Lukuisten tarinoiden taulu

Viikonloppuna vietimme Ihanan äitini "Kymppisiä"
ja vihdoinkin paljastui se todellakin salassa pysynyt
"Lukuisten tarinoiden taulu"

jota maalaamassa ja salaisuutta
kutkuttavasti piilossa pitämässä onnistuivat olemaan
suvun nuorimmatkin 5-veestä alkaen puolisen vuotta! 

Nämä olivat kyllä hauskimmat synttärit,
missä olen pitkään aikaan ollut
- vatsalihakset on yhä nauramisesta kipeät. 

Hauskuuksien takana oli paljolti nuorimmaisemme:
ikuinen pelle ja niin sanavalmis,
että muisteloleikit puolin ja toisin
sai mummonsakin nauramaan tikahtumiseen
ja monasti onnenkyyneliin saakka.

Tupa oli täynnä tunnelmaa, rakkaita ja hyvää ruokaakin.
Äitini rakastamia uuniperunoita parilla kala-soossilla  
ja salaattinkin äidin herkuista: persimonia ja leipäjuustoa.

Taulun tarinaa riittääkin sitten pitkästi...
 se vie Puruveden ja Pihlajaveden väliselle korkeimmalle harjulle: 
äitini, kuin myös minun syntymäkotiin.

Arvatenkin oli selvää, että koko suvun rakastamat raput
piti tauluun maalata

Jos tietämämme talon tarina juontaa 1920-luvulle,
niin taulunkin tarinasta tuli pitkä.

Se kulki useammassa kodissa
ja muuttui/täydentyi joka kerta uusilla,
kunkin maalaajan muistoilla meille kaikille rakkaasta paikasta. 

Tarkkaa hommaa

Taiteilijoiden tarkasta työotteesta ja työvaiheista
kuvattu "Kirja" kuului myös lahjaan...

Eilen vatupassattiin seinälle - äidin sohvan taakse!!

Meni reilut pari vuotta sitten tänne muuttaessaan sanomaan,
että suurin toive olisi saada jälkikasvun maalaama taulu seinälleen... 
Oli jo unohtanut koko jutun....
onnistuimme yllättämään...

Jos paikasta riittää tarinoita, niin tulee riittämään taulustakin.
Lapsenlapsenlapset suorastaan kiljuivat, että tunnistaako isomummi paikkaa? 

Monella tapaa hyvänmielen viikot ovat takana!
Selvisimme Ukkokullan kanssa lastenlasten hoidosta ennätyspitkän ajan,
* 12 yötä ja päivää - bileetkin onnistui!!

Nyt on edessä Härkäviikot
- opiskelijakin vielä työarjessa mukana
seuraavaan siintävään lomaan saakka!!

Kodin vanhin - ehkä...

Uusi Vuosi ja Uudet kujeet...
Kristiina K:n ihanat haasteet jatkuu...
Tällä kertaa etsitään kodin vanhinta esinettä.

Tiesin heti, mitä kuvaan - anoppilan aarteen,
joka tyttärellä vietettyjen neljän vuoden "mutkan kautta" päätyi meille!
Lipaston pohjassa on ehkä hiilellä tai jollain vahvalla MUSTALLA luku 1899
(en nyt käynyt tyhjentämään ja kääntämään lipastoa ylösalaisin)

Lapsista ja lapsenlapsista oli jo 90-luvulla mummolassa käydessään hauskinta
appiukon tuunaamat "salalaatikot"!
Niistä löytyi aina aika ihania ylläreitä Ukko:tettaville.
Joskus nuotteja, joskus karkkeja jne. 
.

Lipasto on kyllä koko suvun aarre
ja appivanhempien nukkuessa pois oli todella ilahduttavaa,
että meidän vanhin lapsi halusi sen keinolla millä hyvänsä perheeseensä.

Liian pitkä tarina kerrottavaksi,
miten loppujen lopuksi
toispuolt Suomea Wanha lipasto saatiin Turkuseen!
Saatiin! Ja vain yksillä sakoilla!! 

Niiden neljän vuoden aikana,
kun lipasto oli tyttären perheen "sydän", 
niin paikallislehdessä (2015) oli kilpailu kuvata "Kodin sydän"

Murskavoiton tekivät äänestyksessä
ja koko perhe pääsi pitkäksi viikonlopuksi Flamingo-kylpylään!

Sittemmin samainen perhe rakensi uuden kodin
ja lipasto muutti meille "evakkoon"

- jolla tiellään on yhä...
Sopii niin täydellisesti oman makkarimme nurkkaan,
ettei siitä luovuttu!!

 Toki oltaisiin luovuttu,
mutta jälkikasvun kodista tuli niin "moderni",
ettei sitä enää sinne kaivannetkaan. 
Mielenkiintoisia ovat siis huonekalujen  "polutkin"!

Tänään kun kuvailin lipastoa,
niin nuoriso oli kyllä sitä mieltä,
että lipaston päällä oleva kello voi olla vieläkin vanhempi.

Tiedä tuota.... joten lähikuva näistä kelloistakin...
Oikean puoleinen on 50-luvulta,
mutta vasemmanpuoleisesta emme saa enää tarkennusta.

Keräilen näitä kello"tauluja"
laittaakseni niihin valokuvia rakkaista!

Minä kun olen innokas kuvaaja,
mutta kehysten(kin) pitää olla jotenkin merkityksellisiä!

Ihana haaste Kristiina - kiitos!!

Aika entinen ei koskaan enää palaa...

vaikka tänä jouluna ja vuoden vaihteessa ollaan oltu
enemmän kuin koskaan "aikamatkalla"
ja niin monella tapaa. 

Ensinnäkin aattoa vietettiin koko Repolaisen poppoolla meillä

ja joulun jälkeen suunnattiin pitkästä aikaa
(edellinen kerta 2016) Luostarinmäelle.
Nyt neljän polven kera tutkimaan 
"Tosiiiiiiii Wanhaa Joulua"

12v oli ihanin, kun totesi parissakin pihapiireissä:
"Silloin kun minä olin nuori, niin tuonne pääsi sisälle!"

Tutkittavaa riitti niin ulkona kuin sisällä....
pientä hiirulaista seurattiin innolla.

Lastennurkan tietokilpailussa olivat ihan lyömättömiä.

Pari puuceetä arveltiin ensinäkemältä saunaksi,
mutta löytyihän lopulta sitten se saunakin!

Minä ulkoilmaihmisenä rakastin eniten
käyskentelyä pihapiireissä ja kaduilla

Yhteen tupaan tämä mummo suorastaan kiljuttiin sisään:
"Mummon entinen elämä ja huone oli löytynyt!"

Myönnettäköön, että aikas samalta näytti...

Vuoden vaihteeseen liittyi sellaisia nostalgisia juttuja,
joita en enää uskonut edes mahdolliseksi...
Tinan valamista!
Muksut kyseenalaisti ihan syystä sen "VALAMISEN"
- mehän vaan sulatettiin se ja kipattiin sankoon, hih...

No, nyt se oli sitten ihan oikeasti TINAN valamista,
eikä lyijyn... 
entiset "tinat" ovat olleet raskasmetalleita, yli 90% lyijyä.

Uudet 95% TINAA sisältämättä lainkaan raskasmetalleja.
Taas oppi uutta.
Hämmästeltiin kaupoissa tinakenkiä,
hintaa myös;  a' 4,70/kpl
Prismassa nähtiin myöhemmin tuplapusseja hieman edullisemmin,
mutta meillä oli jokaiselle jo yksittäiskappaleet!

Ennustukset oli hurjia tulevalle vuodelle....
Dinosaurusten aika on palaamassa
ja kaikkea en uskalla edes paljastaa...😂🥶

Ilotulitteitakaan ei olla ostettu vuosikymmeneen...
Nyt piti lentokoneet, perhoset ja tulivuoret hankkia
ja tärkeimmät suojalasit.

Paikaksi etsittiin sellainen, ettei vain eläimiä olisi lähettyvillä. 

Isomummin takapihalla kuusen suojassa
suvun vanhin ja nuorimmat
- jotenkin niin suloista!


Koko perheen ilotulistus järjestettiin Kaarinassa
lapsille(kin) sopivaan aikaan klo 20
Upeaa katsottavaa se kyllä oli!

Nostalgisissa puuhissa on oltu ahkerasti myös sisällä.
Pojat kaivoi esiin lego-ohjeita
ja tästä kaaoksesta en olisi ikinä uskonut läytyvän osia...

mutta "Da-daa" kuului yläkerrasta...
Futiskenttä valmistui!!
Mikä riemu, kun kaivettiin esille myös kuva enosta
24-vuoden takaa!!

Enolle kuvat tuota pikaa ja hän se tarkka olikin:
Yleisökato, liekö lippujen hinnat nousseet?
Tosin tekniikka parantunut ja peli muuttunut rajummaksi,
kun yhtä raahataan jo paareilla pois...
No, paareilla se eno itsekin kerran kentältä vietiin suoraan Tyksiin
ja samaan osoitteeseen tai Pulssiin omalla kyydillä useamminkin.

Aika entinen ei koskaan enää palaa...
Monella tapaa kyllä palasi ja lasten riemu ja kiinnostus
tästä nostalgiasta
oli aivan yhtä suuri kuin meidän aikuistenkin.
Mitään ei siis kannata heittää pois...
Muistorikasta aikaa!

Uusia muistoja luoden startattiin uuteen vuoteen.
Nautinnollista "tulevien muistojen" luomis aikaa
toivotan itsekullekin!!