Atlasvuorten uumenissa

Puolitoista kuukautta sitten oli tarkoitus tulla huiputtamaan Atlasvuorten huippu ja koko pohjois-Afrikan korkein vuori Mt. Toubkal 4176m!

 

Syyskuun 8.päivän järkyttävät maanjäristykset

 muuttivat meidän lomasuunnitelmia vain vähän… 

Sen sijaan monen Marokkolaisen ihmisen elämän päättyi
tai muuttui totaalisesti koko loppuelämäksi! 

Täällä ollaan ja vaikka huiputuksesta jäädään 

 nyt reilu kilsa alemmaksi, niin kirjaimellisesti Plan B
on antanut JO NYT niin paljon enemmän! 

Kolme päivää ja pari yötä eletty Berberielämää 

ihanan perheen ylläpitämässä Riadissa! 

Jonka akkunasta saatiin tuijotella täyden kuun lisäksi Atlasvuoria!

Marokkolainen kauneus löytyy sisältä!

 Talojen, kuten ihmistenkin ulkoinen vaatimattomuus kätkee sisäänsä uskomatonta kauneutta! 

 

Ja tämä pitää kyllä paikkaansa! 

Tämän Marokkolaisen ominaisuuden haluaisin napata matkamuistoksi eliniäksi myös omaan eloon

-kaikki on hyvin, me selvitään, me eletään, miksi surra,
kun voi olla iloinen omasta olemassaolostaan!

Muutamassa tunnissa meille järjestyi kunnon maastopyörät-ja olimme kuulemma ensimmäiset, 

jotka uskalsivat/halusivat vuorille!

Totta, olihan ne polut aika kivikkoisia välillä ja enemmän pyöräily oli taluttamista ja kiviröykkiöiden yli raahaamista kuin pyöräilyä, mutta… 

jokaikinen vuorenrinne, laakso, sola

avasi aivan mielettömät näkymät tähän upeaa vuoristoon!

 

Välillä viiletettiin jarrut vinkuen alas muulien käyttämiä serpentiinipolkuja, välillä taas kieli keskellä suuta irtokivisiä polkuja… 

Enemmän kuin ihanaa! 

Kyllä tämä fillarointi on vaan se meidän JUTTU!

Ja tajuttiin ittekkin, että ennätettiin muutamassa päivässä nähdä niin paljon enemmän kuin mitä oltaisiin vaelluksella nähty!

 

Toistan itseäni kun sanon, että pyörällä pääsee paikkoihin
joihin autoilla ei ja kävellen et jaksaisi.

Välillä taas viiletettiin läpi Berberiasutusten ja matkalla vastaan ennätti tulla monenmoista elävää

Aina ei todellakaan päässyt polkemaan, talutettiin ja kiskottiin fillareita yli kiviröykkiöiden, yli kalliosortumien railojen. 

Mutta millaisissa maisemissa-nämä piirtyivät verkkokalvoille ja sydämeen ja toivottavasti säilyvät siellä ikuisuuden!

Sanattoman kiitollisia kaikista kokemuksista ja Marokkolaisesta vieraanvaraisuudesta! 

Aivan käsittämätöntä tämä 

Afrikkalainen mentaliteetti 

= Hakuna Matata-kaikki järjestyy!

Päivän päätteksi maistui kyllä! 

Ja odottakaas vaan, mitä muuta me vuoristossa ennätettiinkään tekemään 

-polkemisen välissä! 

Vihdoinkin Marokkoon

Marokko vastaanotti meidät ihanalla auringonlaskulla ennenkuin komea täysikuu ilmestyi Marrakechin taivaalle!

Aamulla ennen auringonnousua meidät tullaan noutamaan kyydillä, jossa pitäisi olla myös kunnon maastopyörät & kypärät! Suuntana Atlasvuoristo, jonne jo lokakuun puolivälissä oli tarkoitus tulla vaeltamaan ja kapuamaan maan ja koko pohjois-Afrikan korkeimmalle vuorelle Mt. Toubkalille. Järkyttävä maanjäristys ei saanut meitä luopumaan kokonaan matkasta-siirsimme lentoja ja vaikka Toubkal jää nyt huiputtamatta, niin Plan B jännittää yhtä lailla! 

Nyt ei tarvita muuta kuin potkua persuksiin, punnitaan pakaroiden ja reisien kunto! Polut on kuulemma surkeassa kunnossa, mutta…. yrittänyttä ei laiteta… 

Pääsemme kuitenkin  seikkailemaan vuoristoon ja Berberikyliin niin paljon kuin reisissä riittää potkua! Jännittää ihanalla tavalla… 

Pois sivistyksen parista muutamaksi päiväksi…

Pitäkää peukkuja! 

Yksin, sekä yhdessä

Edellisessä postauksessa avasin räpeltämistäni ja sen tilaa itsekseni kotona.

Askartelu on tosi antoisaa myös yhdessä.
Somemaailmassa on erilaisia ryhmiä, haasteita, kalentereita
- varmasti jokaiselle löytyy jotain, jos kaipaa...

Itse olen onnellisessa asemassa, sillä askartelu on tuonut elämääni
ihan livenäkin lukuisia samanhenkisiä ihania ystäviä.
Toisten kanssa tapaamme harvemmin, 
sovitaan askartelutreffejä jonkun meistä kotiin.

Tiistaisin meitä kokoontuu lähikirkolle 3-10 naisen poppoo. 
2½h ajan käytössämme on piiiiiiitkä pöytä
ja pari isoa kaapillista yhteistä materiaalia
+ kaikkien mukanaan tuomat ideat ja milloin demoamme mitäkin tekniikkaa.

Tällä viikolla oli vuorossa gelli-levyt...

 

Kuvat todistaa, että ollaan tuotteliasta porukkaa.... 
gellejä siellä, gellejä täällä...

Jokainen taiteili omiin tarpeisiinsa, kuka kortti- tai albumisivujen pohjia, kuka taidekortteja tai taidepäiväkirjaa ja joku vain kokeilunhalusta... tietämättä vielä mihin työt päätyy.

Todellakin luovaa ja idearikasta!!

Itse olin myös varsin tuottavalla tuulella
- syntyi sekä korttipohjia, että valokuva-albumiin taustoja

Kotona jatkoin muutamia korteiksi.

Innostuin pitkästä aikaa hyötykäyttämään vanhaa dymoa
(sellaista, johon en ole löytänyt enää varsinaista nauhaa)
Leikkasin sopivan levyisiä kartonkisuikaleita ja naputtelin tekstejä

Tekstit saa kivasti esille jollain leima- tai vahavärillä - hennosti sipaisten sormella.

Tässä vielä korteista yksittäisiä kuvia

Kylmää ulkona - lämmintä sydämessä

Kolmen kortin sarja vielä ilman toivotusta/tekstiä...
sillä oikeasti mielessä oli nyt enemmänkin KYLMÄ, 
kuin joulu, onnittelut tai muut tervehdykset!

Rakastan puita ja ne jotenkin sopivat niin moneen tarkoitukseen,
että nämäkin löytävät kyllä kohteensa!!

Tällaiseen ihanan KYLMÄÄN näpertelyyn minut motivoi lempihaasteeni
TryItOnTuesday_2023/11-Baby-its-cold-outside

Tähän samaan postaukseen avaan hieman tätä yhtä intohimoani, eli
Räpeltää kortteja, koristeita, albumeita ym. mukavaa pääsääntöisesti paperista.

On kyselty, että mistä ihmeestä kaikki materiaalit, ideat näihin syntyy...

Ideat on kyllä ihan omasta päästä ja kun on ollut jo vuosikymmeniä sama intohimo
- niin materiaaleja ja niihin liittyviä tekniikoita on ehtinyt kasaantua ties kuinka paljon. 


Tässä leimasinhyllyssä on yksinomaan puukantaiset leimat.... joista vanhin on yli 50-vuotias.
Nuorinkin lienee jo kymmenvuotias, sillä puuleimasimet vie tilaa...
akryylileimat ilman kantaa ovat olleet jo pitkään ykkössuosikkini
- niitäkin on... ehkä vieläkin enemmän kuin näitä!! Että silleen...  

Kohojauheita on myös kymmeniä ja kymmeniä....

Eikäpä näihin korttehin sitten oikeastaan muuta tarvittukaan....
leimamusteita ja tuputin ja valmista tuli!!

Tuo punainen suuri peltirasia on täynnä kohojauheita
ja yläpuolella oleva hylly leimamusteita eri väreissään.

Yleensä olen tätä "ateljeetani" kuvannut vain siivouksen/järjestelyn jälkeen...
MUTTA eihän se ole todellisuus... 
Olen todellakin niin paljon parempi sotkemaan kuin siivoamaan...
ja ehkä tuntuu uskomattomalta, mutta juuri tässä kaaoksessa LÖYDÄN KAIKEN!!
Siivottuani... kaikkea joutuu etsimään.... 

Joten nyt ihan realistinen kuva missä niitä kortteja ja muita töitä syntyy...

ja rehellinen lisäys sekin, ettei se mun taito sotkea jää yksin tähän tilaan.
Aika usein valloitan myös olohuoneen isoa pöytää...
ettei Ukkokullan tartte ittekseen kattoa telkkua..
olen seurana, vaikka tuijotankin enemmän silppujani ja käsiäni.