lauantai 16. kesäkuuta 2018

Kenen kanssa kuljet?


It's an honor to be 
Queen- Of Snark = Guest DT 
Q-is-for-Quote haasteessa, 
teemana siis mietteet, mietelauseet.

The next Quote is my favourite:
"In life, it's not where you go,
but who you travel with"

Rakastan tätä mietelausetta
Tällä kertaa tuo lempilauseeni
on jaettuna kahteen
ATTagiin
saan kai nimittää näitä pikkuruisia
korttejani sillä nimellä?
Jotenkin vain niin kiehtoo erimuotoiset 
Artist Trading kortit ja nämä ovat sitten 
ATTageja


Kaksi tagia ovat kuin elämänpolku nuoruudesta varttuneempaan ikään.
Itse olen saanut kulkea tällaista sateenkaaren väristä polkua rosoineen päivineen 
ihanan ihmisen rinnalla ja se on tehnyt matkasta kertakaikkiaan uskomattoman.
Toivon yhteisen matkamme jatkuvan täältä tuntemattomaan
- sillä olen saanut rinnalleni sellainen kanssasielun, jota ei ole toista maailmassa.
Yhdessä kohden uusia seikkailuja polkumme kulkekoon kaikissa väreissään 
ja ne rosotkin otetaan vastaan jatkossakin - onhan niistä selvitty tähänkin mennessä!!


Odotan innolla myös suomalaisia osallistujia tähän ihanaan haasteeseen ja menkäähän hetimiten katsomaan mitä oikeat suunnittelijat ovat tästä aiheesta inspiraatioksenne taiteilleet!

SnarkyStampers-112-Q-is-for-Quote








Mukaan seuraaviin haasteisiin:
CountryView-Written-word-add-text-in-some-form
AudSentiments-205-A-Sentiment-goes
InternationalArt&Soul-35-Sentiment-as-main-focus
CraftyGalsCorner-167-Summer-colours
MixItUp-14-A-Smooshing-goes
MixedMediaPlace-05-Moodboard
NotJustCards-June-AG
PauseDreamEnjoy-24-AG
TTCRD-2018/06-AG

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Pikkuisen pinkimpi päivä

Omiin kesäpäiviin kuuluu ehdottomasti kiireettömyys ja hyvä kirja...
Loma alkaa olla jo niin lähellä, että eilen piti mennä kirjastoon
tutkailemaan tämän kesän lukuseikkailuja joihin tulevina viikkoina on aikaa sukeltaa!


Mukaan seuraaviin haasteisiin:
StarStampz-2018/06-Monochrome
MyTimeToCraft-372-Holidays
Scrapping4Fun-117-Summer
ThatsCrafty-Summers-day
Fussy&Fancy-213-Summer-fling
TheHouseThatStampsBuilt-66-Summer-vacation
DoubleTrouble-2-Don't-use-patterned-paper

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Magic dust...


Viikonloppu alkoi ihanilla yökyläläisillä, jotka toivat
mummonkin arkeen hetkessä ripauksen taikaa...
Ripaus taikaa tekee arjesta ihanamman...
Pitsiä, kukkia, helmiä, keijujen keveyttä ja ilmojen teillä liitelyä...






































Mukaan ATCoins-kolikoillani seuraaviin haasteisiin:
PauseDreamEnjoy-23-Circles
Craft-Alnica-212-Roze
Cardz4Galz-73-Pretty-and-pearly
CraftySentiments-Strass-andor-pearl
TheFairy&Unicorn06-Mystical
CraftStamper-AG
DragonflyDreams-AG

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Mikäs on kesäillassa lauleskella....


mahdollisuuksista iski tällä kertaa vahvimmin tuo upea kuva...


Innostuin väri-, ja mömmöily ilotteluun kaikella sillä mitä kaapistani sattui löytymään.

Samalla periaatteella tuppaan tekemään ruokaa ja leipomaan.
"Mitä kaapista löytyy"

Oma kohopasta syntyi Gessosta, Maizena-jauheesta ja ainoa sininen mikä löytyi oli Inkin mustetäyttöpullo... Erittäin hyvä pigmentti....
Vanhalle muovipussille värit mömmöineen ja pussin taitoin keskeltä kahtia ja hierontaa ennenkuin painoin korttikartongin toiselle puolikkaalle.
                                                                             Syntyi muuten useampikin pohja....

Olisin voinut enemmänkin ottaa työvaiheista kuvia, mutta kun niin innostuin
- niin eihän sitä malttanut kuvata...
se oli sitä luomisen iloa... .

Kirsikankukatkin gessottu ja maalattu... jotain ihme paperihötöäkin kaapista löytyi kukkasten keskustoiksi ja "nurmikolle" myös!
Studiolight taustaleimasimella hieman yksityiskohtia sinne tänne...
Niin sai tämä kesälintu oksan niittyineen, jossa laulella.... 

Linnunlaulua kesäviikonloppuunne Ihanat lukijani!

torstai 7. kesäkuuta 2018

Tähtiin kirjoitettu


Revittyjä kirjan- ja kartan paloja taustalle
kohopastaa ja väritystä suihkeilla
sekä maalitusseilla.
Lisätekstuuria embossausjauheella ja tekstistansseilla,
jotka gessosin ja värjäsin samoilla keinoin
kuin taustan.

Hauskaa mömmöilyä tällä kertaa tähtien muodossa

Mukaan seuraaviin haasteisiin: 

Anatomiaa




Skull, occipitale, parietale, frontale, thorax, clavicula, scapula, humerus, radius, ulna....

joskus näitä päntättiin ahkerasti
ja hyvinhän nuo ovat edelleen muistissa...

Tällä kertaa leikin niillä hieman eritavoin... embossausta, mömmöilyä
ja anatomisestikin uusiksi...

Välillä on vaan niin kivaa leikkiäkin, hassutella, arvailla, eikä ottaa kaikkea niin vakavasti, eli
Kysymykseen guess what?
Vastaus: Relax & Enjoy!

Sen verran harteikas skeleton, että osallistun seuraaviin haasteisiin:
ModSquad-Come-to-the-dark-side
PearlySparkles-29-Masculine.html
StinkinInkers-The-guys-have-it
CraftingWithAnAttitude-40-AG

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Onnen päivä!













Aivan ihanassa Blogissa
"Elämänmakuista Arkea"
(kannattaa mennä vierailulle!)
oli toukokuun 18.päivä 4-vuotis synttärit,
jonka kunniaksi arvonta!
Minulle tuli kyllä kuin JOULU, kun arpaonni suosi
ja ihan pökerryksissä olen kaikista ihanuuksista,
joista en käsiäni saanut eilen irti sen jälkeen kun paketin hain!!!

Kiitos-kiitos-kiitos-!!!
Näistä tulee syntymään paljon kaunista....
ja Nyyrikkiä vuodelta 1961 oli
tosi mielenkiintoista lukea eilen iltasaduksi itselleen!! ;)

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Jos haluat lentää...

Mikä siinä onkin, että pöydälle jää aina "PYÖRIMÄÄN JOTAIN" edellisistä projekteista.... yksittäisiä huopakuvioita: sydän ja tähti, jotain vanhaa ketjua ja palanen kultaista rispaantuutta nauhaa... roskiinkin olisi voinut siitä yhdellä käden sivalluksella pudottaa, mutta näillä kummallisuuksille tiedän aina
ihanan paikan Siskon sanoin: "Tämä Joutaa Korttiin";
eli näin syntyi pari ATCoinssia
SilpputehtaanLaajennusosa-23/24-Linnut

Olivat kaikki niin epäsopuisen värisiä ja materiaalejakin toisiinsa, joten mustalla gessolla ensiverhous ja kuorrutukset Infusionjauhetta vanhaan kuivuneeseen akryylimaaliin ja vettä.
Nuvomoussea vielä ripaus pintaan ja lintuset valmiina jakamaan ajatuksiaan:

If you want to fly
    give up things
 that weigh you down


Mukaan myös seuraaviin haasteisiin:
Inkspirational-162-Word-Power
MakeMyMonday-72-Go-green-up-cycle
GetCreative-70-Monochromatic
CreativeArtiste-39-Anything-Mixed media-goes
AlteredEclectics-Anything-Mixed-media-goes
AInkyMess-21-Anything-Mixed-media-goes
WeLove2Create-9-Anything-Mixed-media-goes
Sandee&Amelie-Steampunk June-2018
CraftyGalsCorner-166-A

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Silmäpeliä

Invest in your dream - grind now, shine later
Varsinaiseksi silmäpeliksi meni...
Yhdeksän silmää mahtui luonnostella A4kokoiselle
Lidlen kanvaasi"paperille".
Dream, open your eyes - Reality shine around you
Ensimmäisen silmäparin postasin tänne jo viime viikolla.
Greyn Anatomiaa seuratessa valmistui nämä...
yksi silmäpuoli taitaa
jäädä mappi ööhön.... 

Taustat  Infusionein ja Distress Inkein&Oxidein,
Silmien muotoilu ja meikkaus Letrasetin Aqua Promarkerein, 
jotka hauskasti levisi vettä suihkiessa. 
Eyes on the heaven - feet on the ground
Valot, varjostukset, pupillipisteet ja silmämunat muotoilin 
Jane Davenportin ihanilla
OIKEASTI PEITTÄVILLÄ maalitusseilla.

Kun ilmeet ja meikki tyydytti, 
niin ei muuta kuin
hapsuttamaan reunoja!
Se on näissä työläintä
ja auts....
tekee sormenpäät kipeiksi!

Nyt vielä tajusin, kun hapsuja oli kyllin,
että kokohan oli pienentynyt ATCkoosta sen verran, että olikin keksittävä  peitetarina"=ompelukone ja pitsiä.

Ylin pari matkaa Australiaan,
- keskimmäiseen silmäpariin tykästyin
ja jätän itselleni
 alimmat varattu Piialle, kunhan kotiutuu Kyprokselta, jonne itse jo lasken aamuja

Osallistun "Silmilläni" seuraaviin haasteisiin: 

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

ATTageja



Laulun sanoin: "Matkustan ympäri maailmaa,
laukussa... no ehkei piimää ja leipää vaan, vaan muisto jos toinenkin ja nyt matkalaukkutagin muodossa!

Silmiin osuu usein lentokentillä matkalaukkuja,
joissa on tarroja-tageja-muistoja matkakohteista
ympäri maailmaa... Eipä vain aikanaan tajunnut moiseen keräilyyn lähteä. Nyt kuitenkin tuntui siltä, että pöydällä "pyörii muisto jos toinenkin"
ja niitä ei ihan vain roskikseen halua laittaa, joten
innostuneena pieneen pipertelyyn pohdin,
kun on kerran ATC-kortteja, ATCoinsseja=kolikoita,
niin miksei voi olla myös ATTageja?

Rohkeasti nimitän nämä nyt sitten Art Trading tageiksi
ja mikäli haluaa taskuihin kerätä niin koko max se 2,5x3,5 tuumaa....
tuo tagin nauha/solki taipumaan taakse tai eteen...
niin mahtuvat taskuihin...
Minä nyt tietenkin olen armollinen koolle kuin koolle...
tagille kuin tagille...
sillä albumini ovat eri kokoisia
ja sinne mahtu monessa koossa....
Ja kun kerta näistä ensimmäisistä tuli
nyt tällaisia matka-aiheisia
niin toinen näistä piti päästää heti matkaan...
ihanalle askarteluystävälle...

Ensimmäisiin tageihin sujahti
pitsiä, kukkia, postimerkkejä, stanssikuvioita, niittejä, maskin läpi pastaa, nauhaa...
päälle vielä krakleerauslakkaa.... joka kiiltää kurjasti kuvissa, mutta ei onneksi livenä noin paljon!


Mukaan seuraaviin haasteisiin:
Scrappelyst.Tags
Papercraft-12-Around-world
Moo-mania-Gie-cuts
StarStampz-No-squares
InternationalArt&Soul-34-Nothing-square-or-oblong
LilRedWagon-448-Not-too-shabby
Cardz4Guyz-195-Science-fiction/Steampunk
RheddsCreativeSpirit06-AG-Mixed-media
DieCuttinDivas-371-AG
CraftStamper-June-AG
InspirationDestination-151-AG
CraftyGalsCorner-166-AG
Ttcrd-2018/05-AG