keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Missä ja milloin?








                                   Sain talvella upean kutsun, josta olen niin-niin ylpeä.
Toimin vierailevana suunnittelijana
Frilly and Funkie haasteblogissa 
ja mikä parasta, aiheena on
uudelleen käytto = kierrätys, ihanaa!!
Sitähän minä olen rakastanut tehdä siitä saakka,
kun ihana, taitava ja taiteellinen isoäitini hoiti minua alle kouluikäisenä.

Samana iltana kun olin upeasta petistäni saanut tiedon,
söimme mieheni kanssa jäätelöä ja siinä se oli
- juuri sopivan kokoinen pyöreä purkki käsissäni.
Siitä alkoi sabluunoiden, stanssiroskien, kohopastan ja Inka Gold maalien avulla syntyä muistojen purkki matkoistamme!
Ja kun tätä ikää on kertynyt, niin on alkanut miettiä,
että miten sitä muistaa vieläkin vanhempana tekemisiään
- muistista on pidettävä huolta, joten samaan aikaan syntyi idea tehdä muistipeli - aikuisversio,
Nyt ei etsitäkään pareja... vaan "vinkkien avulla",
joita sain niin ikään "mixedmedioida" täysin kierrätysmateriaaleista tehtyihin kolikoihin, joiden toisella puolella on kuva,
mutta MISTÄ ja MILLOIN?
Kolikoissa on tuohta, vanhoja passeja, pakkauspahvia, rikkoutuneita kolikoita, nappeja - siis kaikeka mahdollista ja mahdotontakin jota askartelupöytäni syöveireistä tuntuu löytyvän. Ihanaa, onneksi purkkiin jäi vielä tilaa muutamille kolikoille tulevista matkoista!


Hih, tätä oli hauska pelata jo tehdessä.... minulle helppoa, kun etsin tietokoneelta haluamani kuvan - mutta olen kyllä ylpeä miten hyvin miehenikin paikallisti kohteet - vuosissa tuli hieman pohdiskeltavaa.

Nyt odotan innolla näkeväni paljon myös suomalaisia osallistujia Frilly and Funkyn haasteessa, eiköhän jokaisen meidän näpertelijän nurkista löydy jotain kierrätettävää...

Osallistun jäätelöpurkillani myös seuraaviin haasteisiin:
TryItOnTuesday-Use-stencil-or-two
StampLorations-April-mixed-media-Use-a-stencil(s)
WeLove2Create-4-Anything-mixed-media-goes
Sandee&Amelie-AG-Steampunk
CreativeArtisteMixedMedia-48-A-MixedMedia-goes
AInkyMess-29-Anything-mixed-media-goes
EverybodyArt-444-Feather
BleedingArt-Anything-goes

22 kommenttia:

  1. This is beautiful. What a great idea to recycle an ice cream tub! Love the colours and the texture looks scrummy :-)
    Thank you so much for sharing with Try it on Tuesday - and Congratulations on your DT spot!
    Cath x

    VastaaPoista
  2. Siis aivan huikean hieno "muistipeli" jota en kyllä suostu sun/teidän kanssa pelaamaan. Tappio olisi puhtaasti 100-0 😂 Mutta mielettömän upea idea 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana ystäväni.... iso kiitos!!
      Toukokuun jälkeen kyllä tunnistaisit TAAS yhden lisää.... ;)
      Iso halaus Päivi!

      Poista
    2. Tää on kyllä sulle ja Jussille hauska "tunnista dementia puolisollasi-peli" 😂

      Poista
    3. 🤣😁ha-haa... sitä Jennakin sanoi heti, kun näkivät!!!
      Nukakin oli muuten aikas hyvä tässä - siis maiden tunnistamisessa...
      valitti vaan, että liian vähän hänestä kuvia!!

      Poista
  3. Olet sinä kyllä niin ehtymätön ideapankki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on tämä yksi meidän molempien mielenkiinnon kohde, joka saa isnpiroitumaan.... maailman jano!!

      Poista
  4. A fantastic recycling project. The texture and colours are lovely Thank you for joining us at Try it on Tuesdays.
    Yvonne

    VastaaPoista
  5. Vau, huikean kaunista kierrätystä. Kiva kun tulit mukaan TioT haasteeseen. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Fantastic project! I am thrilled again! Your ideas are always outstanding and clever put into use with a masterful hand and taste!

    Thank you very much for joining us at Try It On Tuesday again! Happy start of the weekend for you! Susi xxx

    VastaaPoista
  7. Hienoa kierrätystä. Kaunista tekstuuria. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  8. Hieno idea ja mahtava toteutus 😊

    VastaaPoista
  9. Awesome upcycle! Thanks for joining us at Bleeding Art!

    VastaaPoista
  10. What a fabulous way to recycle your tub! Thank you so much for joining us at Try It On Tuesday! Chrisx

    VastaaPoista
  11. Great idea and design. Thank you for joining us at Love 2 Create challenges.

    VastaaPoista
  12. What a great recycled project-love the colours and textures-thanks for joining us at Creative Artiste Mixed Media Challenge Blog :)

    VastaaPoista
  13. aikas makee! kiva kun osallistuit STAMPloration:in mixed media haasteeseen :)

    VastaaPoista
  14. What a fantastic project! Love that texture on your porcelain. Thank you for play along with STAMPlorations April Mixed Media Challenge!

    VastaaPoista
  15. Oh, I LOVE the idea of a memory jar and yours looks just so beautiful! Thank you for the inspiration and for playing along with us at SanDee&amelie's Steampunk Challenges!

    Claudia x

    VastaaPoista

Kiitos kiinnostuksestasi sivujani kohtaan.
Pienen pienikin kommentti
lämmittää AINA SUURESTI mieltä!

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Ihan KELTAINEN

Ette arvaakkaan miten iloinen tästä keväästä muodostui...  koska nappasitte  V Ä R I H A A S T E en sellaisella energialla, että jokaisesta ...