Laulavan Mörön polku

Totaalisen yliarvioitu oma kunto&taito tämän päivän "keskivaativalle" reitille

Sumiaisten Kettukallioilta Äänekosken puolella sijaitsevalle Mörkökoskelle
ja takaisin.

Monessa kohdin oli kyltti: "Ei talvi kunnossapitoa"
Itse olisin lisännyt aika moneen kohtaan myös: "Ei kesä kunnossapitoa!"
sillä jäi mietityttämään, että mikähän vuosi se on ollutkaan,
kun kyläyhdistys nuo EU-varat oli saanut reitin kunnostukseen?! Hmmm... 

Sillä niin huikean korkea, kuin näköalatorni olikaan - niin eihän sieltä nähnyt kuin puiden latvoja...
siksipä videokin tuli kuvattua alaspäin.

Korkeimmalla kettukalliolle sentään pääsi vielä kepoisasti polkaisemaan ylöspäin,
mutta jos olisimme tajunneet jyrkänteiden korkeuden kettuhiekalle kivineen - niin kyllä olisi palattu samaa reittiä kuin noustiin....

Kokemusta rikkaampana ja Repo rankoina loppujen lopuksi alhaalla...
pulahtaminen teki niin hyvää.... ensin vaatteet riisuttuina ja hetken päästä vaatteet päällä uudelleen...

Mrs. ja Mr. märkäpaidat jatkoi rämpimistä kohden Mörkökoskea!

Ennen oli suo, kuokka ja Jussi, nyt Metsänraivaus, pyörä ja Pirjo!
Niin ne ajat muuttuu...

Reitin pituutta lisäsi, että harhailimme ainakin pariin otteeseen polulta ties minne
ja oikoreittimme lisäsivät vain matkaa....
Kartan mukaan linnun tie johti rotkolle ja sen ylitys pyörien kera oli mahdoton
- eikun rämpimään takaisin.
Joten maastopyöräilystä ei voitane puhua kuin maksimissaan 35km osalta... loppu oli taluttamista.

Mörkökoskella meitä odotti kuitenkin kauniit siniset perhoset
- niiden ilakointia olisi voinut seurata kauemminkin, mutta hyttyset myös iskivät hikiseen nahkaamme. 

Reitin hurmaava nimi ja ensimmäiset upeat harjut sai nimen mukaan laulamaan,
mutta ei laulattanut enää näitä "Kettu Repolaisia" paluumatkalla!

Pakulle kuitenkin päästiin ja oltiin untenmailla jo yhdeksän jälkeen...
jäi Äänekosken auringonlaskut näkemäti!!

Simmoinen oli Laulavan Mörön polku
- muistoihin jää takuuvarmasti!!