sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Valokuvien voimaa

Vuoden viimeisinä päivinä
muistuu mieleen paljonkin vuoden aiempia päiviä - tapahtumia, tekemisiä ja meillä myös onneksi matkoja, joiden arvo vuosi vuodelta tuntuu vain kasvavan merkityksellisemmäksi.
Tämä albumi on kertomus yhdestä tämän vuoden merkityksellisimmästä matkasta...
Se suuntasi kesäkuun lopulla Kyprokselle ja mukana matkassa
oli äitini.

Lomaviikkoa eläessä ja nauttiessa yhdessä jo tiesin, mitä äiti tulee saamaan joululahjaksi...
Valokuva-albumin tästä matkasta ja tässä se nyt on, aattoiltana hänen käsissään
ja lapsenlapsenlapsia se kiinnosti myös yhtä kovasti.... Jälleen kerran tuli tunne,
etten minä turhaan tuhtaa näitä albumeita... ne ovat oikeasti voimaannuttavia.

Sillä loppu vuosi ei ole ollut äidin terveyden ja voinnin kannalta mitenkään kehuttavaa, edes siedettävää aikaa, mutta valokuvien ja rakkaiden ihmisten läheisyys näkyivät voimaannuttavana. Ainakin tuntui, että äiti lähti eilen kotimatkalle paremmassa kunnossa kuin oli viikko sitten meille tullessaan.




















keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Ihanan kutkuttavalla tavalla saapui Joulu

Ihana kalenteri tuli päätökseensä 
ISO KIITOS Tarulle ja sponsseille
MixedMediaJoulukalenteri-2018
jotka mahdollistivat meille näin hauskan joulukuun.... 
Minäkin piipersin päivittäin luukun, paitsi aaton 24. luukun vasta tänään Tapaninpäivänä,
kun hutina (ihana sellainen äitini, lasten- ja lastenlasten kanssa) on hieman rauhoittunut.

Tässä ihanassa kalenterissa kaikki muu on ollut hauskaa, paitsi kuvaaminen
- siispä tässä kaksi kuvaa valmiista työstä; salamalla ja ilman

Salamalla
Ilman salamaa
Työni vaiheet luukku kerrallaan
Valikoin työni pohjaksi valokuva-albumin kannen

# 1. Paperisuikale, vanha passi ihanine eläinsivuineen ja Suomi-Leijonineen repien taustalle
# 2. Tekstuuripastan tein itse gessosta, valkoiseta akryylimaalista ja maizenajauhosta
# 3. Muovi, mieheni keksintö; kampa, josta pari piikkiä puuttui menetti loputkin piikkinsä
# 4. Puu, vaneritehtaalta sain pikkutyttönä paljon tuliaisia sedältäni - ei ehkä setä olisi uskonut, että liki 50-vuoden jälkeenkin niille on käyttöä, stanssasin Sizzixin kirjaimia ja maapallon 
# 5. Valkoinen, gessoilua 

# 6. Rypistettyä, silkkinauhat (sininen ja valkoinen Itsenäisyyspäivän kunniaksi)
kunnolla kastellen ja rypistäen kuin poluiksi
# 7. Metallia; oih rakastan pikku koristeita, joten monenmoista sinne-tänne, kaikki heiluvat ommellen silkkinauhoihin kiinni, jotta jäivät heilumaan
# 8. Ruskea, no niin - nyt päästiin pois talven keskeltä, työni oli ollut kylmä tähän saakka.
Lämpöisin sävy Copic Ciaon Sepia E37 ja monipuolisin jatkoa ajatellen, koska mulla on sekä tussi, että täyttöpullo. Luukussa kerrottiin, etä sitä saa käyttää työn myöhemmissä vaiheissakin. 
# 9. Tarra, ehdin sanoa jo klups... sillä niiden käyttö on mulle vaikeaa, mutta kirjaimet ja tekstit - sopivat hyvin ja olipas nopea luukku, kun liimakin valmiina.
Luukut 6 - 9 vaiheet tarkemmin 

# 10. Sabluuna, lempisabluunani tekstejä pääsi taas "hommiin"
# 11. Kolme samaa, stanssailin 3 pientä Spellbinderssin lentokonetta, ikivanha tämäkin kapistus.
# 12. Turkoosi, NOnniin-sanon minä, nyt se tuli, väri, jonka ostin suihkeena ihanasta Kyproslaisesta askarteluliikkeestä - marmorinen turkoosi reagoi niin eritavoin eripinnoilla,
joten siitä tulikin koko työn lempijuttu.... 


# 13. Leimattua ihania teskstejä ja pikkuruisia lentokoneita mustalla Archival Inkillä
# 14. Valumia, turkoosimistillä pipetin avulla kammanpiikkien ja vaneritekstien päälle
# 15. Piirtely, Kolomarkkerilla katkoviivoja lentokoneiden taakse ja Copic E37 tussilla maanrajoja niin karttapalloon kuin taustan maapalloihin
# 16. Kangas oli mulle ehkä se vaikein luukku, mutta paketoinnin lomassa tajusin lahjanauhan olevan juuttia ja päällä vielä teksti/kirjainkangasta... just sopiva monipuolisesti muutoinkin tekstiä sisältävään työhöni, joten hukkapalat pääsikin albumin kanteen
# 17. Teksti, valmis ihana vanerileike keskelle karttapalloa peittämään samalla vanerin lohkeamat
Luukut 13 - 17 vaiheet tarkemmin

# 18. Violetti, metallinhohtoista vesiväriä pehmensin mattaisemmaksi Oxiden avulla
# 19. Lanka, ompelulankaa yhden lentokoneen taakse silmukaksi
# 20. Leimailua, pikkuruinen Google-navigointileimasin; sitä sinne tänne punaisella
# 21. Embossaus, nyt pääsin elementtiini.... rakastan kohojauheita varsinkin loma-albumeissa.
Kohojauheiksi valikoin turkoosin, kulla ja kuparin...
KAIKKIIN sopiviin kohtiin ja niitähän oli paljon!
Luukut 18 - 21 vaiheet tarkemmin

# 22. Musta, veteen ohennetulla gessolla tein varjoja
# 23. Yksityiskohtien korostus, ihanalla turkoosimistillä kävin läpi vielä koko työn, kartta- ja maapallot sai tarvitsemiinsa kohtiin lisää
# 24. Roiskeet, nekin roiskin tuolla turkoosilla mistillä, mutta oli niin surkea pensseli, jota etusormea vasten vetelin, että ei kovin tasaista tullut - ihan hauskan sopivaa kuitenkin tähän työhön!!

Ja niin tuli JOULU ja valmiina albumin kansi odottaen vuodelta 2019 seikkailuja sisäsivuilleen!
Olen niin iloinen kun katson työtäni - kaikki luukut näkyy yhä... jopa Suomi-Leijonat ja eläimet.. violettikin kivasti "hohtaa",
vaikka sitä peittelinkin ohennetulla gessolla myöhemmin....
Vielä kerran kiitos Taru!! Tämä oli HUIPPUJUTTU!!

perjantai 21. joulukuuta 2018

Kolme luukkua jouluun on.... laskin aivan itse....

Luukku 18. Violetti
Samantien kun "luukun avasin" ja violetin näin, niin tiesin ottavani metallinhohtoiset vesivärit...
oma matkamuisto Japanista.
Ihana hohde, mutta kovin pinkki, joten oli sekoitettava Oxiden "kunnon" violettia
hieman mukaan ennenkuin olin sävyyn tyytyväinen.
Vesisäiliö siveltimellä huiskin sinne ja tänne.... saas nähdä taas kun kuivuu.... 
epäilen, että kaivan esille aiemmin käyttämäni ruskean ja turkoosin 
ja "palauttelen" hieman sävyjä takaisin - ainakin näin märkänä näyttää liian violetilta.
Tosin usein olen aamulla hämmästynyt miten väri on muuttunut kuivuttuaan....
miksi mulla onkin niin kiire kuvata märkänä???
No siksi, kun olen ihan innoissani - vieläkin ja jo 18.päivä!!



L
uukku 19. Lanka
Pitihän se yksi taitolentokonekin kulmaan tehdä,
eli tavallisella ruskealla ompelulangalla silmukka lentokoneen perään.
Ihan oikea toiveenikin olisi päästä joskus avonaiseen Fokker hävittäjäkoneen kyytiin
ja kokea ilmassa tuo silmukka nahkakypärä päässä....

Luukku 20. Leimailua
Eipä kauaa tarvinnut miettiä... näitä sijaintimerkintöjä kaipailin jo aiemmin "kartalle"
- eli ei muuta kuin punainen leimatyyny ja Google-palleroisia alkoi syntyä...


Luukku 21. Embossaus
Salaa tätä odottelinkin, sillä kohojauheet on kyllä niin ihania tehosteita!
Aamukaffea ei malttanut juoda, kun oli kaivettava esille kupari, turkoosi ja kultajauheet....
Niitä itsekseen, sekä sekaisin keskenään sinne tänne;
omiin silmiin sopiviin kohtiin. Ja sitten vasta iso muki kaffetta ja kuvaamaan....
mutta siinä kohtaa inhosin tätä ihaninta luukkua....
Mahdoton kuvata - korostuu jotenkin värit ja pinnat niin eritavoin kuvissa,
mutta näillä kuvilla nyt mennään!!



keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Illan viimeiset laskut.....

























Pukinkonttiin pari lahjakorttia laskettelijoille.... hmmm....
Kiitos JehkotarCraftChallenge-38 se auttoi suunnittelussa, inspiroiduin kuvasta siluetteineen.
Leikittelin misteillä, suihkin reilusti valkoista ja vaaleansinistä tummansiniselle taustalle... 
ja kun tietoinen tavoite oli tehdä kaksi korttia - niin painoin toisen tummansinisen taustan valuvalle pohjalle, jonne olin leikannut valkoisen kuun.... 
Ihanan hämyisät taivaat.... ja minä näen niissä havupuitakin 
- mielenkiinnolla odottelen, mitä sinä näet?



tiistai 18. joulukuuta 2018

Viisipä luukkua kerralla...


 Koukuttavin juttu pitkään aikaan....
niin sopivassa määrin päivittäin jotain pientä lisää....
arvaamatonta.... yllättävää....
joka pitää aivot raksuttamassa ja on saanut miehenikin "innostumaan"
- aamun ensimmäinen kysymys on: "Mitä tänään?"
Luukku 13. Leimattua
Tiesin heti mitä leimaa kaivan esille, ihanaa origamileimasinta,
josta tällä kertaa valikoin mukaan pikkuruisen lentokoneen ja tekstit:
"My world is brighter because...."
"Go and do amazing things"
"The world is full of wonderful things"
Yksittäinen Destination leimakin pääsi mukaan
Luukku 14. Valumia
Hih... minä olin stanssaamassa jo kuoharilasia vellumista = kalvosta
kunnes kurkkasin, mitä Taru on tehnyt...
suu loksahti auki.... ja lukivirheeni selkiytyi...
kuoharilasi jää nyt toiseen kertaan. :) Se olikin Valumia
Pipetillä turkoosia mistiä ensin kammanpiikkien päälle, mutta myös puisten kirjainten päälle...
ja eikun kääntämään jolloin väri lähti valumaan.
Malttamattomana taas kuvasin ennenkuin ehti kuivua....
tässä kuvassa ihan vihreetä ja alakuvassa (seuraavana päivänä) ihan turkoosi.
Että rakastan näitä monivivahteisia Kyprokselta kesällä löytämiäni mistejä!

Luukku 15. Doodling = piirtely
Jee.... Kolomarkkerilla pikkulentokoneet pääsi ilmojen teille, katkoviivaa
Copic E37 tussilla piirtelin karttapalloon maiden rajoja

Luukku 16. Kangas
Klups... löi ihan tyhjää pitkälle iltaan....
paketoitiin lahjoja isännän kanssa ja kaivoin kaikenmaailman nauhavarastoni esille
ja siellähän se oli, juuttinauha, jossa keskellä kangasta kirjainpainalluksin.
Isäntä jäi yksin paketoimaan lahjoja, kun minä menin sommittelemaan muutamat tekstiosuudet kangasta albumin kanteen.... no - sai pian seuraa...
nämä päivittäiset tehtävät on niin ihania, etteivät vie kauaa aikaa...
Mutta pitävät ideoinnin kukkasen ja mielen kokoajan aktiivisena!!

Luukku 17. Teksti
"Capture the moment"
se oli kuin piste I:n päälle ensinnäkin peittämään stanssaamani maapallon halkeamat
ja kokoamaan yhteen ajatukseni.... tämä albumi tulee nappaamaan vielä monta hetkeä
kansiensa väliin... toivottavasti!!




keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Joulukalenteri puolivälissä

MixedMedia_Joulukalenteri.blogspot.com
- puolet luukuista avattu.....

Luukku 10. Sabluuna
Vanha ja niin moneen käytetty, mut silti tähänkin sopiva tekstisabluuna 
pääsi mukaan lemppari "pastataikinan" (Gessoa ja Maizenajauhoa)
kanssa albumin tekeleen kanteen!!

Luukku 11. Kolme samaa
Stanssailin kolme pientä lentokonetta, liimasin Erikeepperillä vain keskeltä ja toisesta siivestä kiinni, että saa alle vielä väriä tai jotain muuta kivaa, mitä Taru keksiikään - vielä kun on luukkuja 13 jäljellä!

Luukku 12. Turkoosi
Jeeee.... tätä odottelin... kesäloma löytöjä,
ihania monivivahteisia mistejä ja yksi niistä juuri TURKOOSI.
Jännä väri jossa monia eri sävyjä/eri valossa....
suihkin ensin ja sitten levitin pensselillä - hauska miten reagoi erilailla eripinnoilla.
Mustan gesson päällä ihan vihreä, ruskeankin päällä vihertävä, 
valkoisen gesson päällä tosi hailun vaalea...
tällä on kiva leikkiä myöhemminkin 
- tarrakirjaimiin ei ottanut lainkaan, ne on jossain vaiheessa gessottava!
Että tää on hauskaa....

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Joulukuu ja Joulukalenteri edistyy

 Joulukuu etenee ja niin etenee ihana Mixed Media joulukalenterikin...
yllä olevassa kuvassa vaiheet 1-5 aiemassa postauksessa


Luukku 6. Rypistettyä
Itsenäisyyspäivä herkisti sinivalkoisiin sävyihin
silkkinauhaa valmiina kattausta varten pöydällä, joten siitä pätkät kumpaakin sävyä,
kastelu ja nyrkin sisällä kunnon rypistelyt....

 Luukku 7. Metallia
pieniä metallikoristeita sinne tänne, kello, tikkaat, pari rengasta ja ihania tekstejä, joissa oli reikäkin. Reiälliset laitoinkin kiinni ommellen... heiluvat (pitävät ääntä kuin kulkuset) 
ja antavat mahdollisuuden vielä myöhemmin pujottaa jotain alle....


Luukku 8.Ruskea
Ensin gessoilin mustalla voimakkaasti ja hellemmin....
Jotenkin kaipasin syvempää sävyä ja ruskeaksi valikoin Copic ciaon Sepia sävyn E37
- täyttöpullosta oli helppo tiputella pisaroita ja samantien parilla erikokoisella pensselillä sävyn voimakkuutta säädellä.... Copicit on siitä hauskoja, että reagoivat eri pinnoilla eri tavoin.
Taustalle revitty passipaperi oli mielenkiintoisin, se suorastaan hylki väriä...
ja kuivuttuaan muuntui kellertävän roosaksi... hauskaa.. tämäkö on sitä värien leikkiä?

Luukku 9. Tarra
Tarrojen kanssa olen kyllä niin epämukavuusalueella....
vaikka niitäkin on nurkkiin jostain kertynyt
Ihanaa nyt kun "pakotettiin" niitä johonkin käyttämään,
niin eihän se niin vaikeaa ollutkaan....
Itse asiassa varsin nopeaakin... sinne vain kiinni ja tämä päivä pulkassa...
huomista odotellen...

Yleensä joulukuu on mennyt ihan kamalan nopeasti
- hommia ollut vaikka kuinka
ja tekemättömien asioiden muistaminen meinannut mennä tressin puolelle....

Nyt en tajua... odotan jo huomista
ja päivien aikana on saanut paljon muutakin aikaan...
Siis kiitos tästä kalenterista, kun jotain oikein odottaa, niin aika kuluukin hitaammin....
ja ihan kuin se antaisi päiviin enemmän tunteja....
Ihmeellinen on tämä psykologinen vaikutus...