamaan vasemmalla puolella nousevaa tötterövuorta.
Sama maisema on ikuistettu mm. 20 juanin seteliin.

Kiina on valtavan suuri maa ja uskomattoman erilainen eri puolilta - sen saimme kokea!
Eniten sydämeni palasia jätin juuri tänne eteläiseen Kiinaan - niin kaunista - puhtaan kaunista!!

- maaliskuuta 16, 2021
Jaa muille

11 kommenttia:

  1. Sartsa16. maaliskuuta 2021 klo 10.06

    Näytä sitten lopuksi, miten säilytät näitä hienouksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Repolainen16. maaliskuuta 2021 klo 21.05

      Hih... voisin kai jo nyt kuvan ottaa ja näytille laittaa.
      Isäntä nimittäin lupasi nikkaroida kameroille laatikon ja niissä mietteissä lähti yläkertaan suunnitteluhommiin... meni 10min ja palasi...
      Kätevä hän kyllä on käsistään, mutta että noin kätevä, ha-haa...
      Pojan lipaston laatikko - se oli niin passeli mitoiltaan, että siinäpä ovat kuin arkistolaatikossa... jotain välilevyjä lupasi nyt sitten nikkaroida, kun niin helposti tuo loota löytyi...

      Poista
      Vastaukset
        Vastaa
    2. Sartsa18. maaliskuuta 2021 klo 19.56

      Teillä onkin yhteispeliä tuossa hommassa! Toinen täyttää ja toinen paketoi :)

      Poista
      Vastaukset
        Vastaa
    3. Vastaa
  2. enkulin käsityöt16. maaliskuuta 2021 klo 12.09

    Todella upeita sivuja kaikki. Ihanat muistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Repolainen16. maaliskuuta 2021 klo 18.21

      Voi kiitos Enkuli!! Sitä ittekkin ajattelin ja tarpeeksi pienet - niin ehkä muutkin jaksavat katsella... ettei satoja kuvia tartte samasta reisusta ja paikasta!!

      Poista
      Vastaukset
        Vastaa
    2. Vastaa
  3. Marjut16. maaliskuuta 2021 klo 14.22

    Upeita sivuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Repolainen16. maaliskuuta 2021 klo 18.21

      Kiitos Marjut!

      Poista
      Vastaukset
        Vastaa
    2. Vastaa
  4. My name is Erika.16. maaliskuuta 2021 klo 15.40

    How fun to use a souvenir to make a piece for your book. And nice selfie. I am really enjoying some arm chair travel stopping by. Hugs-Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Repolainen16. maaliskuuta 2021 klo 18.28

      Erika, you make me so happy to travelling from your armchair with me!!

      Poista
      Vastaukset
        Vastaa
    2. Vastaa
  5. Pia K - Pian ja nopeasti17. maaliskuuta 2021 klo 18.55

    Quilling! Laatikollinen löytyy noitakin, mutta kokeilematta on jäänyt. Mikähän päivä sitä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Repolainen18. maaliskuuta 2021 klo 7.46

      Hih... reilut neljä vuotta minäkin "hillosin" niitä... vasta nyt eka paikka, johon ihan tarvitsin niitä ja loput sai jo 8-v lapsenlapsi....

      Poista
      Vastaukset
        Vastaa
    2. Vastaa
Lisää kommentti
Lataa lisää...

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

‹
›
Etusivu
Näytä internetversio

Rakastan seikkailla, kuvata, skräpätä, kokata

Oma kuva
Repolainen
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.