maanantai 2. toukokuuta 2022

Silmille(kin) syötävää

Sitä saa mitä tilaa...
heh heh... muutamat ystäväni pyysivät, että laittaisin näitä ruoka räpellyksiäni tänne blogiin.
Facessa kuulemma hukkuvat - eikä löydä enää, kun etsii....

No, mikä ettei... onhan näitä välillä tullutkin tänne laiteltua,
muodossa tai toisessa, sillä
räpeltäminen keittiössä on ollut aina lempipuuhaani
- hih... ja on se syöminenkin kivaa!! Silmilläkin!!!

Ehkä tämä juontaa aiempaan ammattiini, tai niiden opintoihin;
ravintola-alan kouluja tuli nuorena käytyä useampikin
ja yksi lopputyöni oli ruokalistan laatiminen pieneen ravintolaan!
Oli ihanaa suunnitella ja toteuttaa ihan itse...
ammattina en jaksanut kauaakaan, mutta jäljelle jäi kiva harrastus.

Siksi kai koen, että on tosi tärkeää "antaa ruokaa myös silmille!"
"Leikin" ruoalla arkenakin, mutta viikonloppuisin varsinkin
ja ei se unohdu retkeillessäkään.

Vappu picnik 18,7 kilsan pyöräilyn lomassa
- aurinkoisen kaunista, joskin tuulista!!

Vappuna oli ihanaa ilahduttaa myös pienien vieraiden silmiä ja massuja

eiköhän sitä Äitienpäiväksikin jotain kivaa keksitä!!
Silloin meitä onkin koolla isompi sakki
ja kun osa on jälkikasvustamme jättänyt lihan syömisen kokonaan,
niin saan oikeasti pähkäillä vanhoja lempparireseptejä uudella tavalla.

Äitienpäivään kuuluu tietty ruusut... joten harjoittelin/kokeilin ruusujen tekoa kaalista&potuista.
Ei tällaisenaan jatkoon,
sillä en tykännyt värittömyydestä.
Kuusenkerkkäpesto on kyllä taivaallisen hyvä yhdistelmä kaalin kanssa, 
- mutta
kaalipotturuusukkeet tarttee väriä, eli vaikkapa punaista pestoa tai
jos keksin jotain tomaattipohjaista "mössöä" - tai kenties onnistuisiko värjätä punajuurella, hmm...
mietintämyssy päähän ja onhan tässä aikaa kehitellä muutama päivä. 

Ruusukkeet on helppoja tehdä, varhaiskaalin kerähän on jo kuin itsessään ruusu.
Isommat terälehdet alle, vähän pestoa ja pottusiivuja kerroksittain pienempien kaalien kera
ja kalastajalangalla kiinni paiston ajaksi.

Suihkin kaaliruusujen päälle oliiviöljyä ja sitruunamehua kirkastamaan väriä
ennen uuniin laittoa ja toistin saman uunista otettuani.
 
Paisto 200asteessa pikkuisen reilu puoli tuntia
- kypsyy nopeammin, jos teet keitetyistä perunoista - mulla oli nyt raakoja.
Niin, ja muista ottaa naru pois ennen tarjoilua...

Eikös ookin liian väritön ruusu?

Kaalibuumi on muutoinkin nyt parhaimmillaan, sillä varhaiskaalista on vaikka mihin...
toukokuu onkin meillä yleensä kaalikuu.... 
Nyt se kyllä alkoi jo huhtikuun puolella.... kaalittelu 

12 kommenttia:

  1. Ilman muuta voit tehdä rapisevia koristeita. Kiva oli askarrella vähän. Olen ollut vielä kipeä. Onneksi saan tikit pois huomenna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt tajusin, kun se kommenttini oli kadonnut bittiararuuteen, että toipumis-toivottelunikin oli kadonneet taivaan tuuliin!!
      ISO-avo-operaatio noin nopealla kotiuttamisella, huh huh... malttia ja mieltä iloista kevein mieluisin puuhin toipumiseesi!
      Ja minä käyn harsottelemaan....

      Poista
  2. Ihanaa, että jaksat nähdä vaivaa ruoan ja sen kauneuden eteen. Tai siis eihän siitä taida sinulle mitään vaivaa olla, päinvastoin. Aivan ihana herkkupöytä!

    Minäkin kävin aikoinani kokkikoulun (opiskelin ravintolakokiksi), mutta mulle kävi päinvastoin kuin sinulle: viimeisetkin ruoanlaittohalut katosivat. :-D Siihen asti ruoanlaitto oli ollut mulle jonkinlainen intohimo, vaan eipä ole enää. Höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi ei, jos kokkikoulu vei ihanan intohimon - minä taas kadehdin opiskeluaikoina kokkipuolella olevia,
      - itse opiskelin salin puolelle
      - meillä oli kyllä niin luova ruoanvalmistuksen opettaja, että hälle kiitos tästä innostuksesta,
      kehoitti aina kokeilemaan ja pikkulusikalla maistelemaan, ellei miellytä - niin jotain lisää ja heh heh.. sillä on menty!!
      Tiskaamista, jälkiensiivomista kyllä inhoan... onneksi isäntä siinä mukana!!

      Poista
  3. Ensimmäisen kuvan ruuat ovat aivan mahtavan värikkäät. Ihanaa värien ilotulitulitusta. Mitä tuossa salaatissa on?

    Minulla intohimo ruuan suhteen keskittyy syömiseen :) Mielelläni söihin jokapäivä ravintolatasoista ruokaa, harmi vaan, että omat taidot eivät sellaiseen yllä kuin ihan muutaman annoksen osalta. Muuten mennään aika arkisella ja perussuomalaisella linjalla. Jatkuvasti on takaraivossa haaveena tulla paremmaksi kokiksi, mutta en tiedä miksi mikään ei oikein etene. Etsitään uusia reseptejä ja ruuat onnistuvat ymmärtääkseni reseptien mukaisesti mutta aina ollaan vaan, että ihan kiva arkiruoka, mutta ei vastannut odotuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - nyt kuulostaa että olet liian vaativa/kriittinen kokkaustesi suhteen... mun kritiikki kohdistuu enemmän ravintoloihin.
      Suomessa emme ravintoloita harrastakaan muutoin kuin sushilla käyden - sitä olen liian laiska tekemään! Muut ravintola-annokset harmittaa hinnoillaan, kun paljon edullisemmin samannäköistä tekisi itse ja itseasiassa maukkaampaakin, sillä kotiinhan ostaa vain niitä ainesosia joista pitää... ja kun sitten niitä eri tavoin yhdistelee, niin pakosti tulee vain hyvää, heh heh!! Lyhyt "ruokamatikka" logiikka!
      En lue reseptejä - mutta rakastan katsoa ruokien kuvia.... aikanaan kävin kolmekin erilaista ravintola-alan koulutusta ja kahdessa oli sama ruoanvalmistuksen opettaja - joka aina hoki, että tehkää nättiä ruokaa!! Se painui mieleen ja siksi ostokset ruokakaupassa painottuu ulkonäköön ja väreihin... niistä tulee nättiä!! Reseptit ei innosta, aina puuttuisi joku ihme aineosa... teen mitä kaapista löytyy systeemillä...tuohon värikkääseen salaattiin laitoin lautasen täyteen roomansalaattia (kestää hyvin uuniakin, tulee ihania "salaattitortilloita") eteen ruukkusalaattia ja lehtipersiljaa ja sitten "auringon" tein kaikella keltaisella mitä löysin, pari porkkanaa raastettuna, appelsiini, miniluumutomaatit vaaleankeltaiset ja oranssit ja olihan jääkaapissa vielä pala keltaista paprikaa. Ja syötäviä kukkia rakastan... niillä saa niin helposti kauniin loppusilauksen... Repertuaaristamme puuttuukin sitten kaikki ne ruoat, joissa oikeasti pitäisi katsoa ja noudattaa ohjetta... kuten esim. keskimmäisemme ylppäreihin yritin paistaa toivomaansa tiikerikakkua... 4 tein (uuden vuokakin ostin) ja kaikki enemmän tai vähemmän kauniita "kasoja"... kunnes äitini tuliapuihin ja teki kuohkean ja täydellisen... niistä mun kasoista syntyi muuten ihana "juhlamekko-hame" barbielle, jolla oli yo-lakki päässään... ei nekään hukkaan menneet... kakut ei tosiaan ole mun juttu...eikä mitkään missä pitää mitata, punnita jne. ei mun suurpiirteisyydellä ja sietokyvyllä!!

      Poista
  4. Oi, miten ihana postaus <3 Iloisia säihkysilmiä upean tarjoilun äärellä. Kyllä on ollut pitkä polkupyörälenkki. Ruusu on milestäni sievän vaalea. Aurinkoisia päiviä sinulle ja kaikille läheisillesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tarja!! Aurinkoa myös sinun päiviisi ja mieleesi!

      Poista
  5. Heipä hei!
    Lueskelin juuri kaikki postaukset Jäähyväisiin saakka. Siis ne, joita en ollut lukenut. Kiitos reissupäivityksistä! Monta kommentoitavaa juttua tuli mieleen, mutta eihän ne enää ole mielessä. Paljon ehditte nähdä ja kokea! En tunne ketään, joka olisi käynyt noilla seuduilla, joten kaikki oli minulle uutta. Kiitos!
    Tekemäsi focaccia-leivät ovat upeita! Mistä kaikista vihreät osat on tehty? Osaisinpa minäkin!
    Aurinkoista alkanutta toukokuuta ja kaikkea hyvää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih... oletpa jaksanut lukea paljon... välillä sitä tulee vuodatettua enemmän ja totta - mielimme matkoilla usein ei edes "googlen käymille" poluille - jotenkin sellainen etsimisen/löytämisen - seikkailun poluille viehtymys kuvaamaan sellaista, jota ei olisi jo netissä nähnyt. Focacciaa osaat kyllä helposti - purjosipulista on todella helppo leikata saksin ohuita varsia, lehtiä, ruohoakin hapsuttaa... rucola on toinen suosikkini ja ne loput sitten maistuu tosi hyvin pizzan päällä.
      Auringon valoa päiviisi ja mieleesi!!

      Poista
  6. Ihanaa ruokaa. Melkein tekee mieli ruveta kokkaamaan. Voisihan sitä ihan itselleenkin jotain kaunista tehdä, mutta laiskottaa aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Repu - jotenkin se nätteys edellä, niin kummasti laiskuuskin vähenee ja itseäni huijaten kuvittelen silloin syövänikin vähemmän, kun räpellän jo muuten sen ruoan kanssa enemmän... se tuo aineenvaihdunta kun hidastuu iän myötä, niin on jotenkin muutettava entisestään ajankäyttöä sapuskan kanssa, heh heh...

      Poista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!