maanantai 31. joulukuuta 2012

Ilon ja surun juhlia!

Jella tyttäreni valmistuu ravitsemusterapeutiksi
ja teki joulun pyhinä itselleen kutsukortit juhliinsa,
äiti sai vain höyläillä Big shotillaan!!

Minä tein samaan aikaan
adresseja ja kortteja
elämänkaaren molempiin päihin!!



keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Jouluviemisiä

Vielä pieniä viemisiä iltapuhteena näpertelin







ja nämä sille varalle, kun kuitenkin (viimeistään aattona) huomaan, että voi ei; yksi puuttuu...
joten nyt voin sanoa, että on "takataskussa" hätävaraa!!

Helpot pakettikortit



Nyt kaivattiin pikaisia pakettikortteja, näin niitä nopsasta syntyi!

maanantai 3. joulukuuta 2012

Tämän joulukalenterin Jussi sai ensimmäisen kerran Isänpäivänä 1997 ja siitä saakka se on ollut perinteinen isänpäivälahja isukille ja perinteinen joululahja (tyhjennenttynä) tyttärelle 15-vuotta!!
Ja mikä ihaninta, joka vuosi lahja yllättää aina yhtä paljon....
mikä siinä on, ettei sitä muista... joskin joskus se on hämäävästi pakattu mitä erilaisimpiin laatikoihin, mutta yllätys, vaikka muoto olisi omakin...
Eli taas luukkuja availlaan, jo kolmas tänä aamuna...
 Joulun odotus on ihanaa aikaa!


Näitä pussukoita syntyy vielä useampi glöpullojen kylkeen...
Pussukka-mania jatkuu... kuivatut hedelmätkin näyttävät aika mukavilta jouluviemisiltä!

torstai 29. marraskuuta 2012

Onnea opintoihin

Työkavereista kaksi selvitti itsensä hienosti pääsykokeista opintoihin;
tervetuloa seurakseni tammikuussa!! ;)

tiistai 27. marraskuuta 2012

Nopeat onnittelukortit

Elämää ei saisi hallita kiire,
varsinkaan jos sillä on vaikutukset jo lempiharrastukseen...
nyt oli kuitenkin turvauduttava nopesiin onnittelukortteihin...
Onneksi joulu on tulossa rauhoittamaan tätä elon hektisyyttä!!

Joulupusseja

Tällaisia kyseltiin,
joten pitihän sitä muutama malli tehdä työharjoitteluuni



perjantai 2. marraskuuta 2012

Luukku 6,7 ja 8

Kun ajoissa aloittaa,
niin luukkuja ehtii ennen joulua paljonkin... ...

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Luukut 3, 4 ja 5

345.... niin se aika rientää...
onhan jo marraskuu...

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 1


Ihana viikonloppu pitkstä aikaa lempipuuhan, korttien parissa,
joten aloitanpa jo JOULUKALENTERIN, tässä luukku 1
ja tässä 2....

torstai 4. lokakuuta 2012

Mari-Susannan UUSI ASKARTELUKIRPPIS

MAHTAVAA, uusi paikka myydä ja käydä ostoksilla askartelutarvikkeiden ihmeellisessä maailmassa.

http://askartelutavarakirppis.blogspot.fi/

Järkevää on kierrättäminen... siksipä.... shoppaile itse tai myy Mari-Susannan kautta omat nurkissa "pyörivät" = ei enää aktiivisessa käytössä olevat näpertelyjutut....

Joulun odotus alkanut


Täytyypä pikkuhiljaa alkaa virittäytymään joulukortteiluun...